Rotoruan kaasut

10.11.2006 klo 01.15

Kaktus Jaakko majoitti meidät tänä yönä. Tämä hostelli on halpa, länkkäriteemainen, pieni ja tunnelmallinen sekä täällä on kuuma kylpy. Mä päätin tänne majoittua heti kun ovesta kävelin sisälle, muiden piti vielä tunnin verran arpoa ja kierrellä vaihtoehtoja. Gital päätyi Base backpackersiin, joka on sellainen maanlaajuisen ketjun (löytyy noita monta ausseistakin) valtava bilehostelli. Me pojat otettiin huone Kaktuksen veljeksiltä.

Aamulla syötiin aamupala niistä vähistä mitä meillä oli ja vaihdettiin taas maisemaa. Suuntana oli Hobittila, joka löytyi matkan varrelta Rotoruaan, yhdeltä maatilalta Matamatasta. Taru Sormusten Herrastahan kuvattiin täysin Uudessa-Seelannissa, ja kyllä täällä tätä maastoa tuota tarumaailmaa kuvaamaan löytyykin. Peter Jackson kun omasi kiwi-juuret, niin hälle ratkaisu oli helppo. Ja tuloksen nähtyään maailma oli samaa mieltä.

Matkalla pysähdyttiin vähän tekemään ostoksia, mä tarttesin sandaalit ja muillakin oli vähän puutetta tavaroista. Eka pysähdys oli isossa kompleksissa, jossa oli tehtaanmyymälän tapaisia paikkoja vierivieressä. Mulle kaikki oli silti liian kallista, joten jätin pitkin hampain rantasandaalit hyllyyn. Enhän mä niitä tarttee kuin vasta Fijillä.

Toinen pysähdys oli sitten paikallisessa halpamarketissa. Sieltä tarttuikin sitten matkaan yhtä jos toista, ostin jopa viimein itselleni uudet kengät risaisten adidasten tilalle. Sekä sandaalit, kun kerta halpaa oli. Lopulta päädyimme hobittikaupunkiin, jossa todettiin turismin karu arki. Se reissu olisi maksanut $50 / nenä, jonka Matthias ja Jaume päättivät maksaa. Gitalia ei kiinnostanut ja mä en suostunut maksaan noin paljoa hobitinkolosta. Johan mä sen oon leffoista nähnyt!

Ajeltiin siis Gitalin kanssa vähän ympäriinsä, ihasteltiin vuoristoa ja vesiputousta poikia venaillessa. Varasin myös lentoliput Queenstownista takaisin pohjoissaarelle, oli yksi halpa paikka vapautunut. $200 ei niin kauhean suolainen ole verrattuna bussivaihtoehtoon. Pojat saapuivat täysin sivistyneinä sekä läpimärkinä takaisin, koko päivän on tullut vettä. Tän maan ilmasto on kyllä melko kummallinen, vettä voi sataa 2 minuuttia ja sitten paistaa taas aurinko. En haluaisi olla meteoroloogi täällä.

Tultiin siis rikintuoksuiseen Rotoruaan, jossa hetken kikkailun jälkeen päädyttiin majoittumaan kuten yllä mainitsin. Vähän ostettiin evästä illaksi ja huomiseksi ja pompattiin hostellin ilmaiseen kuumaan kylpyyn.

Niitä parantavia mineraalikylpyjä tämä kaupunki on täynnä, turistit tulevat likoamaan parantaviin altaisiin kiskurihinnoin. Paikka sijaitsee aktiivisella tulivuorialueella, ja maan uumenista kumpuaa jos jonkinlaista höyryä. Mehän kylvyt koettiin jo pohjoisemmassa, tuskin maksan uudestaan samasta ilosta kymmenkertaista hintaa.

Hostellin altaassa juttelin vähän omistajan ja muutaman työntekijän kanssa, jotka sattuivat olemaan siinä samaan aikaan, ja päätimme pidentää Rotoruan vierailua kaksipäiväiseksi. Kun vielä käytiin syömässä espanjalaistyylinen pasta-tonnikalaillallinen (oli muuten pirun hyvää, vaikken tonnikalaan aiemmin ole suostunut koskemaan), kultaiset kiivit jälkiruoaksi ja nauttimassa ilmainen (tuli hostellimajoituksen mukana) juoma, oli aika palata petiin.

Huomenna on bileperjantai, Jaume halusi lähteä koskilaskemaan, ja illasta varmaan käydään katsomassa Maori-performanssia. Tosin riippuen taas hinnasta, voipi olla että ne on taas hinnoissaan. Tää paikka kun toimii aikalailla periaatteella "kyllä turisti maksaa, kun se on tänne tullut". No deal.

