Päivä 17 - Loppu tuli

14.07.06 klo 21.30

Se siitä. Hauskaa oli, kiitoksia kaikille osallistuneille. Darwiniin jäi lämpöä sellanen rapiat +32, en halua edes ajatella mitä se on Newcastlessa. Piti hupparikin kaivaa lentokonetta varten kassin kätköistä, enköhän mä sitä tarvii Sydneynkin päässä.

Eilisillasta selvittyäni heräsin kasin aikoihin aamulla, söin viimeisen aamupalan Frogshollowssa, pakkasin kamani, varasin kyydin lentokentälle ja luovutin huoneeni. Tai oikeestaan ei mulla mitään ollut mitä luovuttaa, eilisiltainen check in oli aikamoinen vitsi. Mulla oli kyllä varaukset ja kaikki kunnossa, mutta täti tiskin takana ei vaan osannut. Ei ollut vapaita avaimia huoneeseen, ja lopulta kotiin yöllä valuessani ei huoneessa ollut yhtään vapaata punkkaakaan. No, mulla oli kamat lukkojen takana turvallisesti sen ajan mitä kävin ulkoilemassa, joten kolkuttelin itseni huoneeseen sisälle, otin peiton mukaan ja etsin huoneen jossa oli tilaa. Sattui vielä olemaan ilmastoinnilla, joten mikäs siinä.

Ostettuani hieman evästä matkaa varten ja hieman reissun kuvia editoituani kyytiä odotellessa puolen päivän aikaan oli aika vaihtaa maisemaa. Muutamat hyvästit hostellin porukalle ja kohti lentokenttää.

Nyt tässä istuskelen koneessa kohti Sydneyta, tunnin verran pitäisi vielä lentää. Eka lento Darwinista lähti kohti Brisbanea klo 13.30 ja siellä pari tuntia odeteltuani koneen vaihtoa nyt ollaan viimein oikeaan suuntaan menossa. Sydneystä sitten vielä pitää suunnistaa ekalla mahdollisella tavalla kohti Newcastlea, varmaan kahden aikoihin yöllä pitäisi olla perillä.

Tuli muuten tuossa edellisellä lennolla melko hyvä leffa, jotain tanssiopetusta slumminuorille joku ranskalaiskaveri veti, oli onnellinen loppu ja kaikkea. Take the Lead oli leffan nimi, muistaakseni, Banderas siinä pääosaa veti. Pitääkin nyt ensialkuun Newcastlessa etsiä se tanssikurssi, melko pitkään mä tuota oon jo suunnitellut, jospa nyt saisi aikaiseksi. Ja kun Katie oli kiinnostunut hommasta kanssa, niin tanssiparikin olisi, joten mikäpäs estää.

Katsotaanhan mitä uusi semesteri tuo tullessaan. Mulla on vähän sellanen fiilis et tuo eka puoli vuotta oli vasta alkulämmittelyä, nyt on aika ottaa ilo irti. Puoliväli on takana.

Kakadun vika päivä

Ottaen huomioon että keskimääräisesti tähän aikaan vuodesta Top End saa sadetta minimaalisen vähän (vettä ei vaan sada), päivä alkoi kovin kummallisesti. Tai oikeastaan se alkoi jo yöllä, oli pakko kaivaa teltalle sadesuojatkin pussista esille. Päivä oli oikeastaan koko ajan sateinen, taivas oli pilvessä ja tihkutteli pitkin päivää. Eihän se lämpötilaa laskenut, se märkä rätti oli nyt täysin ympäröinyt meidät. Eipä tarvinnut aurinkorasvaa käyttää.

No, toisaalta nyt sai samalla rahalla vähän ideaa minkälainen keli on sadekauden aikana, vain ukkosmyrskyt puuttuivat.

