Shining Isle

Lauantaipäivää kaikille. Ulkona on kylmä ja surullinen ilma, mutta ei se mua lämmitetyssä ylihintaisessa betonisellissäni haittaa. Kävin lainaamassa iltaa varten Into the Liquid -nimisen surffileffan, ostin pakastepizzan ja meinasin pyhittää iltani löhöämiselle. Ei paha suunnitelma.

Viikko meni aikalailla totuttautuessa Newcastlessa oloon ja opiskeluun. Vähän taas englannin kieltä tuli harjoitettua loman suomen puhumisen jälkeen. Editointia tuli tehtyä paljon ja nettisivut Design-kurssin viimeisenä harkkatyönä viimeisteltyä. Sain myös palautteen kahdesta ekasta harkkatyöstä, taitaa olla parempi että mä pysyn IT:n parissa. Ei tule tästä pojasta graafista suunnittelijaa, mutta kyllä kurssi läpi mennään. Myös sitä DVD:tä reissuistani oon kasaillut tässä aikanai kuluksi. Sekä leikkautin hiukseni lyhyeksi, nyt saa kesä tulla.

Ollaan sitä dokumenttia kasattu rokkioopperan treeneistä tässä jokunen kuukausi, eilen oli vuorossa sitten käydä katsomassa mitä ovat saaneet aikaiseksi. Siis se meidän dokkari on vielä vaiheessa, mutta teatteri oli viimeistä viikonloppua näytöksessä. Eilisiltana kävin katsomassa Andrean kanssa heidän tuotoksia, ja kyllä se ihan rokkaavaa kamaa on. Oli jännä nähdä miltä ne harjoitellut kohtaukset näytti livenä, valmiina tuotoksena. Mä tykkäsin. Ilmaislipuilla mentiin, mutta olisi tuosta ilosta voinut maksaakiin. Piti sitten oikein ostaa CD näytelmän musasta.

Teatterista päästiin yhdentoista aikoihin illasta, jolloin heivasin mimmin mäkeen ja suunnistin Jonon kämpille viettämään poikien iltaa. Jono on yksi futiskavereista, joita ei ihan viime aikoina olekaan tullut nähtyä. Hänen luona tuli yksi jos toinenkin yö vietettyä vilkkaan ekan semesterin aikana. Turistiin mukavia, käytiin baarissa ja kotiin pääsin aamuyöstä. Hyvä keikka.

Tänään oli sitten herätessäni kämppä tyhjä, kämppikset oli kadonneet johonkin. Arvelin että en minäkään tässä jää peukaloitani pyörittelemään ja hyppäsin bussiin kohti Charlestownin ostoskeskusta tuliaisia ostelemaan. Enhän mä hirveesti mitään saanut ostettua, mutta nyt alkaa nuo tuliaispaketit selkiytyä, mitä pitäisi ostaa ja kenelle. Vielä kun löytäisi sen keinon jolla ne saisi Suomeen asti kuskattua, ja toivottavasti järkihinnoilla.

Kovin tuo matkakuume pukkaa päälle, ei oikein pysty paikallaan olemaan. Vielä pari viikkoa pitäisi tässä pyöriä. TJ 14 päivää.

Farewell, Jebus

Tänään on surun päivä. Läheinen ystävämme on poistunut joukostamme. Niin lyhyen aikaa sain sinut tuntea, mutta silti se tuntuu ikuisuudelta. Ensi tapaamisessamme oli kohtaloa mukana, mutta se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Tiesin heti, että minun on sinut saatava.

Haluan kuitenkin muistaa hänet hänen hyvistä puolistaan. Hän sai minut aina iloiseksi, puhumattakaan muista ihmisistä. Hän ei koskaan pistänyt pahakseen vaikka välillä kohtelinkin häntä rajusti. Hän suostui kulkemaan kanssani minne ikinä halusinkaan mennä. Välillä meidän persoonallisuudet olivat törmäyskurssilla, mutta kaikesta selvittiin huumorilla ja jakoavaimella. Hän oli todellinen kaveri. Hän toi Valon elämääni.

Haluankin muistaa tämän päivän ilon päivänä. Lukemattomat ovat ne ihmiset kenen elämää hän tulee piristämään. Eikä varmasti vähimpänä hänen uusi isäntänsä, Jamie. Sydneystä hänet minulle siunattiin, ja sinne oli hänen myös lopulta palattava. Hän jatkaa eloaan Australian kimaltelevilla hiekkarannoilla vielä pitkään minun jo täältä poistuttuani. Hän oli ensimmäiseni, kuinka ikinä toivun menetyksestäni?

Pitkää ikää, Jebus. Olet taas kotona.

PS. Riihikuiva käteinen auttoi asiaa, parilla tonnilla ryyppää ja rellestää jo ihan kivasti. Sekä ostaa ne lentoliput Suomeen.

Lomalta on palattu

Jeh, kuten eilen kirjoittelinkin, niin täällä ollaan taas. Arki on vähän harmaa, mutta onneksi ei pitkään. 20 päivää jäljellä tätä maata + joululoma. Laitoin myös kuvat arkistoon, löytyvät gallerian puolelta. Käypä kurkkaamassa, jos kiinnostaa. Nyt on ruoka-aika, siirryn syömään.

Päivä 18 - Takaisin Newcastlessa

15.10.2006 klo 23.45

Tää päivä meni todellakin aikaa tappaessa, sainpa kuvat editoitua siinä hostellilla venaillessa. Ulos piti kirjautua kympiltä aamulla, mutta siinä me hostellilla pyörittiin koko päivä. Kolmen pintaan hypättiin junaan ja suunnattiin asemalle. Lueskelin Juoppohullun päiväkirjaa, jonka löysin hostellilta eilen. Loistavaa kamaa, pitäisi varmaan vähän ottaa oppia. SIis kirjoitustyylistä, tää mun tarinointi on ottanut vähän takapotkua tuosta alkupään lentävistä jorinoista.

Lento lähti vartin yli seiskan, ja oli Newcastlessa puoli ysiltä. James, Saken kämppis tuli meitä noutaan lentokentältä ja heitti mut International Houseen. Siellä oli ruoka odottamassa (jämät tacoista mitä olivat tänään vetäneet), loistava kotiinpaluu. Ihanat kämppikset eivät kummasti olleet muuttuneet, vähän kuulumisia vaihdettiin. Nelson oli vaihtanut tyttöystävää loman aikana, aika pitkään sen kaukosuhde vanhaan friiduunsa kotipuolesta kesti. Sarah, Tammy ja Kate oli hengaillut kodin ja IH:n väliä, Henry oli käynyt Katen luona viikon ja Sebastian on San Fransiscossa ilmaisella lomalla. Pirun saksalaispummi. Katieta en oo vielä nähnyt, mutta eiköhän sekin oma pirtsakka itsensä ole.

Reissu oli kyllä melko loistava, ei edes Saken kanssa toisiamme koetettu murhata. Enhän mä kaikista piirteistä pojassa tykännyt, mutta tuskinpa sekään mun. Fifty-Sixty, toimeen tultiin. Rusketusta vähän kertyi, ja kämppikset sanoi että mun hiukset oli taas vaalentuneet. Pitääkin muuten muistaessani käydä ne leikkauttamassa, alkaa tää moppi kyllästyttää. Tää loma on lusittu.

Telkkarista tulee Rocky, ulkona sataa vettä ja naapurikämpistä kuuluu bileen ääniä. Onpa hyvä olla taas kotona.

