Sydney Tower ja Bondi Beach

Aamulla kympiltä ylös, suihkuun ja Paddy's Marketiin tuohon viereen, paljon kojuja alakerrassa, keskikerroksessa muotiliikkeitä (kaikissa 30-50% alet) ja yläkerrassa food court. Aamupala naamaan yhdestä ruokakojusta, adapteri sähkölaitteita varten alakerran kojuista ja sitten vielä polarisoidut aurinkolasit koteloineen yhdestä kojusta.

Nyt on sitten lasit. Ihan ok, hintaa joku 18e koteloineen, mutta polarisointi on plussaa. Ei noi heijastukset potki silmille ihan niin kovaa. Kun olin pikaisesti marketin kiertänyt läpi, oli aika palata takaisin hostellille lataamaan kameran akkua päivän koitoksia varten. Oli tuo eilinen räpsiminen vähän syönyt tehoja. Otin siinä samalla tunnin tirsat.

Molempien ollessa taas iskussa pakkasin rantakamat kassiin ja suuntasin keskustaan, kohteena paikallinen Näsinneula, Sydney Tower. Näköalatasanne 250m, huippu 305 metrissä, mutta hissi oli hitaampi kuin kotoisessa fallossymbolissamme. Näkymät nyt tietysti taas peittosi manselaiset, mutta sepä siitä. Oli lippuun yhdistetty myös OzTrek, virtuaalinen aussiseikkailu. Vähän sellaista IMAX-kamaa, force feedback -tuolilla, kunnon äänillä ja hurjalla tarinalla kankaalta. Ihan ookoo, en taida jaksaa IMAXiin illasta enää tarjontaa katsastamaan, tämä riitti.

Kävin siinä sitten "pientä" välipalaa vetäisemässä paikallisessa Hesburgerissa, Hungry Jackissa. Tilasin tuplahampurilaisen juustolla, ja se olikin melkoinen monsteri. Ei oikein oo vieläkään nälkä.

Bondi Beach ei ihan vielä tornista näkynyt, mutta Oxford Street kylläkin. Vuotuisen vaihtoehtoseksuaalien Mardi Gras -paraatin väylä on paraatin ulkopuolella myös täynnä pieniä putiikkeja, jotka myyvät ihan kaikenlaista kamaa ookoo hinnoin. En siltä itselleni mitään bongannut, ja kellon jo lähennellessä viittä oli aika hypätä bussiin ja ottaa suunta aussisurffareiden mekkaa kohti.

Olihan siellä aaltoja. Ja ihmisiä. Ja aurinkoa. Kiertelin ensin vähän ympäriinsä ennen kuin löysin itselleni paikan. Vaikka kello oli jo niinkin paljon, kyllä vielä aurinko lämmitti. Pahin aika on siinä 11-15 päivällä, jolloin palamisen vaara on suurin. Olen tähän asti aika hyvin tuon ajan välttänyt. Vähän näyttäisi rusketustakin tarttuneen. Saas katsoa taas mitä tulee kun Newcastleen pääsee ja painelee surffimestoille...

Olihan paikalla myös paikallinen Baywatch ja varoitukset vaarallisesta virtauksesta, kyllä sieltä aina tasaisin väliajoin kavereita tuotiin kumiveneellä rantaan. Lueskelin kirjaa, otin aurinkoa ja katselin maisemia siinä hetken ja auringon alkaessa laskea kattojen taa pakkasin kamani ja suuntasin kohti hostellia.

Pojatkin siinä matkalla soittelivat, oli kyykkä hervannassa käynnissä. Tuli sekin puhelu varmasti halvemmaksi kuin taksi. Olihan se kellokin siinä kympin aikaan aamusesta, ihan selvältä kaikki kuullostivat. Muutaman kaverin sanoista sai jopa selvää. On se rankka urheilulaji...