Aamupala vesisateessa ja taas lähdettiin matkaan. Yellow Waterin ääressä käytiin ensin katselemassa vesilintuja, sitten Warradjan kulttuurikeskuksessa ihastelemassa aboriginaalitaidetta ja lopulta vielä ihan oikeita maalauksia kalliossa Nanguluwurin alueella tutkailemassa. Joo, ei noi nimet mullekaan mitään sano, mutta ne on tärkeitä paikallisille. Eri kulttuuri, eri tavat.

Noista kalliomaalauksista nyt vielä sen verran, että mulla ne ei ainakaan hirmuisia tunteita herätä. Ne nyt vaan on raapustuksia kivessä, tosin pirun vanhoja sellaisia. Oiskohan nuo sanoneet 40 000 vuotta sitten vanhimpien ilmestyneen, ja vielä tänäkin päivänä niitä aboriginaalit maalailee. Toi siis tekee kansasta vanhimman vielä elossa olevan jengin meidän pallolla. Muutenkin koko kulttuuri heillä on todella laaja, itselläni ei vaan ole ollut mielenkiintoa asiaa tutkia sen tarkemmin.

Kalliomaalauksia aikamme katseltuamme otimme suunnan kohti Darwinia, matkaahan todellakin oli se rapiat parisataa kilsaa takaisin. Vielä pysähdyimme yhdessä paikassa jollain farmilla vähän lammessa kanotteillen, sekä söimme lounaan. Oli sellaset inkkarikajakit, yllättävän nopeasti ne kulkee kun niitä oikein meloo.

Nyt fiksuimmat teistä jo varmaan ihmettelivätkin mikä piru meidät sai hentoihin kajakkeihin veden pinnalle kellumaan ainoina aseinamme säälittävät melat valtavilta matelijoilta suojaamaan? Syynä oli veden laatu, siinä kasvoi jonkinlaista kasvia, jota krokotiilit eivät vaan siedä. Samaa on myös jokien pohjalla, mutta siellä vesi virtaa jatkuvasti, kun taas tässä lammessa se seisoo paikallaan. Muuten aikalailla kaikki lätäköt Kakadun ja NT:n alueella ovat hyvin todennäköisiä kohteita syvyyksissä vaaniville krokoille. Parempi uskoa niitä varoituskylttejä, kuten jo aiemmin mainitsinkin.

Pimeys saapui meidän lähestyessä Darwinia, yhdellä huoltsikalla käytiin oluet ostamassa reissun loppua juhlistamaan. Brändinä Australialainen Coopers Sparkling Ale, vastikään Saksassa maailman parhaaksi olueksi tituleerattu mallasjuoma. Antaa italiaanojen viedä World Cuppi, aussit keskittyy olennaiseen.

Mut tiputtivat pois ekana, sovittiin vielä muutaman seurueemme ihmisen kanssa käydä illalla vähän keskustassa ruokailemassa ns. sivistyneesti ja samalla vähän bailaamassa. Tähän auttoi The Vic -baariin annettu ilmainen lounas-kuponki, jonne siis suuntasimme nopeasti siistiydyttyämme. Tai siis mä olin nopea, muilla meni tunnin verran enemmän aikaa. Kävin siis ostamassa oluen ja istuskelin puistossa viilenevästä Darwinin illasta nauttien.

Samassa puistossa oli myös eräskin nuoripari päätynyt lemmenleikkejä harrastamaan, oli piknik-pöytä luovassa käytössä. Kävin kaverille yläviitosen heittämässä ja siirryin sivummalle tähtiä katselemaan. Tulivat muuten vielä morjestamaan leikkinsä lopetettuaan, halusivat tarjota oluet lähipubissa. Kieltäydyin kohteliaasti, olihan muut safariseurueestamme jo saaneet itsensä edustuskuntoon. Mutta pakko myöntää että on se vaan pakko tykätä aussiasenteesta.