Kohti etelää

08.11.06 klo 18.05

Aamun sarasteassa venyttelimme jäseniämme aamuauringossa, söimme aamupalaa ja kyselimme neuvoja mihin mennä. Kanadalainen supermatkaaja kertoi meille kaikista cooleista paikoista, joissa voi pitää superhyperfantsua aikaa sekä respan täti vähän neuvoi. Tämä kanadalainen oli ehkä eniten amerikkalaisin kanukki jonka oon tavannut, ei se suutaan pitänyt kiinni hetkeäkään, eikä se ketään kuunnellut. Harvinaisen ärsyttävä ihminen, mutta häneltä saimme vinkin pienestä & halvasta geothermal -uimalasta matkan varrella.


Kasasimme siis kamamme ja otimme suunnan länttä kohti. Ihan pohjoiskärki hylättiin ajatuksena, kun se veisi turhan paljon aikaa eikä koettu saavamme rahoillemme vastinetta tarpeeksi. Noin kolmen vartin ajon jälkeen oltiinkin sitten jo Ngawhan kylvyissä, oli kyllä kaikenlaista mineraalia vesiin sekoitettu. Tai siis ei niihin mitään oltu sekoitettu, maan uumenista se vesi luonnollisesti kumpusi. Oli mustaa, vihreää, likaisen näköistä ja todella kuumaa vaihtoehtoa tarjolla. Taisivat olla kaikki siinä 34-47 asteen välillä, ja jokainen niistä auttoi johonkin eri vaivaan. Totesin että mun nahkani kuumuuskerroin loppuu siinä 44 asteen tuntumassa, kuumimpaan en vaan kyennyt astumaan.

Vaivojen sulattua pois, ajettiin lähemmäs länttä. Matkalla oli Opononin hiekkadyynit ja Waipouan Kauri-puu metsä. Molemmissa valokuvattiin paljon, ja kohta jo syötiinkin lounasta. Oli muuten melko valtava puu tuolla metsässä, nimeltään se oli Te Matua Ngahere (The Father of the Forest), ympärysmittaa puulla oli 16 metriä, halkaisija oli n. 5m ja ikää sellainen 1000-2000 vuotta. Ei mikään pikkupötikkä.

Nyt ajetaaan juuri ohi Aucklandin, suuntana on Hamiltonin yliopistokaupunki 100 kilsaa etelään. Huomenna varmaan katsellaan Hobittilaa ja tehdään jotain muuta.

klo 19.20

Matkan vielä jatkuessa, voisin matkaseurasta vähän jotain mainita. Oh-My-God -Gital, minähän en puhu enkä pukahda -Matthias ja Very-Very-Very Wau! -Jaume alkaa näyttää todellista luontoaan. En mä nyt ihan vielä niitä vihaa, mutta ei ne ihan täysin mun tyylisiä ihmisiä ole. Gital on uskomaton hienohelma, joka jaksaa puhua kuinka hieno heidän kotinsa on, kuinka paljon hän tykkää bailata ja miten paljon parempaa on kaupunkielämä. Matthias on se hiljainen raukka, joka kantaa tytön kassia kun häneltä on kynsi katki. Heidän taustastaan; olivat työskentelemässä Ruotsissa samassa paikassa ja päättivät että lähdetään katsoon maailmaa. Fijillä ovat jo olleet, Australiaan ovat suuntaamassa ja varmaan itä-Aasiassakin käyvät. Heillä on kuukausi takana ja kahdeksan edessä. Eivät kuulemma ole vielä riidelleet, jota en yhtään ihmettele, Matthias ei oikeen osaa pitää puoliaan. Mä oisin tytön syöttänyt merieläville kolmen päivän jälkeen Fijillä.

Jaume on vähän enemmän elämää nähnyt menijä, kolmekymppiä on jo paukkunut, mutta silti se jaksaa olla kovin pihalla ihan tavallisista asioista. Ajosuunnista sillä ei oo mitään hippaa, kuten ei tosin paljoa muillakaan autossa. Mustahan se kartturi sitten väkisin on tullut, mutta tällä tavoin mä oon aikalailla saanut päättää mihin mennään. Ehkä se on myös tuo espanjalainen tausta, mutta kovin kaveri jaksaa olla innoissaan kaikesta. Maailmaa jo jonkun verran nähneeksi kaveriksi silti kaikki tuntuu olevan hirmu uutta. Intian kautta oli tänne tullut, ja on myös Suomessa ja Ruotsissa käynyt, sekä vähän muuta Eurooppaa nähnyt. On myös asunut neljä vuotta Lontoossa, mutta eipä se näköjään tuo kielitaito ihan kaikilla mene vietettyjen vuosien mukaan. Kyllä häntä silti ymmärtää. Gital on muuten 19 ja Matthias 24.