Tässä nyt seuraavaksi tuumasin painaa alakerran baariin nauttimaan viimein sen yhden aussioluen, ollut sellaista lentoa tää Sydneyn aika ettei ole ehtinyt kaljallekaan. Täytyy kai se vielä vähän iltapalaa käydä nappaamassa siinä samalla. Kyllähän mä oon tässä oppaiden mukaan 5 päivän nähtävyydet puristanut muutamaan päivään. Huoneen englantilaispojat tarjosivat juuri tuossa lasillisen aussivalkkaria, oli kuulemma ollut halpaa. Laatukamaa.

Huomenna huoneen luovutus on klo 10, juna lähtee kohti Newcastlea klo 11.15 ja siitä sitten jatketaan.

Voi veljet

10.02.2006 klo 22.00

Voi veljet. Nyt meni sitten sitten sydän lopullisesti. Tää kaupunki peittoaa kyllä kaikki tähänastiset käymäni kylät sata-nolla. Ei sitä turhaa ole kaupungin satamia kehuttu, Harbour Bridge ja oopperatalo auringon laskiessa on kyllä jotain järisyttävää. Nyt jäi Tammerkosken rannat iltahämärässä kakkoseksi.

Niin, selvisi muuten se rahaongelmakin. Oli sitten mennyt luottorajojen yli, joten kortti ei suostunut toimimaan. Eipä siinä muuta kuin velat maksuun, kun ei opiskelijan visassa voi luottorajoja muokata. Mutta eihän se riittänyt, olisi luottokunnan koneilla näkynyt suoritus vasta maanantaina, joka ei paljoa mua olisi lämmittänyt, 1,5 dollaria taskussa keskellä Sydneyn keskustaa.

Piti sitten lähettää luottokunnalle faxilla kopio kuitista, jotta saivat kortin pelaamaan. Eipä muuta kuin ruinaamaan ilmaisia tulostuksia ja alennusta faxin hinnasta, ei tuolla 1,5 dollarilla oikein vielä juhlita. Ja kun vielä ensin faxinumero ei suostunut toimimaan, niin menihän siinä sellaiset 4,5 tuntia setviessä sitten kokonaisuutena. Vähän viivästyi tuo Sydneyn maisemien katselu. Parempi niin, muuten olisi saattanut jäädä satamien yöelämä näkemättä.

Liikkeelle pääsin lähtemään siinä kolmen pintaan, ensin bussilla Circular Quayhin, siihen oopperatalon viereen. Sieltä otin lautan Manlyyn, jossa sitten vielä vähän ilta-auringossa käristin nahkaani. Kovasti on kehuttu surffipaikkana sitä rantaa, mutta ainakin tuohon aikaan aallot oli tosi pienet ja tuuli mereltä, eli aallot kaatuivat melkein samantien. Eivätpä kaverit siinä paljoa surffailleet.

Siitä sitten kuuden jälkeen ruokakujalle syömään kiinalaista, josta uusi lautta takaisin Sydneyn satamaan. Joku näytti menevän naimisiin siinä yhdessä vihreässä niemennokassa, seurauksena joukkohuokaus lautan takakannella. Alkoi siinä sitten aurinko vähitellen laskea, joten arvelin jäädä katselemaan maisemia. Ei ollut huono päätös.

Totesin siinä sitten että nythän on perjantai-ilta = bileet, ja se myös näkyi. Oli kyllä ihmistä liikkeellä. Valtaosa ykkösiin pukeutuneita, mutta ne olikin menossa oopperatalolle. Kesän loppua täällä vietetään, kauniin ruskettuneita ihmisiä kesämekoissaan. Niskat tuli kipeiksi. Niin paljon korkeita taloja katseltavana siis.