Monica, Annie, mä ja David siinä iltaa vietettiin, tyttöjen piti harmi kyllä suunnistaa kohti lentokenttää kahden aikaan yöllä. Cairnsiin olivat matkalla, josta niin monelle reppumatkaajalle tuttu itärannikon seikkailu olisi tiedossa. Monica lentää takaisin Italiaan Brisbanesta, mutta Annie lupasi tulla morjestamaan mua Newcastleen ohi kulkiessaan. David vuorostaan lentää Eurooppaan, vuoden verran meinasi mun vastaavaa seikkailua vanhalla mantereella suorittaa. Sanoi harkitsevansa Suomen helmikuun pakkasia, mutta ei luvannut mitään. Saattapi olla että pitää kaverille yösijaa järkätä jos päättää tulla poikkeamaan.

Että sellaista reissua. Vaikka Kakadu melkoinen elämys olikin ja käyttämääni yritystä suosittelenkin varauksetta, ensi kerralla pidän satavarmasti huolen etten päädy samaan ryhmään noin monen ei-niin-säännöllisesti-liikkuvan ihmisen kera. Kyllä nyt ihmisen pitää pystyä päivä kävelemään, herranjumala.

Kakadun toka päivä

Aamulla tuli herätys hyvissä ajoin ennen auringonnousua, didgeridoon hentoon ääneen heräsin. Aamupalaksi teetä ja donitseja. Kaikkien itsensä saatua raavittua kasaan pakkasimme tavaramme ja hyppäsimme autoon. Tänään oli vuorossa "big day out", suuntasimme Jim Jim Fallseja kohti. Putoukset olivat suljettuna vielä viikko sitten, mutta nyt oli veden pinta laskenut sen verran että päästiin perille.

Toinen majesteettinen putous tän ekan vieressä, Twin Falls, oli vielä tulvan vuoksi suljettu, mutta kyllä tupla-Jimissä oli tarpeeksi. 60 kilsaa soratietä asfalttiselta päätieltä ja viimeinen 5 oikein kunnon kärrypolkua pikku jokineen ylitettävinä. Perille päästiin, lukittiin auto, kiristettiin kengännauhat ja siirryttiin liikkeelle.

Päivä oli varmaan kuumin tähän astisista Darwinissa viettämistäni, eikä parinsadan metrin korkeusero matkan varrella auttanut asiaa. Nelisen kilsaa taisi matkaa olla suuntaansa, mutta seurueemme vaihtelevantasoisesta kuntotilanteesta johtuen meillä meni meno-paluuseen koko päivä. Tosin kyllä me sitten hengailtiin ja nautittiin maisemistakin oikein urakalla. Vettä kului varmaan 4-5 litraa reissun aikana.

Jim Jim, korkeuseroa pääputouksen huipulta alhaalla olevan lammikon pintaan oli 230 metriä, ja me päästiin ihan kielekkeen reunalle katselemaan veden virtausta pystysuoraan alaspäin. Ja olihan siellä sitten uima-allastakin, jossa sai itseään vähän virkistää. Aurinkoa otimme aikamme ja söimme lounasta, ja sitten olikin aika ottaa suunta takaisinpäin ennen auringonlaskua. Tätä matkaa en mäkään olisi halunnut tehdä pelkässä kuunvalossa, sen verran jyrkkää oli parhaimmillaan matka.

Illalla asetuttiin sitten siihen Jim Jimin äärelle yöpymään, pimeässä teltat laitettiin kasaan ja sytytettiin nuotiota taas illallista varten. Perunamuusia pihvin kera, tällä kertaa taisi tosin olla tavallista härkää. Hyvää se silti oli.

Päivä oli pitkä, mutta mulla olisi vielä ollut virtaa käydä vähän kävelemässä täydenkuun paisteessa. Muista ei ollut mihinkään, ruokailun jälkeen ne kaikki sammui kuin lyhdyt telttoihinsa. Tällä kertaa en mäkään edes yrittänyt nukkua ulkona, olivat nuo moskiitot kovin ärhäkällä päällä. John tietty patjansa iski taivasalle, mutta musta tuntuu että sen kaverin iho on tehty teräksestä muutenkin. Eikä se mitään hyttyskarkotteita käytä, nehän on nössöille.