Päivä 17 - Brisbane

14.10.2006 klo 19.35


Tänään on ollut outo päivä. Olin lukittuna huoneeseeni pari tuntia kun lukko ovessa brakasi, Sakke kertoi että se lopettaa koulunkäynnin ja siirtyy Poriin tekeen satamatöitä sekä joku outo heppu soitti ja sanoi maksavansa mun autosta pari tonnia käteisellä jos myyn sen heti. Onkohan Australiassa rahanväärentäjiä?

Brisbane ei oo oikein vaikutusta tehnyt. Eilisiltainen kierros tässä Valleyn alueella ei kovin kummoisia viboja herättyänyt, eikä tän päiväinen keskustakierroskaan kovasti mun paattia keinuttanut. Kaupunki on parin-kolmen miljoonan ihmisen metropoli, ja kuulemma Australian nopeiten kasvava kaupunki. Silti keskusta on sitä samaa puuroa kuin kaikki muutkin, ei oikein mitään sellaista omantakeista tärppiä oo löytynyt. Yksi nätti silta näyttäisi olevan, feikki-hiekkaranta laguuneineen ja hengenpelastajineen sekä likaista vettä sisältävä joki. Onneksi en tullut tänne opiskeleen.

Oli suunnitelmissa tänään käydä vielä keskustan pubit kiertämässä läpi, mutta nopea vilkaisu rahatilanteeseen puhui pidättyväisyyden puolesta. Jollain se pitäisi vielä 3 viikkoa Newcastlessa elää. Miltähän riisi maistuu kolmen viikon jälkeen?

Käytiin päivällä siis kävelemässä "kuuluisia" Brisbanen kävelyreittejä läpi, jotain historia-rakennuksia siinä varrella oli. En jaksanut enää edes ottaa kuvia, sellaisia samanlaisia nuo rakennukset kaikkialla on. Kierroksen loppupäässä vielä törmättiin mun kämppiksiin, ne oli kirjakaupassa ostoksilla. Aikamoinen säkä, miljoonakaupungissa kävellä melkein kohti tuttuihin. Heillä lähtee lento tänään, me vielä neppaillaan huominen.

Sakke tosissaan tossa päivästä paukautti että hän on tän maan nähnyt. Kovasti suunnitteli ruotsalaispimujen kanssa lähteä maata kiertään, se taisi rakastua tulisesti. Oli se tota jo hetken aikaa ennenkin miettinyt, mutta nyt se tuntuisi toteutuvan. Enpä ookaan ennen todistanut kun kukaan muuttaa elämänsä suuntaa 180 astetta. Meinasi palata Suomeen työskenteleen opintolainansa pois, jonka jälkeen arveli tutkintonsa Suomessa opiskella loppuun.

Suurinpana syynähän tähän hänellä oli parin kurssin hyvin todennäköinen reputtaminen, kurssien uusiminen maksaa $2500 / kipale, hän arveli että rahoille voisi olla muutakin käyttöä. Onneksi systeemi Suomessa ei ole ihan noin raju, voisi tuoda vähän uutta maustetta tentteihin valmistautumiseen. Ottakaapas opiksenne. Ei oo kuulemma ollut mikään helppo päivä pojalle. No, ehkäpä me tavataan Ruotsissa sitten aikanaan kun molemmilla on ruotsalaiset vaimot, punainen talo perunamaineen ja katras lapsia.

Nyt illasta sitten vietin pari tuntia irkkukaverin kanssa huoneessa jumissa, oven lukkomekanismi sanoi itsensä irti ja lukkosepällä meni hetki meitä ulos päästäessään. Hyvässä jamassa tämä paikan hätäuloskäynnit. Sain mä siitä ilosta neljän pintin arvosta kaljakuponkeja, joten ei se ihan hukkaan heitettyä aikaa ollut.

Nyt jos kävisi tuossa kiinalaisessa korttelissa syömässä illallista, tulisi hostellille ja nukkuisi hyvin. Huominen päivä vielä tapetaan aikaa, ei mulla oikeen mitään nähtävää tässä kaupungissa enää ole. Lento lähtee illasta seitsemän aikoihin, ja maanantaina ollaankin jo surffilauta kainalossa Newcastlen rannoilla. Toivottavasti on hyviä aaltoja.

klo 21.50

Brisbanen yöelämä sykkii täydessä loistossaan ulkona, tytöt kulkee pikkumekoissaan, pojilla on hiussuortuvat millintarkassa tanassa, taksit ovat kiireisiä, poliisi pitää ratsioita ja kodittomat vaeltelevat etsien suojaa. Eikä mua voisi vähempää kiinnostaa.

Käytiin ulkona syömässä, oli ehkäpä paras kiinalaisruoka ikinä. Ruokailtuamme kävimme vielä hetken kävelemässä ja ottamassa kaupungista pari nättiä kuvaa, lopulta päätyen hostellille. Voisi vähän aikaa kuvia editoida, ehkä katsoa telkkua ja painua unille. Tää kaupunki ei oo mua varten.

Päivä 16 - Siirtymätaival kohti BrisVegasia

13.10.2006 klo 13.30

Loistavien yöunien jälkeen oli hienoa herätä upeaan päivään. Kirjattiin itsemme ulos hostellista Saken kanssa ja käytiin vähän kävelemässä keskustaa vielä tyttöjen kanssa. Mukavia otuksia, voisi heitä käydä morjestamassa kesällä. Nyt istun bussissa kohti Brisbanea, matkaa on n. sata kilsaa suorinta reittiä, bussimatka kestää 3,5 tuntia. Perkele. Mutta kun on pakko kaikki pikkukylät matkalla kiertää, niin minkäs teet. Onneksi on viimeinen pitkä bussimatka tässä maassa vähään aikaan.

Tänään aamusta lehteä lukiessa selvisi syy eiliselle pikku pysähdykselle Cooroy-nimisessä kylässä, puoli tuntia Noosasta. Siinä juna-aseman tienoilla oli julmetusti virkavaltaa pyörimässä, me arveltiin että oli ollut joku onnettomuus, siitä mä ikkunasta sen junan näin. Ei onneksi ollut. Se kun oli pommiuhka. Tosin ei siellä mitään räjähteitä ollut, pilapuhelu. Mutta näin Australiassa.

Arveltiin Queenslandin pääkaupunkiin päästyämme mennä kaupunginosaan nimeltä Fortitude Valley, myös The Valleyksi paikkaa kutsutaan. Siellä pitäisi olla valtaosa yöelämästä viikonloppuisin, eikä se niin kaukana keskustakierrosta ajatellenkaan ole. Kai sieltä jostain hostelli löytyy. Huomenissa ehkä käydään katsomassa Koala Sanctuaryä, niitä harmaita palleroita kun ei olla vielä nähty. Saattaisi siellä myös jokunen kenguru olla.

Bussikuskilla ei ole mitään leffoja, ja kaikki kirjanikin olen jo lukenut. Taidan siis ottaa nokoset.

klo 23.55

Brisbaneen on päästy. Ei jääty keskustaan, vaan mentiin kaupunginosaan nimeltä Fortitude Valley. Tää on tällainen bilekeskusta, viikonlopun menijät löytää aika pitkälti täältä. Keskusta on kuulemma aika kuollut viikonloppuisin, mutta en mä nyt niin tiedä kuinka hurjaa tää yöelämä täälläkään on.

Bussi jätti keskustaan, josta hypättiin tänne vievään junaan. Sellainen pari kilsaa tästä ydinkeskustaan on, tuo kaupungin nätein silta näkyy näin yöaikaan tästä. Paikan nimi on Prince Consort Backpackers, yö kustantaa $19 ja junalipulla sai ilmaisen kaljan alakerran baarissa. Aika hyvä diili.