Eli katsoos nyt tässä mitenkä tässä tullaan toimeen, mulla lento lähtee jokatapauksessa 15.11. Wellingtonista Queenstowniin. Auto pitää palauttaa päivä tuota ennen aamusta, joten kaupungissa ollaan varmaan 13. päivän illasta. Vielä on paljon nähtävää.

Eivät muuten ruotsalaiset olleet poistuneet Fijillä siitä lentokenttäkaupungin vierestä viikon aikana mihinkään, ja olivat lyhentäneet lomaansa viikolla kun tytölle ei maistunut. Sääliksi käy, surullista loman tuhlausta. Ei ole itsenäisen matkailun voittanutta.

klo 23.06

Hamilton, Jay's Backpackers. Oltiin kympiltä hostellilla, respa oli mennyt kiinni kaksi tuntia ennen. Ottivat kuitenkin sisään, saatiin hostellin ihan vikat pedit. Käytiin ensin yhdessä hostellissa keskustassa, joka oli kiinni. Sieltä soittivat meidät tänne pikkuruiseen taloon, joka elättää itsensä hostellina. Huoneita on varmaan kolme, mutta tunnelma on tiivis. Tästä mä tykkään. Jos voisin, olisin vaikka viikon tässä.

Uutisetkin tuli katsottua pitkästä aikaan, tilanne Fijillä näyttäisi olevan tiukka mutta tasainen. Parin viikon päästä näkee sitten mitä sitä tulee tehtyä, lähteäkö tetsaamaan ristituleen vai pitääkö vaihtaa kohdetta lomalle. Nyt ei kuitenkaan ole aika murehtia sitä, vielä on liikaa Uutta-Seelantia näkemättä.

Kohti pohjoista

08.11.2006 klo 00.45


Ulkona sataa Uusi-Seelantilaiseen tapaan vettä, meillä on 6 hengen hostellihuone omana ja vuokra-auto on parkissa oven ulkopuolella. Paihia pohjoissaaren pohjoisosissa meillä on majapaikkana, tästä pääsisi näppärästi Bay of the Islandeille rahalla. Mutta kun meillä on auto, eikä venettä, niin emme ole menossa.

Aamulla heräsimme ajoissa ja kirjasimme itsemme ulos. Mullahan olisi ollut yksi yö vielä jäljellä, jota koetin vaihtaa muuhun saman ketjun hostelliin tai edes siirtää myöhemmäksi, kun varmaan yhdeksi yöksi mun pitää kuitenkin tulla tänne takaisin. Ei käynyt päihinsä, vaikka aika lailla kaikkialla se on ennen onnistunut. No, eipä tarttee Nomad-ketjun paikoissa enää yöpyä.

Autofima noukkasi meidät ysiltä, kirjoiteltiin paperit ja nostettiin kytkin kohti pohjoista. Autona on japanilaista Corollaa, varmaan jotain ysikytäluvun mallia, automaattivaihteilla ja valkoisella ulkokuorella. Aika täyteen se on meidän kamoilla pakattu, mutta hyvin me mahdutaan. Ajeltiin aikamme pohjoiseen aivan uskomattomia maisemia katsellen, pidettiin ruokatauko lampaiden laiduntamalla kukkulalla ja lopulta päädyttiin tähän pikkuiseen kylään.

Hostelleita täällä on tuhottomasti, käytiin vähän hostellishoppailemassa ja lopulta päädyttiin paikkaan jossa on oma spa. Nimi on Bay Adventurer, hintaa $22 / yö, eikä tää edes ollut paras paikka. Mutta naispuolinen ääni kun vastaa yleensä n. kolmea miespuolista, kuuma kylpy voitti. Saatuamme kamat pois autosta jousia painamasta, ajoimme katselemaan Haruru-putouksia. Aika miniputous se oli, mutta siinä vieressä oleva luontopolku oli aika ok. Jännää tän maan kasvisto, osittain se näyttää ihan suomalaiselta metsältä, mutta ei sitten kuitenkaan.

Käytiin ostamassa vähän iltapalaa ja tultiin hostellille nauttimaan kylvystä. Sellainen pata-tyylinen ratkaisu se oli, neljä mahtui mukavasti olemaan. Teininymfot olivat kaukana, mutta kylvyn lämpötila korvasi. Vieressä olevassa uima-altaassa kun kävi välillä pulahtamassa, meno oli vähän kuin kotipuolessa järven rannalla. Vielä kun kolean sateiseen iltaan istui olutta nauttimaan, illuusio oli täydellinen.