Lähdin siitä sitten valumaan rantaa pitkin etelään päin kohti Darling Harbouria, ja kyllä muuten riitti menomestaa siinä matkan varrella. Eihän mulla kesämiehenä mitään asiaa niihin paikkoihin ollut shorsit ja sandaalit jalassa, tyydyin siis ihailemaan sivusta. Kuvia tuli räpsittyä aika kasa, osa on mun mielestä todella hyviä.

Darling Harbourissa sama meno jatkui, oli ravintolaa, yökerhoa, pubia, pikaruokalaa ja IMAX-teatteria. Vielä vähän etelään matkatessa tuli vastaan Chinatown. Siellä oli taas huimat ruuhkat, hirveästi ihmisiä syömässä ulkona ja katukojuja tienvarret täynnä. Hulinasta poistuttuani totesin olevan melkein hostellilla ja tässä sitä ollaan. Piti respassa kyllä istua hetkeksi alas.

Ilma oli aika kolea, varsinkin lautalla tuuli ihan pirusti. Aurinko tietysti lämmittää, mutta ei pilvessä ollessaan. Ja illalla olin kovin tyytyväinen että oli pitkähihainen paita päällä.

En tiedä mikä tässä kaupungissa niin paljon iski. Aikaisemmin Budabestin jokivarsi on ollut ykkönen, mutta liekö tässä takana sitten se, että ovat onnistuneet yhdistämään urbaanin miljoonakaupungin rauhalliseen merenrantaelämään. Ja puistoja en ole edes vielä ehtinyt nähdä, ainakin Royal Botanic Gardens voisi olla näkemisen arvoinen. Ja länsimainen kulttuuri, iloiset ja lämminhenkiset ihmiset,

Huomenna voisi käydä aamusesta Sydney Towerista ottamassa kuvia kaupungista korkealta, ehkä käydä vähän shoppailemassa Darlinghurstissa ja siitä sitten Bondi Beachille.

Sydney, Down Under, Australia

10.02.2006 klo 09.22

Täälläpä ollaan. Istuskelen hostellissa venailemassa huoneen vapautumista, tuossa puolen tunnin sisällä sen kuuluisi olla vapaana. Taas takaisin dormimajoitukseen, 10 henkeä ja joku 15 euroa. Oli myös isku palleaan metromatkan hinta, 12,80 paikallista oravanahkaa, melkein 8 euroa! 10 km matkasta. Tervetuloa sivistyksen pariin...

Lento oli sellaisen 5h 50min, joku tusinaleffa pyöri taustalla ja nautaa ruokana. Kummallisesti ne kaikki tuntuu maistuvan samalta, oli tarjolla sitten possua, lammasta tai nautaa. Mutta huuhdoin kaiken alas Australian chardonnay -punaviinillä, joten mikäs siinä ollessa. Jonkun verran sain nukuttuakin, mikä oli aika jees. Nyt tosin väsyttää pirusti, kai kolmen tunnin kellonsiirrolla eteenpäin on jotain vaikutusta myös asiaan.

Lentokentällä kaikki sujui melko mutkattomasti, karanteenissa vähän kävivät mun nappareita pesemässä ja viisumiakaan ei kysytty missään. Piti oikein käydä tarkastamassa olenko nyt luvallisesti maassa. Näyttäisin olevan. Oli siellä yliopiston edustajatkin paikalla, vähän heiltä kyselin ohjeita Newcastlen päässä. Ei pitäisi olla ongelmila sielläkään.

Mutta parasta kaikessa, matkalla metroasemalta hostelliin (n. 500m) rakastuin, ainakin kolmesti. Ihana maa. Eiköhän täällä hetken aikaa viihdy :)

Pieniä ongelmia voipi teettää se, että paikalliset rahaseinät elikkäs pankkiautomaatit eivät suostu tunnistamaan mun visaa, väittävät jotain ongelmia olevan. Onneksi oli hätävaradollarit ja eurot, mutta ei niillä pitkälle potkita. Täytyy toivoa että kyseessä on vain joku Osuuspankin yöllinen päivitys, onhan kello siinä puolenyön tienoilla juuri nyt suomessa.