Nyt illasta käytiin vähän kiertämässä aluetta, ei tää nyt niin uskomattoman hieno mesta ole. Chinatown tässä vieressä on paljon pienempi kuin Sydneyssä, eikä nuo pubit/yökerhot vedä vertoja Melbournelle. Kämppikset Newcastlesta, Martin ja Heather & heidän seurueensa, tulivat myös Fijin reissultaan takaisin, joten heitä kävin morjestamassa naapurihostellissa. Heillä oli kuulemma ollut ihan kivaa, Fiji on upea&halpa. Mikäs siinä, mulla on kuukausi siellä tiedossa.

Suunnitelmissa oli tänään kiertää kaikki hyvänoloiset pubit läpi, ottaa olut jokaisessa ja sitten tuumailla miten löytää kotiin. Aikamme käveltiin, mutta kun ei oikein löydetty muuta kuin trance-yökerhoja, feikki-ikkupubeja ja aussipubeja pokies-koneineen, niin päädyttiin vaan muutamassa käymään. Ja sitten juteltiin mun kämppisten kanssa aikamme, kunnes väsyttiin. Jos sitten huomenna repäisisi.

Huomenna nukutaan pitkään, kierrellään kaupunkia ja otetaan hyviä kuvia. Ei lähdetä eläintarhaan, johan mä oon koalan häkissä nähnyt. Ehkä jos Newcastlessa kävisi siellä Blackbutt-reservessä katsomassa mitä sieltä löytyy sinne kotiuduttuamme.

Päivä 15 - False Lodge YHA, Noosa Heads

12.10.2006 klo 21.45

Noosassa taas. Viimeksi oltiin telttailemassa viitisen kilsaa kaupungin keskustasta Timon ja Stewartin kanssa, nyt ollaan ihan tässä keskustan tuntumassa, luonnonpuiston vieressä jakamassa neljän hengen huone kahden ruotsalaispimun kanssa.


Aamulla Hervey Bayssa mun kello soi siinä puolen kuuden aikoihin, kovin vielä väsytti. Mutta ei muu auttanut kuin pakata kamat taas kasaan, haukata vähän aamupalaa niistä jämäruuista ja tallustaa receptiooniin venaan kyytiä bussipysäkille. Päivä näytti alkavan nätisti, mä olin riemua täynnä. Samaa ei voinut sanoa kanssamatkustajista.

Sakka ja tytöt oli juhlistaneet eilen vähän enemmänkin, erityisesti Sakke näytti kuin se olisi vedetty kölin ali kolmesti ja jätetty viikoksi heitteille aavikolle. Ei se kuulemma oikein voinut kovin hyvin myöskään. Ja meillä oli tiedossa rapiat 6,5 tuntia bussimatkaa. Raukkaparka. Bussimatka meni multa joutuisasti kirjaa lukien ja leffoja katsellen, ja ei aikaakaan kun oltiin jo Noosassa.

Kello oli about kaksi iltapäivällä, kun laskimme reppumme miellyttävän neliön lattialle. Vähän sängyt narisi, mutta muuten oli oikein mukava paikka, sitä omalaatuisuutta paikalla riitti. Silti Nimbinin YHA pysyy mun suosikkina. Rantakuteet niskaan ja 200 metrin päähän rannalle makaamaan. Mehän tosissaan oltiin täällä surffaamassa ekalla lomallamme, joten mä vähän tunsin paikkoja. Se pääranta missä nyt aurinkoa otimme ei kovin kummoinen surffausranta ole, kunnon aaltoja varten pitää mennä vähän syvemmälle luonnonpuistoon tai joensuulle päärannan päähän. Mutta ei me surffaamaan tultu, joten oltiin tyytyväisiä.

Tai siis niin kauan kunnes mä kävin vedessä. Nyt oli aallot taas pitkästä aikaa oikeita aaltoja, eikä mitään Suuren Valliriutan kylpyammepärskeitä. Ei nää ihan hirveen voimakkaita olleet, mutta parhaat aallot muutamaan viikkoon. Bodysurffaus kun ei oikein multa luonnistu (on kokeiltu), niin mä totesin että pakko se on lauta saada alle. Kävin siis hostellilta vuokraamassa laudan ja painelin veteen kellumaan. Lauta oli niitä vaahtolautoja, joilla ekakertalaiset testaa taitojaan, ne kun ei satu niin paljoa kun ne osuu sua päähän. Vaikka se ei täydellinen olekaan, kyllä sillä surffaa. Parasta laudassa oli se, ettei sen vuokraus maksanut muuta kuin $100 pantin, hyvää palvelua. Mun lauta on silti parempi.

Rantaan kyllästyttyämme lähdimme etsimään illallista, vähän matkaa käveltiin ostoskeskukseen täydentään varastojamme. Tytöt ja Sakke söi jotain salaattisettiä, mä arvelin tarvitsevani oikean ruuan. Söin siis hostellin ravintolasta Green Chicken Currya. Saatuamme itsemme täyteen vielä hetken aikaa pelattiin korttia yhteisten tilojen pehmeillä sohvilla, mutta mä ainakin olin aivan poikki. Ei auttanut kuin toivottaa hyvät yöt muille ja tulla koisaan.

Huomenna lähdetään Saken kanssa Brisbaneen, viimeinen etappi on edessä. Viikonloppu katsellessa kaupungin yöelämää ja sunnuntai-iltana lento takaisin Newcastleen. Vielä on lomaa jäljellä.

Päivä 14 - Fraserin vikat kurvit

12.10.2006 klo 01.12

Saarelta päästiin pois ilman auton hajoamista, ja 60 dollarin onnellisena omistajana voin hymyillä. Taisi myös mun visakortti säästyä turhilta laskutuksilta. Päivä kokonaisuudessaan oli melko rento, vain parissa kohteessa käytiin, lähinnä siksi, että ilma ei ollut ihan komein mahdollinen. Vähän sellaista pilvistä/tihkua oli taas, mutta nelivetoa se ei haittaa.

Idanista tuli lopulta se kuski joka meidät aamusta kuskasi eteenpäin. Nopean laskutoimituksen suoritettuani totesin hävikin lapsukaisissa nollaksi, jopa kaikki kämppäilytavarat olivat tallella. Ei noita dingoja tuntunut muu kiinnostavan kuin ruoka, heti kun laitettiin ruuat autoon piiloon, ne lakkasi käyskentelemästä ympäristössä.

Heräsin aamulla teltan romahtaessa päälleni, kaverit pakkasi sitä pois ja "unohtivat" mut sisälle. Olihan kello jo 05.18, niin pakko se oli herätä. Nopeasti kamat kasaan, hieman ruokaa naamariin ja nousuveden alta pois. Ajeltiin ensin rantaa jokunen kilsa etelään, josta sitten otettiin maisemareitti sisämaahan muutaman nätin järven kautta kohti lauttaa. Aikaa oli tuhottomasti, ongelmana oli lähinnä missä sen haluaisi tuhlata. Päädyttiin Lake Birrabeenin valkoisella hiekalla torkkumaan muutama tunti, josta mentiin Central Stationille lounastamaan ja lopulta päädyttiin lauttaterminaaliin hyvissä ajoin.

Auto oli kuosissa, ja muista kamoista vain pari haarukkaa puuttui. $6 oli kovin paljon vähemmän kuin mitä odotettiin, tuntui tuo "pienikin merkki suolavedestä ja menetät pantin kokonaan" -periaate välillä rannalla ajaessa olevan maailman paras ylimääräisen rahan keruukikka. Mekaanikko kertoi että sitä varten täytyisi oikeestaan ajaa ihan oikeen aallon läpi, jota kyllä kovasti vältettiin. Taas säästyi $60.