Kakadun eka päivä

Kyyti tuli aamulla, melkonen erä-petteri tää meitin opas olikin. Mä olin eka jonka kaappasivat kyytiin, loput tuli keskustan hostelleista. Kamaa mulla oli mukana erittäin vähän, kokonaisuutena pikkurepullinen, ehkä 4 kiloa, kaiken muun jätin hostellille säilöön. Oli niin pirun lämmin koko ajan ettei sitä vaatetta oikein kaivannut. Muilla (varsinkin tytöillä) tuntui sitten olevankin koko arsenaali mukana, mutta eipä se menoa haitannut, trailerissa ne kulki.

Niin, mukana meitä oli kolme poikaa ja kuusi tyttöä. David ja Sharon oli ausseja, Jurgen ja Ricky Saksasta, Alice Ranskasta, Monica Italiasta, Annie Kanadasta, Christina Tanskasta ja sitten mä. Ihan iloinen joukkio kansallisuuksia, en nyt tässä käy puimaan sen tarkemmin persoonallisuuksia. Mutta sanottakoon kuitenkin että muutaman kanssa en kyllä olisi kolmea päivää pidempää reissussa kestänyt. Lähinnä siksi, että muutamalla ei tuo fyysinen kunto ollut ihan huippuluokkaa, ja sitten kun väsyttää niin alkaa marina. Pysyisivät kotonaan jos ei maistu.

Ja sitten oli John, kunnon puskajussi. Mies varustettu aboriginaalin näöllä ja tietämyksellä australian floorasta ja faunasta wikipediaakin paremmin. Queenslandissa oli kaveri syntynyt ja koko elämänsä luonnonläheisti elänyt, vuoden vetänyt näitä reissuja ja asuu kolhoosissa Darwinin ja Kakadun välissä toisen oppaan kanssa. Kavereilla on lemmikkinä python ja varmaan nukkuvat taivasalla valtaosan ajasta. Ryhtyi oppaaksi koska se on kuulemma ainut keino olla luonnon lähellä, suurinpana ongelmana on raha, tai oikeestaan sen puute. Oikein perus no worries-kaveri, kuten kunnon oppaan kuuluukin olla.

Matkaan. Buckle up, kyyti on tuimaa. Kyytinä oli kunnon nelivetomaasturi, Toyota taisi olla merkiltään. Perässä traileri, jossa oli loput tarpeelliset välineet kolmen päivän safaria ajatellen, sekä meidän matkatavarat.

Eka pysäkki oli 4WD Safarin tukikohta, jossa maksettiin loput reissusta. Näppärästi luottokortilta se taas heilahti, pitänee tarkastaa Newcastlen päässä taas mikäs mun saldo oikein on. Siellä myös morjestettiin Snappyä, ekaa reissun krokotiilia. Sitten otettiin suunta Adelaide-jokea kohti, jossa oli vuorossa pieni venereissu krokotiileja katsellen ja syöttäen.

Niin, nyt oli siis kyseessä ne suolaisen veden krokot, jotka on oikeesti vaarallisia ihmisille. Uivat parhaimmillaan yli 30 km/h, omaavat loistavat aistit ja iskevät ekana kaikkeen luonnottomaan vedessä. Kuten esim. ihmisruhoon. Kasvavatkin vielä pirun isoiksi, olivat nyt muutama päivä sitten löytäneet kuusimetrisen otuksen alueelta. Ja pirulaiset eivät varsinaisesti kuole vanhuuteen, ne kun elävät niin pitkään ennenkuin joku ne metsästää tai keskinäiset riidat pitkän elon päättää, niin parempi osoittaa vähän kunnioitusta. Pidettiin raajamme ajoneuvon sisällä.

