sunnuntai, 10.12.2006 klo 21.05
Oonkos muistanut mainita, että Fijillä uskonto on aikalailla kaikki kaikessa paikallisille, se ohjaa jokapäiväistä elämää, politiikkaa ja koulutusta? Kansasta vain 0,4% ei ole uskonnollisia, loput jakaantuvat 53% kristittyihin, 38% hinduihin, 8% muslimeihin ja muutamaan muuhun pienempään uskontokuntaan. Olisihan se loukkaus paikallisia kohtaan jos en itse kävisi katsomassa mistä touhussa oikein on kyse. Olihan sentään toinen adventtisunnuntai, ja edellisestä kerrasta Herran huoneessa onkin jo aikaa.
Sunnuntaina aikalailla koko maa pysähtyy, kaupat ja muut palvelut on suljettuja ja on aika perheelle. Sekä tietty uskonnolle. Lautokassa olen nähnyt ainakin 5 eri kirkkoa, jokainen julistaa vähän erilaista sanomaansa. Ja noiden lisäksi palvomispaikkoja löytyy varmasti lisää. Aamulla heräsin seiskan aikaan, tavoitteenani oli ehtiä yhdeksältä alkavaan messuun. Aikaisimmat linnut aloittivat hartautensa jo seiskalta, mutta en itse tuohon ihan kyennyt.
Kävin siinä ennen kirkkoon menoa vähän kävelemässä kaupungilla, jossa tapasin paikallisen nuoren miehen nimeltä Richard. Jollain kumman keinolla keskustelu kääntyi uskontoon, ja selvisi siinä sitten että poikahan on oikein tunteella uskovainen. Itse koetin Jeesus-keskustelussa pysyä mukana, mutta lähinnä se meni niin että hän puhui ja mä nyökkäilin. Kaveri jopa rukoili mulle. Hän kutsui mut sitten illalla hänen kirkkoonsa seuraksi, josta sitten suuntaisimme hänen vanhempiensa luokse nauttimaan illallista. No mikäs siinä. Mutta ensin oli aika käydä aamukirkossa.
Paikka oli katolisen suuntauksen Our Lady of Perpetual Help Parish -niminen kirkko, jota hotellin respassa suosittelivat. Luultavimmin siksi että itse kuuluivat ko. kirkkoon. Itse palvelus ei kotimaisesta luterilaisesta liturgiasta kummasti eronnut, tosin näille ei ollut urkuja vaan mandoliini, rummut ja intialainen esilaulajaryhmä virsille. Ihan vetäviä piisejä vetelivät. Palvelus kesti tunnin ja oli kolmekielinen, pääasiassa virret oli fijiksi ja pappi puhui englanniksi, jokunen hindu-virsi kuului välissä. En olekaan ennen lausunut Isä Meidän- rukousta englanniksi.
Selailin tuossa myös Awake-nimistä lehteä, jonka mulle eräs setä eilen antoi luettavaksi. Jehovan todistajathan ne siinä ilosanomaansa jakoivat, lehti keskusteli mm. sellaisista päivän polttavista aiheista kuin Nooan Arkin merikestävyys (oli jopa pieni irti leikattava malli, jolla voi kylpyammeessa sitä testata), Homoseksualisuus - kuinka voin välttää sen (suvaitsevaisuus on hyveemme) ja Milloin voin alkaa deittaamaan (neuvoja 14-vuotiaille). Eivät maininneet yhden illan juttuja deittaamisena, outoa.
Illan perhetapaaminen jäi lopulta käymättä. Onkos teillä koskaan ollut sellaista fiilistä kun hälytyskellot pään sisällä alkaa soida ja korvista tuuttaa ilmahälytystä? Mulla oli tänään. Tapasin Richardin tuossa hotellin vieressä puistossa (ei halunnut tulla hotellille) ja siinä sitten selvisi että hän ei kirkkoon pääsekään tänään isoäidin sairastuttua. Myöskään illallinen ei onnistu, kun hänen äitinsä oli kiireinen eikä ehtinyt monen lajin illallista rakentaa. Intialaiset kun tekee illallisen joko kunnolla tai sitten ei ollenkaan. No, ei siinä mitään, ajattelin, sattuuhan sitä.
Kaveri kuitenkin välttämättä tuntui haluavan mun perheensä tavata, joten ehdotti sitten huomisiltaa. Juu, kyllähän mulle kulttuurieläminen tapahtuu. Lupasi jopa kuskailla mua huomenna lentokentälle lippuja hakemaan ja näyttää Nadin aluetta, hällä oli auto. Siistiä. Touhussa oli vaan yksi pikku mutta, joka mua alkoi siinä tarinoidessamme vaivata suuremmissa määrin. Kaveri kun päivällä mut tavatessaan halusi mun lahjoittavan hänellä raamatun (antamalla rahaa), koska hän antoi mulle sellaisen kiiltävän kolikon, jossa oli 10 käskyä. Eikä tietty mikä tahansa opus kelvannut, vaan piti olla juuri se tietty, jota hänen kirkkonsa myy. $20 oli puhe, ja sen hänelle alustavasti lupasin, olinhan mä saamassa hienon illallisen ja kaikkea.
Mutta nyt illalla touhu olikin sitten niin, että hän jatkoi mun painostamista tuosta rahasta, hän kun oli luvannut jollekin kirkkonsa imaamille sen tänään ostavansa, eikä kuulemma voinut sanaansa perua tai pahat juorut kirkon sisällä alkaa kiertää ja Jeesuskin katsoo pahalla. Eli siis homma olisi mennyt niin, että mä olisin rahan hänelle antanut ja hän olisi kävellyt sen kanssa ostamaan raamattuaan, ja sitten tavannut mut huomisaamuna iloisena ja jumalan sanaa täynnä.
Siinä hetken summailtuani mitä mä oikein kaverista tiedän ja mitä keinoja mulla oikein on hänet tavoittaa mahdollisen PP-tilanteen sattuessa, ja totesin aika heikoilla jäillä hengaavani. En suostunut hänen ehtoihinsa. Seuraava vaihtoehto, jota hän tarjosi oli kävellä pimeillä kaupungin kujilla parikytä minsaa imaamia tapaamaan. Ei napannut, jo mä olin kirkollisen annokseni saanut, eikä huvittanut tulla mukiloiduksi. Ehdotin että katsellaan sitä rahaa sitten huomenna, kai nyt raamattu päivän pärjää entisellä omistajallaankin. Kaverihan siitä hurjistui ja ja alkoi paasata sanansa pitämisestä ja helvetin kiirastuliin joutumisesta pahojen tekojen takia. Viidettä kertaa samat syyt kuultuani käännyin kannoillani, toivotin hyvää loppuelämää ja tulin takaisin hotellille. Mua ei huvittanut juuri tänään tulla tuupattua kakkoseen kovakouraisesti.
Voihan se olla että kyseessä oli vaan uskomaton määrä yhteensattumia, mutta kokonaiskuvaa tässä tarkastellessani aika "hyvin" oli kaikki sattunut loksahtamaan kaverin tarinassa. Joutuuko sitä helvettiin jos ei luota kristittyyn? Pitää kai yksi Ave Maria ennen nukkumaan menoa lausua varmuuden vuoksi.