Illallinen oli espanjalainen, nautittiin se huoneessamme kun keittiö sulkeutui yhdeltätoista. Kyllä sitä jokunen tunti tehtiinkin, käytiin jopa kaupasta hakemassa lisätarvikkeita siinä kokkaamisen keskellä. Niin, espanjassahan kaikki on vähän myöhässä. Mutta melkoinen munakas se kyllä olikin, pitänee reseptiä lainata tulevaisuudessa.

Ennen nukkumaankäyntiä käytiin vielä Jaumen kanssa katsomassa naapurihostellin juottola, mutta tiistai-ilta on aika kuollutta tässä kylässä. Viikonloppuisin täällä on kuulemma ihan potentiaalia, mutta mehän emme täällä sitten enää ole. Huomenna suunnataan johonkin, jos ilmat jatkuu näin huonona, tuskin ihan pohjoiskärkeen asti jaksetaan. Hyvällä kelillä oltaisi menty katsoon pohjoisniemeen merien sekoittumista toisiinsa, se on kuulemma aika jännä näky kun aallot pysähtyy kuin seinään eri lämpöisten merilämpötilojen johdosta.

Mutta kun huomennakin taitaa sataa, niin katsellaan varmaan länsirannikko ja siirrytään Aucklandin eteläpuoleisiin maisemiin.

Auckland, The Fat Camel

6.11.2006 klo 21.05


Paksu kameli oli mulla osoitteena kun tänne saavuin. Hieman pidemmän aikaa katselivat mun passia, siinä on kai jotain vialla kun sitä pitää pari kertaa höylätä koneen läpi tullissa. Kyselivät pahoja kysymyksiä (kolmesti mihin meinaan matkustaa: en mä tiennyt!), pistivät täyttämään papereita ja tarkistivat etten tuo kuolleita kanoja maahan. Tässä maassa on muuten vielä tiukempi karanteeni noilla kamoille kuin Australiassa.

Bussilla keskustaan ja hostellille, huoneessa oli 10 ihmistä pienemmässä tilassa kuin koskaan ennen hostellielämäni takia, mutta $19 hinta korvaa. Ja NZ kurssihan on vielä vähän huonompi kuin aussidollarin, toi vastaisi varmaan jotain 16 aussidollaria elikkäs 10 suomalaista oravannahkaa. Halbahalba. Huoneessa sitten tapasin pari arvaatteko ikinä minkä maan ihmisiä?

Eilen istuttiin iltaa alakerran baarissa, suunniteltiin tulevaa ja parannettiin maailmaa. Muutamaan numeroon soitettiin, joista voisi löytyä matkaseuraa halvalla. Yksi kaveri vastasi puheluihin, mutta se saksalainen oli vähän liian kämyisen oloinen, ei lähdetty kyytiin. Päätettiin sen sijaan vuokrata auto, jolla kierretään viikko pohjoissaarta ja palautetaan se saaren eteläkärkeen Wellingtoniin. Oli hieman vaikeuksia löytää siedettävään hintaan autoa jonka voi palauttaa muualle kuin Aucklandiin, koska high season on jo käynnissä maassa ja kaikki autot on käytössä.

Lopulta löytyi liike, josta auto irtosi $39/päivä, joka jaettuna neljällä tekee kympin per päivä. Kokonaissumma viikolle tekenee jonkun $120 bensoineen, joka verrattuna 200 vihreän bussipassiin on melko loistava. Huomisaamuna lähdetään aamulla 09 liikeelle, auto hakee meidät ovelta ja sitten kirjoitellaan papereita.

Mukaan lähtee minä, Jaume (espanja), Gital ja Matthias. Kaksi viimeistä ovat ruotsalaisia. Eivät seurustele. Nam. Jospa tuota kieltä, siis ruotsinkieltä, tässä taas parantaisi reissun aikana. Aika mukavan oloinen porukka olisi taas kasassa, tullaan ainakin parin päivän aikana hyvin toimeen. Katsoos sitten viikon kuluttua. Pohjoiseen mennään ensiksi, ja sitten valutaan aikanaan maan pääkaupunkiin autoa palauttamaan.