Joelta päästyämme otimme suunnan syvälle metsän uumeniin, sellainen parisataa kilsaa matkustettiin Magukiin, telttailualueelle pienen vesiputouksen juurelle.Teltat pystyyn, uikkarit matkaan ja pulahtamaan. Pienen kävelyn päässä se paikka oli, mutta oli se sen arvoinen. Alalampi oli krokotiilivapaa, päivittäin ne noita tutkivat ja sulkevat jos on huolta ilkeistä eläimistä. Silti uiminen oli aina omalla vastuulla, luonnon eläimillä kun ei ole tapana kunnioittaa turistien kaikkia toiveita.

Ja niitä varoituskylttejä olikin sitten kaikkialla. Monelle turistille tulee yllätyksenä miten ne krokot oikein matkustaa eristyksissä oleviin pikkuisiin lampiin, mutta vastauskin on yksinkertainen. Wet Seasonin aikana veden pinta nousee parhaimmillaan pari metriä, jolloin vihreillä ystävillämme on vapaa kulku minne haluavat. Ja kaikki tuo vesi tulee taivaalta, joten voitte kuvitella kuinka paljon sitä oikeesti taivaalta tippuu. Ei taida kuvaus "ämpärikaupalla" riittää.

Hetken pulikoituamme keräsimme kamamme ja trekkasimme tämän pienen putouksen yläjuoksulle, jossa olikin sitten taas Edith Fallsin tapainen hengailualue. Siellä nautimme olostamme, söimme vähän snacksejä odotimme pimeän laskeutumista. Samalla vähän lisää uimista, kielekkeiltä hyppimistä ja pikkupoikamaista kiipeilyä. Pitänee Newcastlessa iskeä itseni niille kiipeilyreissuille ahkerammin mukaan, kyllä oli taas niin hyvä fiilis kun pääsi luonnossa seikkailemaan.

Oli täysikuu, joka olikin melko maaginen. Aikamme paikallamme istuttuamme seurueen tytöt kävivät levottomiksi, oli kuulemma nälkä ja kylmäkin tuli. Päälle +25, tää on taas niin suhteellista. No, porukka alkoi valua takaisin teltoille, mä jäin oppaan kanssa pitämään perää. Pelimies-John kaivoi repustaan oluet ja istuimme kielekkeen reunalle nauttimaan luonnosta.

Jo nyt on kumma, meillä oli vain kolme päivää aikaa viettää Kakadun luonnossa, ja jengi halusi vaan istumaan leiritulen ääreen ja nukkumaan. Ei taivu mun mieli aina ymmärtämään.

Illallisena oli kengurujauhelihatortilloita, tietty leirinuotiolla tehtynä. Ja kylmälaukusta olutta. Siinä sitten hetken aikaa juteltiin ja tutustuttiin toisiimme, mutta jo pian alkoi jengi vähentyä valittaen väsymystään ja hyttysten liikaa määrää. Mutta en mä näin kauas tullut nukkumaan teltassa, joten otin makuupussini ja käperryin leiritulen ääreen tähtitaivaan alle torkkumaan. Olihan noita itikoita jokunen, mutta ei ihan mahdottomasti. Pahempi ongelma oli makuupussin soveltumattomuus lämpöön, optimaalinen olisi mun pussille sellainen +15, mutta kun elohopea oli siellä kahdenviiden paremmalla puolella, niin hieman turha tuo oli.

Puolisen yötä ulkona onnistuin nukkumaan, lämpötilan hieman laskiessa pikku ötökät kävivät niin hurjiksi että oli pakko luovuttaa ja siirtyä Davidin viereen kahden hengen telttaamme.