Alkaa painaa tuo matkustaminen jaloissa aika kivasti, mutta vielä ei ole aika hyytyä. Koneen ikkunasta jo Harbour Bridge ja oopperatalo näkyikin, tänään olisi tarkoitus lähteä lautalla satamasta kohti Manleyta, jossa on Bondin jälkeen parhaat hiekkarannat. Ja samalla näkee satama-alueen koko kauneudessaan.

Illasta voisi Chinatownia tai keskustan muuta aluetta kierrellä, huomenna aika suunnata tsekkaamaan Bondi-beach. Sunnuntaina sitten kamat kantoon ja kohti Newcastlea. Taidan lähteä jo heti kymmenen jälkeen, kun silloin kuitenkin on check out täältä, voisi vaikka tulevaa kotikaupunkia vähän kierrellä, jos riittää vielä energiaa. Tai sitten ei. Myös hyvät yöunet ennen ensi viikon koitoksia voisi olla paikallaan, jos orientaatioviikko on lähellekään samallainen kuin meillä on varmasti tiedossa hulinaa. Vähän kuin uusi fuksivuosi. Siistiä.

Muutama perustieto Sydneystä

Tähän väliin lisään muutaman kartan ja vähän faktaa Sydneystä, kunhan saan kunnon nettiyhteyden alleni.

EDIT 25.02.06

Tässäpä näitä nyt sitten seuraa: ensin Sydneyn kartat, yksi keskustasta ja toinen vähän laajemmalta alueelta:

Sydneyn keskista

Sydney Suburbs

Ja sitten vähän faktaa by Wikipedia (englanniksi, kun olin laiska):

Coordinates: 33°52′ S 151°12′ E
Location: New South Wales
Area: 12,145 km²
Time zone: AEST (UTC+10)
Population: 4,270,986
Density: 345.7/km²

Sydney is the state capital of New South Wales and with a population of over four million people is the most populous city in Australia. Sydney is located on the east coast of Australia. It was established in 1788 when Arthur Phillip and the First Fleet landed in Sydney Cove and claimed Australia for the British. Built around Sydney Harbour, Sydney is known in Australia as the "Harbour City", and structures on the Harbour such as the Sydney Opera House and the Sydney Harbour Bridge are globally recognised icons of the city. Sydney has one of the world’s most recognizable skylines. Its famous harbour is commonly referred to as the most beautiful natural harbour in the world.
Sydney is a significant domestic and international tourist destination. Sydney significantly raised its global profile in recent years as the host city of the 2000 Olympics.

Sydney is located in a coastal basin between the Pacific Ocean to the east and the Blue Mountains to the west. The city features the largest natural harbour in the world, Port Jackson, and more than 70 harbour and ocean beaches, including the famous Bondi Beach.

Sydney has a subtropical climate with warm summers and cool winters, with rainfall spread throughout the year. The weather is moderated by proximity to the ocean, and more extreme temperatures are recorded in the inland western suburbs. The warmest month is January, with an average temperature range on the coast of 18.6 °C - 25.8 °C and an average of 14.6 days a year over 30 °C. The highest recorded temperature is 45.3 °C on 1939-01-14 at the end of a 4 day nationwide heatwave. The winter is mild, with temperatures rarely dropping below 5 °C in coastal areas. The coldest month is June, with an average range of 8.0 °C - 16.2 °C. The lowest recorded minimum is 2.1 °C. Rainfall is fairly evenly divided between summer and winter, but is slight higher during the first half of the year, when easterly winds dominate. The average annual rainfall, with moderate to low variability, is 1217.0 mm, falling on an average 138.0 days a year.

The extensive area covered by urban Sydney is formally divided into more than 300 suburbs (for addressing and postal purposes), and formally administered by about 38 separate local government areas (in addition to the extensive responsibilities of the Government of New South Wales and its agencies). The City of Sydney itself covers a fairly small area comprising the central business district and neighbouring inner-city suburbs.