Tänään käytiin kiertämässä Aucklandia ilmaisella Fiji Experiencen kyydillä. Sitä ennen todistettiin autovarkaan takaa-ajoa ja kiinniottoa, ensin oli kunnon pillit vinkuen -ohiajo, ja sitten oppikirjasta kaveri autosta ja katuun -manööveri. Kaveri kun päätti törmätä toiseen autoon siinä meidän hostellin edessä, ja vastapuolella katua on poliisiasema. Eivät siniset ystävämme hirveästi kyselleet, kun menivät auton laseista läpi ja vetivät kaverin katuun. Amatööri. Vähän oli meno kuin Miami Vicessa.

Loppupäivästä varattiin auto, nautittiin ilmainen illallinen (kuului hostellin hintaan) ja mä tienasin $25 drinkkilipun hostellin baariin. Ette kyllä ikinä usko mistä hyvästä mä sen sain? Vaikka mä oonkin hyvä jätkä niin tällä kertaa mua ei muistettu siitä hyvästä. Ei, nää halusi että mä käännän niiden englanninkielisen nettimainoksen suomeksi. En kysynyt miksi, mutta olin ylpeä jäljestäni. Laitan linkin blogiin kunhan se nettiin ilmestyy.

Nyt voisi ehkä kaapata tuon Gitalin matkaan ja käydä kaupunkia katselemassa, onhan nyt vika päivä kaupungissa.

Sydney International

5.11.2006 klo 08.26

Reilu tunti koneen lähtöön. Mä olin taas maailman suurin turvallisuusuhka, en oo kertaakaan vielä päässyt turvatarkastuksesta läpi ilman että ottavat mut "satunnaiseen" tarkastukseen pommien takia.

Tämä toimenpide on onneksi kivuton, vähän pyyhkivät mua sellaisella kangaspalalla, jonka sitten analysaattoriin työntävät. Kone sitten kertoo laitetaanko mut rautoihin vai lasketaanko lennolle. Onneksi valtaisaan harrastusmäärääni ei kuulu kotitekoisten räjähteiden kanssa pelailu. Sitä, miksi mut aina tarkastukseen valitaan, en oo vielä bongannut. En kai mä nyt niin rähjäiseltä aina näytä?

Mutta eipä tässä kummempaa, kohta vaihdetaan maata. Katsotaas sitten takaisin tullessa laskevatko mua takaisin maahan, vai vietänkö karanteenissa jouluaaton. Olisihan sekin kokemus.

Wake Up!, Sydney Central

04.11.2006 klo 22.15

Kaverit on hyvästelty, kyyneleet pyyhitty ja käännetty nokka kohti uusia seikkailuita. Sain kämppiksiltä läksiäislahjaksi pikkuisen aussilipun, jossa oli muistokirjoituksia. Pitänee kehystää ja pistää seinälle kotona. Osan heistähän mä näen jouluna Crescent Headissa vielä uudestaan, muistaakseni Martin, Henry ja Heather oli tulossa sinne joulua kanssa viettämään.

Oli tarkotus aamulla käydä surffaamassa, mutta kun mulla ei märkäpukua ole niin en arvellut vihmovaan vesisateeseen lähteä boardshortseilla veteleen. Ikävä matkustaa kuolemantaudissa. Fijillä sitten taas. Surffilaudan jätin Heatherille käyttöön, se surffaa sillä muutaman viikon ja katsoo jos joku ostaisi sen pois. Tai sitten hän ostaa sen itse, kunhan vaan saa sen surffikärpäsen pureman.

Newcastle jäi siis taa, ei ollut enää tarkotus sinne suunnistaa. Hyvä kaupunki, kyllä siellä vuoden vietti. Nyt ollaan Sydneyn päässä, ilmat ei oo kovin kummoset, mutta ei se mua haittaa. Mä oon 15 tunnin päästä poissa. Pojatkin tossa soitteli kotipuolesta, niillä vetelee hyvin. Kai niillä ikävä oli. Kannattaa selvästi omistaa firman puhelin, kaukopuhelu australiaan = priceless. Mutta mitäs se isoja pamppuja haittaa.

Telkkarissa tulee NRL:ää, elikkäs rugbyä, UK pieksee kengurupojilta räät pihalle ja hostellin jokunen brittein saarten asukas (lue: monta) riemuitsee. Mä arvelin pistää leffan koneelta pyöriin, ja kun nukuttaa liikaa nukahdan. Aamulla lähtö ajoissa, varmaan kuuden pintaan voisin tästä liikkua jotta olen kentällä ajoissa. Lento lähtee klo 09.40, ja eikös siellä joku pari tuntia ennen aina pitänyt olla. Hankala muistaa, kun en ookaan "ulkomailla" vähään aikaan käyty.

Johan se on aikakin.