Päivät 14-16 - Kakadu National Park

14.07.06 klo 03.55

Nähty on, on se melko huikea. Mutta ihan alkuun pitää todeta että kolme päivää ei riitä mihinkään, ihan pintaraapaisun ehdimme paikasta näkemään, mutta minkälainen raapaisu se sitten olikin! Ihan jo pelimestoille pääsemisessä kesti Darwinista melkein koko päivä, mutta eritellään nuo päivien tapahtumat hetken kuluttua. Kun en raaskinut läppäriä raahata reissussa mukanani, oltiinhan me luontoon menossa, niin pitää nyt jälkikäteen vähän koettaa muistella mitäs me puskassa oikein tehtiin.

Päivät 13 & 14 - Rusketusraidat

10.07.06 klo 18.20

Aika mitäänsanomattomat päivät, istuskelin uima-altaalla aurinkoa ottaen ja kirjaa lukien. Eilen kävin satamassa syömässä Barramundi-kalaa ranskisten kera, ihan fish & chipseiltä se maistui. Nyt tässä ihan kohta käyn taas ottamassa dollarin ruuat siellä irkkupubissa ja sitten pakkaan kamani huomista aamuherätystä varten. Klo 06.30 tulee kyyti mua noutamaan, ja sitten katsellaan vähän Kakadua kolmen päivän verran.

Ja tietty myös futikset tuli tarkkailtua, molemmat pelit katsoin. Yllättävän hyvää jalkapalloa olivat, tosin täällä aussisäännöillä pelattavaan vastineeseen verrattuna kovin paljon tuntuu eurooppalaiset makaavan kentällä. En oo kaveria nähnyt kannettavan rugbypelistä pois jalat edellä kuin jos pää on kainalossa, ja peli on monta kertaa fyysisempää. Isot miehet, opettelisivat kovuutta.

Päivä 12 - Konin juoksua katselemassa

09.07.06 klo 04.00

Tänään kävin katsomassa Darwin Cupia. Kyseessähän on perinteinen laukkakilpailu, jossa ruoskaa ei säästellä, jockeyt on höyhenenkevyitä ja hevoset uljaita. Sekä kalja virtaa ja vedonlyöntiä harrastetaan oikein urakalla. Enkä mä touhusta mitään ymmärrä.

Samalla testasin ekaa kertaa Darwinin julkisen liikenteen kunnon, tulos säälittävä. Samalla bussilla pääsin kyllä laukkaradalle, mutta en takaisin, koska se ei jostain syystä kulkenut. Ja ekan pysäkin missatessani menomatkalla seuraaava oli 1,5 kilsan päässä. Jo nyt on kumma.

Mutta paikalle päästyäni meno oli kuin ison maailman raveissa, vain James Bond puuttui paikalta. Suoraa TV-lähetystä tuli ympäri Australiaa, näytti Newcastlekin joukossa olevan. Ja toiset TV-ruudut taas syöttivät käsittämätöntä numerodataa vedonlyöntien kertoimista, joita sitten yleisö (pääasiassa isomahaisia miehiä) ajatuksen kera tutkaili. Itse päätin säästää rahani ja olla kokeilematta "tuuriani", vaikka vähän houkutteli. Tyydyin ostamaan oluen ja sulautumaan joukkoon.

Kyllä ne hevotkin siellä ravasi, tosin säälittävän nopeasti oli pyrähdykset ohitse. Minuutin kisa ja puolentunnin tauko, yhteensä 8 kisaa näyttivät kilpailleen päivän aikana. Itse poistuin paikalta neljät nähtyäni.

Hostellilla sitten lueskelin kirjaani, juttelin irkkupoikien kanssa ja ruokailin. Illan saapuessa vaihdettiin taas menokuteet niskaan ja radalle. Tällä kertaa olin viisaampi ja en laittanut farkkuja, vaan ihanan ilmavat puuvillapöksyt. Ero eiliseen oli huomattava, jalkakin nousi tanssilattialla astetta paremmin. Ei se kuumuus täällä mitään meinaa, mutta tuo kosteus vähän meinaa välillä miestä syödä.