Saatuamme itsemme säädylliseksi kolmen päivän telttailun jäljiltä nautimme hostellilla illallista jämäruuistamme. Ja niitä sitten olikin, asiaa auttoi vielä Central Stationilla törmäämäämme päiväreissuryhmän ylijäämäruuat. Istuttiin vielä hetki terassin puolella, ja sitten olikin jo aika painua petiin. Kaikki tästä vähän omiin suuntiinsa häviävät, mutta kiitos kovasti kaikille osallistujille. Ryhmä oli loistava, verrattuna hostellin kahteen muuhun ryhmään ja niiden teinimenoon ankarine ryyppäämisineen meidän ryhmä oli mukavasti painotettu. Siis 4 vs 7. Paljon nähtiin, eikä autokaan meinannut kaatua kuin kerran. Pari hiekkaan juuttumista ja paljon kokemusta nelivetoajelusta on nyt taskussa, tästä on hyvä jatkaa.

Jatkuminen meinaa siis huomisaamua, lähdetään kohti Noosa Headsiä, kasin pintaan lähtee taas Greyhound-kyyti. Sanna ja Nina tulee samaa matkaa, ei pistettu Saken kanssa erityisesti heidän seuraansa pahaksemme. Etelä-Ruotsi on selvästi se paikka mihin mä suuntaan aikanaan. Tai oikeestaan ihan minne päin sitä maata vaan.

Päivä 13 - The Ranger

11.10.2006 klo 01.45

Tää päivä meni aikalailla odotellessa. Syynä oli meidän telttailupaikka, se nousuvesi kun ei oikeesti sallinut meidän liikkua ennen yhtä. Ja tähän kun yhdistää sen faktan, että seiskan aikaan oli jo liian kuuma teltassa, niin kyllä tässä taas on ylhäällä oltukin. Saipahan kunnon aamiaisen kun ei ollut kiire mihinkään.


Viimein liikkeelle päästyämme sitten joudutttiin ensin etelään Eli Creekiä kohden. Matkalla oli ruosteinen laivanhylky, jota tietty piti valokuvata. Tuo vuono itsessään oli vähän pettymys, kun sitä pääsi käveleen sisämaahan kokonaiset 200 metriä. Pystyi sen silti kahlaamaan rannalle. En kahlannut.

Siitä sitten etsittiin Rainbow Gorge -niminen kävelypolu, jolla olikin sitten dyyniä. Eka kerta dyynin päälle juostessa meni vielä vitsinä, mutta toisella kertaa tuli ikävä nuoruuden intervallijuoksuja. Rambohan kun menee minne se haluaa, se on niin kova jätkä. Silti dyyniltä voi tehdä kuperkeikkoja alas. Kierroksessa meni tunnin verran, ja mä koetin selviytyä urakoinnistani kaksi.


Kierrokselta poistuttuamme alkoi kello ollakin jo paljon, joten etsimme paikkaa mihin teltat pystyttää. Pari ekaa paikkaa oli täynnä, joten mentiin vähän kauemmas etelään. Viimein löytyi siedettävä paikka, jossa ei ketään muita näkynyt olevan paikalla. Pienempi nelivetovaihde päälle ja sisämaahan.

Muut alkoi rakentaa telttoja, me mentiin Lindsayn kanssa kokeileen nelivetoa. Tyttö kun halusi kokeilla ajamisen ihanuutta, ja mä suunnittelin tytöstä huomisaamun kuskia. Pitäisi liikkua nimittän klo 06.00, koska rannan äärellä nuo nousu/laskuvedet vaikuttaa kummasti. Aamusta vielä pitäisi päästä etelään ajaan rantaa pitkin, ja loppupäivä menisikin sitten lauttaa kohden suuunnistaessa sisämaassa. On siinä pari pysähdystäkin.

Touhun Organisoinut Rouva ei ihan kaikkea meille osannut tähdentää. Ranger, jotka on vähän kuin poliiseita tässä puistossa, ja eräällä niistä oli meille asiaa. Kertoi siinä että tähän meidän leirintäalueelle olisi tarvinnut erikoisluvan, ja kun oli jo pimeä ei hän voinut meitä mihinkään siirtääkään. Vaihtoehtona oli $50 sakko jokaiselle tai ilmoitus vuokratoimistoon että taas ne on kämmännyt ohjeistuksessa. Ei kuulemma oltu eka ryhmä Koalan porukoista, joka oli väärällä alueella ollut. No, arvaapa kumpi vaihtoedoistamme valittiin?

Eipä siinä, ruoka tulille ja dingovahti valmiiksi. Yksi suurimmista syistä kun alueen luvanvaraisuudessa oli sen dingo-populaation vilkkaus. Jo ennen rangerin saapumista oli pari elukkaa bongattu ja illan aikana se vaan paheni. Silti vielä kerron tarinaa. Muutaman vuoden kuluttua koko saaren itäranta tulee oleen luvanvaraista, sulle määrätään paikka missä saa kämpätä yön. Ei vaihtoehtoja. Kandee olla ajoissa.

Ruokailtuamme istuimme aloillemme, oltiinhan me keskellä ei mitään. Muita kämppääjiä ei näkynyt, mitä nyt aina välillä muutama kiiluva silmä pimeydessä. Niitä koiramaisia otuksia valtelee ympäriinsä, tällä kertaa niillä on hampaat joilla tappaa. Lähin vertailukohta tässä olisi se saari, josta kertoi. Nyt on dingot nähty.

Ilta vähän venähti, johtuisiko parista kopasta kaljaa jäljellä janoisille työn raatajille. Tutustuttiin myös siinä sitten vähän toisiimme ja opittiin tuntemaan nimiä, ne ovat seuraavat:

Tyler ja Jadeine - länsi-Kanadasta, Vancouverin läheltä; Idian ja vaimo - päälle kolmekymppinen "vanha" pariskunta Israelista, Connie Saksasta, Nina ja Sanna, lounais-Ruotsista sieltä nättien hiekkarantojan luota (surffatakin voi), Lindsay ja Jackie etelä-Englannista Kentin lähistöltä.

Nyt teltta taas pimenee ympärilläni, tuo kuntoliikunta iltatuimaan ei vaan tunnu sopivan mulle. Dingot vaeltaa ulkopuolella, mutta kaikki kamat on autossa turvassa. Kuten myös Tyler. Meillä on aivan liikaa tilaa tässä Saken kansa kämpässä. Ja meidän saari ei nyt niin paha tunnu olevan, mitä nyt kakkareikä meni metrin syvyyteen.

Huomenna noustaan liian aikaisin, mä en aja autoa. Pakko mennä, silmä luppaa liikaan. Huomiseen.

Päivä 12 - Telttailemassa

09.10.2006 klo 23.30



Tää teltta on pimeä. Kylkeä on käännettävä Saken ja Tylerin kanssa samaan aikaan, koska muuten ei mahdu. Ulkona on täysikuu, meri pauhaa vieressä ja ei tuule enää niin paljoa. Vesisadekin lakkasi, tähdet näkyy. Hiekkaa on suussa, korvissa, nenässä ja alushousuissa, mutta mä en valita. Ollaan saavuttu Fraser Islandille.