Pelattiin myös bilistä poikien kanssa illan aikana, siinä meni yllättävän pitkä tovi. Täällä kun on tapana että voittava joukkue pitää pelata pöydältä ulos ennenkuin seuraavat pääsevät valtaistuimelle, ja me irkkukaverin kanssa joku 4-5 peliä siinä kestettiin. Ei oo ihan hukkaan menneet snooker-pöydän opit kotona Newcastlessa.

Kotoa tuli taas terveisiä, oli mummo saatettu multiin päivän aikana. Pienen hiljaisen hetken samoihin aikoihin seremonian kanssa vietin, mutta sepä siitä. Kuulemma oli hyvät muistajaiset pidetty, runoja luettu ja virsiä laulettu. Nyt olisi sitten telkkarissa futista, vielä oon vähän kahden vaiheilla katsoako vai eikö katsoa. Eihän mulla varsinaisesti mitään huomenna ole, mutta kun väsyttää. Pirun aikaero.

Päivä 11 - Perusperjantai

08.07.06 klo 02.45

Tämä päivä ratkaisi loput ongelmat loppuloman suunnitelmien suhteen. Kävin vähän kiertämässä niitä ilmoitustauluja, eikä niistä mitään näyttänyt löytyvän. Hetken siinä siis taas raavin päätäni, söin lounaan ja katselin uima-altaan liplatusta auringossa istuen. Kai se auringonpistos oli, mutta päätin sysätä itseni yhdelle noista kovan rahan reissuista mukaan. 420 dollaria, elämä on.

Kovasti tuota mun Kakadu 4WD Safaria on kehuttu, kolme päivää ja kaksi yötä olisi tuota puistoa tarkoitus katsella. Tiistai-aamuna lähtö, eli ehtii kivasti World Cupin huipentuman katsella alta pois. Se tulee siis ma-aamuna klo 03.30 alkaen. Ja samalla maksoin hostellin loput yöt pois, joten nyt ei niitä enää tartte miettiä. Ensin vietetään viikonloppu ja sitten katsellaan krokotiileja. Hyvä suunnitelma.

Ja suunnitelmaa toteuttamaan. Huoneeseen tuli tänään Steff niminen saksalaistyttö, joka on tiistaina lähdössä kotiaan kohti. On muuten tytöllä Top 10 hymy mitä mä oon eläessäni nähnyt. Viimeisiä lomia siis on viettämässä ennen kotimaata, joten ei muuta kuin hänen ja kaverin kanssa illasta bailaamaan. Tavattiin me siinä samassa vähän muitakin kaveripiiristä, olivat 10 päivän safarilla olleet Broomesta (Western Australia, keskellä todellakin ei mitään) sellasella 20 hengen porukalla Darwiniin saapuneet ihan äsken. Hyvän oloinen jengi heillä ainakin oli sattunut matkaan, toivottavasti itsellänikin tärppäisi. Kaivoin juuri hevosenkengän piilopaikastaan esiin.

Ensin tuolla kaveriporukalla käytiin syömässä 1 dollarin illallinen, ihan tuhti annos pastaa oli tarjolla yhdessä irkkupubissa. "Why are you cooking" sanoi mainos, ja positiivisesti yllättynyt täytyi olla, yllättävän hyvä annos tuo oli. Ja sitten yöelämään.

Niin, siis bailatessa meni koko ilta, jotain Very-V.I.P -kortteja ne meille tyrkki kouraan kun kadulla käveltiin, päästiin kaupungin isoimpaan (ja kalleimpaan), Discovery-nimiseen yökerhoon ilmaiseksi sisälle. Kyllä mä tiedän miten tuo homma toimii, känniset ääliöt kustantaa sen ilmaisen sisäänpääsyn moninkertaisesti takaisin alkoholiostoksillaan, mutta mä en sortunut. Mukavaa olla välillä melko selvinpäinkin liikenteessä.