Yö oli kauhea, en vaan jostain syystä saanut nukuttua. Menin siis vessaan lukeen kirjaa, kunnes herätyskello soi. Kello oli 05.15 oli aika lähteä liikkeelle. Lautalla oltiin yhdeksältä, ja ennen sitä oli saatu tietopaketti kaikesta sannalla ajamisesta liittyvästä asiasta kuin myös muusta turvallisuusseikasta. Tiivistettynä: älä riko autoa, se maksaa ihan v***sti, ja varo dingoja. Allekirjoituksia kerättiin ja visa-kortin numeroita vaadittiin. Olisi Suomen Armeijakin ollut kateellinen koko touhun organisoineesta rouvasta.

Pää täynnä tietoa osattiin itsemme laivalle, myös auto tuntui olevan aika kukkukoillaan. Takana oli vähän tiivistä, kun viimeiset reput piti kantaa sylissä. Mutta mua se ei haitannut, mä olin ratissa.

Toi nelivetoauto joka meillä oli, tuntui kyllä tankilta mun Jebussin jälkeen. Mutta kyllä sillä sitten kuuhun asti mentäisiinkin. Itsehän en ole koskaan ennen nelivedolla ajanut (niitä kokeiluja Särkänniemen Hiacella ei lasketa), mutta ei se kovin vaikeeta ollut. Pehmeällä hiekalla ajo on vähän kuin ajaisi syvässä lumessa, paikalleen et halua pysähtyä. Autossa on kyllä voimaa vaikka muille jakaa, neliveto se olla pitää. Mistäs mä saisin tollaisen pelin?

Sisämaassa saarella oli 35km/h rajoitus, jota ei hirveästi tehnyt mieli ylittääkään. Välillä oli pienempää kuoppaa, välillä isompaa ja välillä olisi kuun kraateritkin kalvenneet vertailussa. Kaikesta selvittiin, edes työntämään ei vielä jouduttu. Välillä vaan vähän pelotti, saarella kun toimii bussiverkko (joo), sellaisia parikytämetrisiä monstereita saattoi tulla hiekkapoluilla kulman takaa vastaan, eikä sivulla ollut tilaa mihin väistää. Ja niillä oli etuajo-oikeus.

Käytiin päivän aikana vähän sademetsää katsomassa, makeanveden järvessä uimassa ja ajettiin paljon hiekkapolkuja. Vähän puuduttavaa se pitemmän päälle on, mutta mulla oli auton ainut jousitettu tuoli. Joskus kandee olla vapaaehtoinen. Lounaan ja loputtoman sisämaan jälkeen pääsimme viimein rannalle. Se on kuin motorbahn verrattuna sisämaan kinttupolkuihin, nopeusrajoituksetkin 80km/h. Jopa lentokoneita saattaa stripille laskeutua. Niistä ei tosin ollut vaaraa tänään, sää esti aikalailla ilmaoperaatiot.

En kyllä voi uskoa mun säkää näissä safareissa mitä on täällä tullut otettua. Ensin satoi Kakadussa kuivan kauden aikana ja sitten tänään taas tuli kaikenlaista taivaalta vuokranelivedon kyydissä istuessani. Sellasta pientä tihkua se on vaan ollut, mutta olisi se auringonpaiste ollut kovin paljon mukavampi. Myös tuulta on ollut kovasti, vähän tuo teltanpystytys meinasi kärsiä. Hassua nähdä pitkästä aikaa taas myrskyävä meri. Mutta kaikesta on ollut tapana selvitä, loputtomasta määrästä lihaakin päästiin osittain eroon kun saatiin kaasupolttimet pahimmalta viimalta suojattua ja illallinen valmistettua. Maistui muuten spagetti bolognaise hyvältä.

Vaikka paljon puhuttuja dingoja ei oo vielä näkynyt, pitää silti kaikki ruoka varastoida autoon, Pitää varoa ettei dingot vie mun lapsia, Tylerin kanssa kun me otettiin katras huostaamme. Isi ajaa ja äiti lukee karttaa. Illasta hetken aikaa iltaa istuttiin taskulampun valossa toisiin tutustuen ja ylimääräisistä nesteistä eroon joutuen, ja nyt on jo aika nukkua. Tässä me rannalla kämpätään, ei tosin ihan tuossa veden ääressä. Naapuriautojen ihmiset vähän meluaa, mutta eiköhän se melu tosta kohta vähene. Huomenna ei ennen yhtä iltapäivällä päästä tästä liikkumaan, pitää odottaa laskuveden tuloa ennen kuin rannalle uskaltautuu. Mikä ei haittaa mua yhtään. Nyt suljen silmäni.

Päivä 11 - Fraser Islandin juurella

08.10.2006 klo 14.45

Hervey Bay, klo 06.45 ja olo kuin puolikuolleella. Sakke tossa totesi että tuntuu kuin olisi jetlag iskenyt, vaikka ei aikavyöhykkeitä ylitettykään. Bussiasemalta hypättiin ekaan hostellibussiin, joka sattui olemaan Koala Beach Resort. Ekalla yöllä hintaa $19 dollaria, joten mikäs siinä. Kamat huoneeseen ja petiin. Ei tarvinnut kauaa unta houkutella.

Muutaman tunnin torkkujen jälkeen käytiin vähän kaupunkia kävelemässä, tää tuntuu olevan aikalailla tälläinen Yhden kadun varrella pikkukauppoja -kylä. Toi ranta tuossa vieressä on täysin mitäänsanomaton, mutta toisaalta kaikki tästä lähteekin telttailemaan maailman suurimmalle hiekkasaarelle. Niin mekin.

170 dollaria kolmen päivän safarista + ruoat. Opasta ei lähde mukaan, vaan 11 backpackeria tästä hostellilta. Ajetaan autoa itse ja ollaan omillamme. Kaikki telttailukamat kuuluu hintaan, vain eväät pitää maksaa. Vartin päästä on briefing, huomisaamuna klo 05.45 oltava telttailukamoja vastaanottamassa. Taidan hypätä petiin melko aikaiseen tänä iltana.

Saaressa on muuten enemmän hiekkaa kuin Saharassa, sekä hurja dingopopulaatio. Joskus 80-luvulla oli suuri juttu täällä kun joku äiti väitti dingon vieneen hänen lapsensa. Eivät uskoneet, äiti tuomittiin vankeuteen ja sellaisen 20 vuotta myöhemmin todettiin että elukat saattoi oikeesti sen lapsen viedäkin. Tasan ei käy onnenlahjat.

Sakke tossa totesi että ei olla paljoa pikkupojasta me muututtu. Pienenä leikittiin hiekkalaatikolla pikkuautoilla, nyt isompana mennään vähän suuremmalle laatikolle ajaan nelivedolla.

klo 21.45

Porukka on kasassa, me ollan valmiita lähtöön. Sakke, minä, Tyler, sen tyttöystävä, Lindsay, Jackie, kaksi ruotsalaistyttöä, kummallinen israelilaispariskunta ja saksalaistyttö. Loput nimet selviää tässä seuraavan 72 tunnin aikana, mutta hyvältä tää reissu vaikuttaa jo nytten.

Tästä iltapäivästä käytiin vähän ottamassa neuvoja Fraser Islandin suhteen, huomenna aamusta on vuorossa 4WD-auton ajo-opas. Ja vähän kaikkea muutakin. Tänään ostettiin ruuat ja juomat reissulle, sellainen 30-40 dollaria meni per naama. Ja voin todeta että ei me nälkäisiksi reissulla jäädä...

Huomenna tosissaan 05.15 herätys, jokunen oppitunti ja klo 09 lauttaan pitäisi keretä. Sitten ollaankin saarella ja vapaus alkaa. Kukaan ei katso perään (paitsi jos tehdään jotain todella typerää) ja 125km x 15 km saari on meidän. Eihän siellä kaikkialla saa ajaa, mutta onhan tuossa tarpeeksi tarpomista. Meressä ei saa uida, siellä on liikaa haita, mutta makeanveden järviä on ihan tarpeeksi sisämaassa. Seikkailu alkakoon.

Päivä 10 - Greyhound M84

07.10.06 klo 18.45

Lauantai-aamu alkoi puhelimen pirinällä, kello näytti olevan 9.43. En tietty ehtinyt siihen vastaamaan eikä takaisin voinut soittaa, kun puhelimesta oli saldorajat ummessa. Onneksi päätä ei särkenyt. Sakke nukkui iloisesti, joten otin Lonely Planetin kouraan ja kävin selaamaan vaihtoehtoja. Airlie Beachin ja Fraser Islandin välissä ei oikein näytä olevan mitään kovin mielenkiintoista, joten päätettiin mennä koko matka yhdellä rykäyksellä. Tekee muuten sellaset 13 tuntia bussissa.

Pakattiin kamat n. kolmessa minuutissa (check out klo 10.00), palautettiin avaimet hostellin toimistoon ja laitettiin reput seinän vierelle odottamaan lähtöä. Suunnitelmana oli käydä päivän aikana ensin katsomassa ilmoitustaulut läpi kylässä, jos joku olisi menossa samaan suuntaan. Arvaatte varmaan oliko. Koetettiin sitten varata paikat bussista, mutta koska bussi oli jo Cairnsista lähtenyt, ei mies kassalla pystynyt takaamaan meidän paikkoja. Ei siis ostettu lippuja, vaan päätettiin ostaa ne kuskilta. Bussi(t) lähti klo 18, 20 ja 23, arveltiin että eiköhän me johonkin mahduta mukaan. Mentiin siis takaisin altaan äärelle nauttimaan viime hetkistä Whitsunday -saarien äärellä. Ei kyllä kämppikset usko, että oon käynyt näin lähellä noita kuuluisia rantoja, mutta en ole silti itse saarille mennyt. Rajansa se on munkin kukkarolla.

Laitoin myös autoni myyntiin eilen, ilmoitus nettiin ilmaantui tänä aamuna kuuden aikaan. Klo 11 eka ostajaehdokas soitti, joten enköhän mä pirssini saa myytyä. Rahalle voikin olla käyttöä, tili näytti 500 dollaria ja sillä pitäisi matkata loppureissu tästä lomasta + elää 3 viikkoa Newcastlessa. Ja ne lentoliputkin pitäisi maksaa. Sormet on niin ristissä että sattuu, manaustansseja on tanssittu hyvää onnea takaamaan.

Siinä altaan äärellä käytiin sitten Saken kanssa oikeesti pohtimaan olikos se niin hyvä idea kuitenkaan lähteä eteenpäin. Ei siksi että olisi nautittu paikasta niin paljon, vaan koska me molemmat rakastuttiin. Ruotsalainen Frida oli tullut muutamaksi kuukaudeksi katsoon Australiaa parin kaverinsa kanssa. Göteborgista etelä-Ruotsista hän oli kotoisin ja vielä 6 viikkoa meinasi tässä maisemissa olla. Olivat lähdössä muutamaksi päiväksi seilaamaan ja hänellä olisi ollut 22v synttärit maanantaina. Sakke jo lupasi viedä tytön vihille ja mä puolestani kerroin olevani se häiden pilaaja, joka ryöstää morsiamen alttarilta. Ei oo reilua että noin söpö tyttö on myös niin mukava. Taisin löytää kaupungin, missä ensi kesän vietän. Göteborg on kuulemma aika ok.

No, mieli haikeana jouduttiin sitten tyttö jättämään taakse, meiliosotteet ja haikeat halaukset vaihdettiin, heitettiin reput selkään ja käytiin tallaamaan kohti keskustaa. Miksi meillä ei voi olla vähän enemmän aikaa, jotta voitaisi jäädä synttäreitä juhlimaan? Keskustassa ostettiin vähän illallista ja ruokaa bussiin, ja kohta istuttiin pysäkillä. Bussi oli luotettavan parikytä minsaa myöhässä, mutta kyllä meille paikat löytyi. Vanha kunnon "voin pahoin autossa, pääsisikö etupenkkiin?" -kikka toimi taas, nyt on tilaa missä jalkoja oikoa. Kyltti tiensivussa näytti Rockhamptoniin 456km, joka on vähän päälle puolessa välissä matkaa. Fiilis on kuin lapinreissulle mennessä, nyt vaan ei saa nukkua lattialla. 12 hours and counting.

PS. Tiedättekös muuten mistä toi thumbs-up -merkki on lähtöisin, mitä se oikeesti meinaa? Suora lainaus Dan Brownin Angels and Demonista: "... it was the ancient phallic symbol for masculine virility." Näinhän se on, vai mitä D? Kannattaa lukea kaunokirjallisuutta, se kasvattaa kieltä.

klo 22.35

Oli Saken kanssa vähän tylsää, kun ei kirjaakaan jaksa koko aikaa lukea eikä meille edes leffoja jostain syystä näytetä. Käytiin sitten miettimään suomalaisia sanontoja ja niiden käännöksiä englanniksi. Seuraava lista saatiin hieman päätämme raavittua:

* own land strawberry, other land blueberry
* the one who reachers to the pine tree, falls into a juniper
* we go around and end up colliding
* ruff of the other shore
* the gifts of luck aren't divided equally
* left like a cow from a swamp
* peed while running
* dropped like uncle from a boat
* healthy as a goat
* works like a toilet in a train

Olisi enkun ope ylpeä.

08.10.06 klo 02.35

Ulkona on pimeää, bussi on hiljainen. Tie on monttuja täynnä, ja aina välillä näkyy jonkun eläimen kiiluvat silmät pusikossa. Kaikki nukkuvat, en vaan käsitä miten. Tähä laitetta ei ole kyllä nukkumista varten tehty. Koetanpa ummistaa silmäni taas hetkeksi.

klo 04.00

Muistutus itselle: Ei enää ikinä! Mikä ihme pistää ihmisen vapaaehtoisesti viettämään yön bussissa, kun vaihtoehtona olisi pari olutta ja pehmeä hostellin peti? Olisihan Fridakin siellä ollut.

Päivåä 9 - Airlie Beach

07.10.06 klo 02.55



Ei täällä oikeesti mitään rantaa ole, sellanen betonilaguuni tännekin on rakennettu. Tai kyllä meressä voi käydä uimassa, mutta kävellä täytyy melkein puoli kilsaa siitä auringonottopaikalta. Paikasta noin yleisesti ottaen on kerrottavaa sen verran, että kallis tää on. En ostaisi kiitollisuuspäivän kalkkunaa täältä.

Ja kalliudesta puheenollen, kerta kuuluisanvalkoisella Whitehaven Beachilla yhdellä saarista käynti ei maksa yhtään vähempää kuin $70, päätettiin skipata. Vähän turhan kallista yhdestä rannasta, olkoon miten valkoinen vaan. Tapasin mtös 8 hengen seurueen Newcastlen tuttuja illan aikana, olivat Cairnsista tulleet etelää kohden ja matkalla Brisbaneen. Koetettiin kyyti pummata Fraser Islandille heidän kyydissä, mutta vähän liian täyttä olisi voinut tulla kahdessa pikkuautossa. Ja en mä oikein usko että toi Sakke olisi edes herännyt seiskalta, kun he olisivat nostaneet kytkintä.

Nyt on pakko tässä vaiheessa todeta, että en mä ihan niin enkeli oo kuin ehkä oon näissä kirjoituksissani antanut ilmi. Eikä Sakke oo mikään helvetin esikartanon kätyri myöskään, se vaan ei kestä alkoholia ihan yhtä laajasti kuin minä. Ja minähän olen noin yleisesti ottaen ok kun nautiskelu tulee kyseeseen. Tänäänkin koetin aussin kanssa ottaa vodka-shottikisaa, mutta kaveri jänisti. Minkäs teet jos mun ulkomuoto on pelottava.

Muuten päivä meni auringosta nauttiessa, vähän kaupungilla (kylässä) kävellessä, ja BBQta pitäessä. Tosin mun BBQ oli sellainen Syön itse, muut olkoon nälässä -ateria, Sakke kun päätti laihtua matkana aikana. Kamalaa, jos menettää kiloja noista paljon ansaituista optimaalipainoista.

Illalla käytiin keskustassa, olihan perjantai-ilta. Aika kovaa R&B -menoa siellä oli, mutta isoimman paikan terassi tarjosi ne kannuoluet kympillä. Skipattiin vaahtobileet sisällä ($5 sisään), oltiin ulkona ja nautittiin. Sakke koetti liueta muutamaan kertaan illan aikana, mutta hänet aina haettiin puolivälistä matkaa takaisin. Lopulta hän väistöliikkeessään onnistui, väitti olevansa liian humalassa. Ei se oikeen liikkeeseen havainnoinut kotiin palattuamme.

Siinä vähän ennen kotimatkaa tapasin vielä ne Suomi-tytöt Magnetic Islandilta siinä baarissa, Tampereen suunnalta tuntuivat olevan kotoisin. Aikamme Ianin kanssa heille juteltiin (Sakke oli jo muilla mailla), mutta ei me siitä oikeen mitään irti saatu. Suomituristit.

Nyt päädyttiin hostellille, nukkuminen ei kuulemma ole pahasta. Huomenna arveltiin katsoa miltä elämä näyttää, kun se mun tuttujen kyyti missattiin, niin ehkä nukutaan pitkään. Kertoo ne sitten kun pitää maksaa.

Ostin myös päivän aikana ekan ruotsinkirjan. Aiheena Michael Moore ja otsikkona Lägg Ner. Pienestä se FBI-agenttikin ponnistaa. Mä tuun ensi kesän jälkeen puhuun sujuvasti kolmea kieltä (tietty), montakas sinä puhut?

Päivä 8 - Niin justiinsa

06.10.2006 klo 01.45

Tämän päivän blogi on lyhyt. Ei siksi että ei olisi tapahtunut, mutta kun en mä löydä näitä nappuloita tästä koneelta. Edellisenkin lauseen kirjoittamiseen meni minuutti. Saavuttiin Airlie Beachille, Greyhoundin kyytiin taas luotettiin. Townsvillen päässä otettiin parhaat ikinä Fish&Chipsit aamiaiseksi (klo 12.30) Gregory Streetin varrella, käveltiin vähän keskustassa ja hypättiin 4,5 tunnin risteilylle kohti Whitsundaytra. EDIT: siis risteilyllä tarkoitin varmaankin sitä bussimatkaa. Kai.

Hostellin nimi on By the Bay (tms), huoneessa on mun ja Saken lisäksi 2 muuta, joista englantilaiseen Ianiin tutustittiin tarkemmin. Kävelymatka keskustaan 5min, kannu olutta $11 ja englantilaisen slangin opettelu priceless. Lompakon hävittäminenkään ei ollut kaukana, mutta tieto siitä, että Visan voi kuolettaa minuutissa helpotti elämää. Kuin myös se kannu olutta edessä. Perhanan vetoketjuttomat housut, mä tarjosin seuraavan kierroksen.

Loistava kaverituo Ian. Keskusta näyrttää hyvältä, eiköhän tässä jokunen oäivä viihdytä. Kallista nuo saaret on, mutta jos käytäisi se kuuluisin ranta edes katsomassa, niin me oltaisi tyytyväisiä. Nyt ei jaksa enää kirjottaal, nukun.

Päivä 7 - Koala-karhua etsimässä

04.10.2006 klo 23.05

Joka ei siis ole karhu, vaan marsupilami. No, eihän me sitä tietty löydetty. Taisi nuo metsäpalot olleet sen pelottaneet kauemmas turistipoluilta, ja fiksumpi koala ei kyllä 20 tunnin nokosiaan siinä turistikävelyn vieressä ottaisi muutenkaan. The Forts oli nimeltään tää "takuuvarma" koalan bongauskävely, sellaisella korkealle kukkulalle me tallustettiin. Olipahan ainakin näkymät kunnossa, pitäkööt koalat tunkkinsa.

Aamuyöstä herättiin krapulaoksennuksen sulosointuihin, tytöt ei oo nättejä kun ne antaa ylen. Onneksi mä nukuin ikkunan vieressä, joten vielä hetken aikaa kykeni torkkuja jatkamaan. Aika peliveto oli kyllä häneltä tulla dormimajoitukseen voimaan pahoin, meillähän oli siinä huoneen vieressä myös WC:t. Oli hän sentään tajunnut roskiksen itselleen ottaa.

Aamulla oltiin liikkeellä siinä kymmenen pintaan, vähän olin aamupalaa ostanut lähikaupasta, tankannut vesipullot täyteen ja lyönyt aurinkorasvaa pintaan. Slip - slap - slop, niinkuin paikallinen fiksuna auringossa -opas kertoo: paita päälle, hattu päähän ja rasvaa pintaan. Paitaa en kuitenkaan käyttänyt. Hostellilta oli sellainen muutama kilsa asfalttitietä kävelyn alkuun, ja siitä sitten pari kilsaa huipulle. Kuten mainitsin, suurempi todennäköisyys otuksia bongata olisi varmasti ollut vähän kauempana polusta, mutta kun saaren maasto on kovin käärmeystävällinen, ei otettu harha-askeleita. Niljakkaat pirulaiset kun on niin saakelin myrkyllisiä, painii vähän eri sarjassa kuin kotoisat kyykärmekset.

Aikamme hikoiltuamme ja maisemia katseltuamme käveltiin alas rannalle, otettiin snorklausvehkeet kassista ja loikkasimme veteen. Päivä oli vaan liian tuulinen, ei siellä kimaltelevan hiekan seasta oikein mitään nähnyt. No, snorkkelit takaisin kassiin ja bodysurffaamaan, tekihän tuuli hieman aaltoja. Bodysurffaus on siis vähän kuin normaalia surffausta, mutta ilman lautaa. Ideana on tehdä itsestä lautamainen muoto, joka sitten kulkee aallon mukana. Ei me sitä kumpikaan oikein osattu, mutta jotkut paikalliset kyllä taidon hallitsevat.

Aalloista muutenkin, eihän näitä edes aalloiksi voinut kutsua. Vähän varmaan Suomen rannikolla voisi olla samanlaisia laineita, ei näissä mitään voimaa ollut ja ihan rannalla ne vasta kaatuivat. Vähän oli eri fiilis kuin Newcastlen rannoilla, jossa ei tulisi mieleenikään ottaa kaatuvaa aaltoa vastaan rinta edellä. Siellä kun se on kuin kiviseinään juoksisi.

Aurinkoon kyllästyttyämme kävelimme takaisin hostellille ja kävimme huurteiset ottamassa lähipubissa. Ilta meni sitten bilistä pelatessa, sammakoiden juoksukilpailua katsellessa ja ruotsalaisen 32-vuotiaan Andreaksen kanssa jutellessa. Andreas on oikea monitoimimatkaaja, puhuu 5 kieltä ja tykkää Brasiliasta. On ehtinyt käydä vähän joka kolkassa maailmaa ja on uskomaton ilopilleri. En ole vähään aikaan noin energistä ihmistä tavannut. Hän myös totesi että ei suomalainen tyttö ole blondi, mutta kyllä sen maailmalla tunnistaa. Poskiluut on avainsana. Eli toisin sanottuna niillä on vaan nätit kasvot. Olen samaa mieltä.

Myös taustatarinamme unkarilaisesta ja israelilaisesta backpackeristä paljastui hostellissa asuvalle kahdelle suomalaistytölle, ne kuuli meidän puhuvan Pikku Kakkosesta parvekkeelta. Eikä edes puhuttu suomea. Miksikö me Pikku Kakkosesta puhuttiin englanniksi paratiisisaarella? Jääköön arvoitukseksi.

Sammakkokilpailu lähirannalla oli ylimainostettu, valmistelut kesti kaksi tuntia, huutokauppa sammakoista 10 minsaa ja kisa 2 sekuntia. Hypättiin seuraavaan bussiin takaisin majoitukseen. Ennen tätä oli jokunen 10 dollarin olutkannu tyhjennetty ja otettu Andreakselta selkään biliksessä. Mutta ei se kaikkia kisoja voittanut, ei me niin huonoja olla.

Vaikka nyt jäi keskiviikkoillan opiskelijabileet väliin mantereen puolella, niin ei mua harmita yhtään. Huomenna lähdetään takaisin Townsvilleen, katsellaan mitä siellä on tehtävää ja aikanaan siirrytään kohti Airlie Beachia. Ko. kylä on portti Whitsundays Islandeille, kovasti kiinnostaisi parin päivän risteilyt alueella. Voi vaan tuo hinta taas kasvaa ongelmaksi.

Päivä 6 - Magnetic Island

03.10.2006 klo 22.55



Saari on aikalailla sitä mitä me arveltiinkin. Ei täällä oikeestaan muuta ole kuin yksi tie, mutta onpahan päälystetty ja bussit kulkee. Sellanen 10-15 kilsaa oli tuosta lauttaterminaalista tähän päärannalle, jossa meidän hostelli sijaitsee. Ei me siihen YHA:han menty, sen tarjous oli vanha, mutta löydettiin tällänen Maggie Lodge, samantyylisellä 2 yötä -tarjouksella, $65.

Saari sai nimensä siitä, kun suuri seikkailija kapteeni Cook (joka on löytänyt valtaosan Australian itärannikon paikoista), totesi kompassineulan sekoavan tän saaren kohdalla. Eihän tää oikeesti magneettinen ole, mutta on tässä saaressa vetovoimaa. Kuten eilen mainitsin, niin täällä on tuota villielämää ihan kiitettävästi. Saari itsessään on vähän sellainen kivikko, jossa tuntuu olevan havupuita yllättävän paljon. Trekkauspolkuja on paljon verrattuna saaren kokoon, kokonaismäärä taitaa kasvaa päälle 25 km.

Aamulla lähtö vähän viivästyi, kun aamulla herätessämme totesimme Sakarin muistuttavan Quasimodoa. Ei hän ollut yhtä nätti, mutta silmä oli turvonnut yön aikana umpeen. Todettiin että oireet ei täsmää dengue-kuumeen kanssa (ollaanhan tropiikissa ja hyttysiä tuntui yöllä olevan), mutta lääkärissä hän silti joutui käymään. Silmätipoilla turvotus laski ja silmäkin aukesi. Sellainen pari tuntia tuli takkiin aikataulussa, mutta jo puolenpäivän lauttaan ehdimme.

Parinkymmenen minsan lauttamatkan jälkeen oltiin saarella, hyppäsimme bussiin ja saimme kyydin hostellin ovelle. Lämpötila rikkoi luita, oltiin tilaston hyvällä puolella kirkkaan taivaan kera. Ennen rinkkojen laskemista hostellille mun oli pakko käydä ottaas valokuva siitä päärannan (10 metriä hostellin ovelta) näkymästä.

Hostelli on ihan mukavan oloinen, tosin tiukka omien alkoholien suhteen, anniskelualuetta nääs. No, eipä me tänne tultukaan juomaan, kyllä tää maisema humalluttaa ihan tarpeeksi. Hostelli on muuten myynnissä, ymmärtäisiköhän Osuuspankki mun tarpeen lainalle?

Kotiuduttuamme vähensimme vaatetusta ja läksimme ottamaan tuntumaa saareen. Fiksu turisti tietty lähti sandaaleilla, ilman paitaa ja puolella litralla vettä liikkeelle, mutta kyllä me sen verran kovia reissaajia ollaan että vähän sääntöjä voi rikkoa. Ja oli mulla sentään hattu päässä.

Noissa muutamassa lähemmässä poukamassa käytiin vähän pyörähtämässä, sinne vei sellainen kivikkoinen polku kukkulan yli. Ei nähty reissulla villieläimiä (jos yhtä geckoa ei lasketa), joka oli oikeastaan vain hyvästä. Maastosta päätellen kun ne todennäköisimmät ei olisi omistaneet jalkoja ja olisivat purreet myrkyllisesti. Eka poukama oli nudistibeachi jossa emme kauaa viihtyneet. Oli siellä joku alastikin, mutta houkutteli seuraavan rannan taakseen peittävä niemennokka enemmän. Otettiin siis pieni kiertotie seuraavalle rannalle siitä kivien yli loikkien, ei ehkä maailman helpoin/fiksuin reitti mutta mielenkiintoisin. Aikamme hikoiltuamme pääsimme perille ja oli aika pulahtaa. Kun multa toi nakuranta jäi kokeilematta, niin päätin merta testata aatamin asussa täällä.

Vähän neiti rannalla katsoi perään mun villisti ja vapaasti mereen loikkiessani, mutta mun suurimmat huolenaiheet oli meduusat vedessä. Ei sellainen pieni palovamma peniksessä olisi tuntunut kovin kivalta, mutta onneksi siltä vältyttiin.

Paluumatka meni sitten joutuisisasti, myös ehkä siksi että vesivarainto oli kulutettu loppuun. Seuraavalla kerralla laitetaan paremmat kengät jalkaan, mutta eihän tää ollutkaan kun vasta kokeilureissu. Joka vaan sattui kestään sen kolme tuntia.

Illasta täällä ei kovin kummasti ole tekemistä, pitäisi isolla rahalla ryypätä tai nukkua. Saarella kun ei ole tievaloja, niin ei oikein iltakävelytkään onnistu. Eikä sitä tiedä mikä peto sieltä puskista loikkaa muutenkaan. Joten söimme majoituspakettiin kuuluvan ilmaisen illallisen ja hengailimme hostellilla, tietty sen jo kliseiseksi muodostuneen vienon merituulen puhallellessa sulosointujaan. Huomenna arvelimme ottaa takaisin, aamusta ylös, snorklausvehkeet vuokraan ja kävelylle.

Jos tällä kertaa näkisi niitä koaloita, jonka jälkeen sitten voisi meren ihmeitä käydä siihen perään ihmettelemässä ja samalla hikeä pois pesemässä. Ehkä jossain vaiheessa voisi myös vuokrata jotain ajopeliä ja käydä katsomassa saaren länsiosaa, vähän turhan kaukana tuntuu olevan jalkaisin kulkea.