Ngurah Rai, Denpasar Airport

09.02.2006 klo 20.45

Ja minä kun luulin tätä kenttää tuppukentäksi, jossa on muutama liike ja yksi terminaali. Ehei, on omat terminaalit Indonesian sisäisille lennoille, ulkomaisille lähteville ja ulkomaisille saapuville. Ja kaikenlaista hilavitkutinta, rättiä, ruokaa ja juomaa on tarjolla useasta eri kojusta, kai se on hyvä bisnes.

Hinnat on tietenkin ainakin puolet korkeammat kuin esim. Kutalla, mutta mihinkäs sitä muualle turisti viimeiset rahansa tuhlaisi. Itsellä on tässä vielä sellainen hieman alle 20 000 rupiaa jäljellä, mutta en mä mitään tarvii. Annan ausseissa vaikka lahjaksi jollekin.

Pommeja ja räjähteitä etsivät matkatavaroista ennenkuin sain laittaa ruumaan kassini, piti avata ja kaikkea. Ja olipa painoa kassilla 20,1 kg, kylläpä sitä on kertynyt. Tarkka on aina tarkka :) Oli tuossa myös eka ruumintarkastus ja käsimatkatavaroiden penkominen. Ei onneksi käyttänyt kumihanskoja. Kovin on tarkaksi mennyt. Ja vielä verottivat 100 000 rupiaa maasta pois pääsemisestä, ei tosin tullut yllätyksenä, mutta kova paikka jos et tuota tiedä etukäteen. Mistäs otat rahat jos olet jo kaiken tuhlannut rahanhimoisiin taksisuhareihin kentälle tullessa.

Tässä kun on nyt vielä mukavasti aikaa ennen koneen lähtöä, voisin vähän summailla fiiliksiä Balista kokonaisuutena.

Saari on kaunis, luonto upea ja nähtävää täällä riittää. Loistavia aaltoja surffaukseen, paljon kauniita hiekkarantoja, trekkailureittejä tulivuorien korkeuksiin, luonnonpuisto länsiosissa, upeita sukelluspaikkoja ja mukavan lämmin ilmasto. Mutta ne ihmiset.

Olenkin jo muutamaan kertaan tainnut mainita asiasta, turha näiden on luulla että turismi kasvaa jos ensimmäinen ajatus paikallisen päässä nähdessään pahaa-aavistamattoman turistin saapuvan paikalle on "kuinka tuolta saisi rahat huijattua". Onhan se varmaan maan tapa, mutta länsimaalaiselle ei kovin miellyttävä.

Kulkuyhteydet pohjois-eteläsuunnassa ovat ihan jees, eihän täällä moottoriteitä ole, mutta kyllä niilla kulkee. Länteen ja itään ei sitten enää ole ihan niin hyviä teitä, mutta kyllä sinnekin pääsee. Autokanta on tosi vanha, eivätkä taitaisi eurooppalaisia eco-testejäkään läpäistä. Kummallisinta itselleni oli huomata kuinka kapeita kadut ovat, varsinkin kaupungeissa. Sellainen kävelykuja, jolla auto mahtuu juuri kulkemaan, voi hyvin olla kaksisuuntainen katu, näin ainakin Kutassa oli havaittavissa.

Moni turisti painaa suoraan Kuta Beachille lentokentältä ja käristää napaansa paahtavan aurinkoa alla hotellin altaalla sen muutaman viikon, mutta itse olin ainakin tyytyväinen että tuli lähdettyä katselemaan myös vähän maaseutua. Vaikka se aika paljon harmaita hiuksia aiheuttikin. Laittoipa asioita taas oikeisiin mittasuhteisiin.

Halpaahan täällä on, sitä ei voi kieltää. Ihan ok hotellissa yö kustantaa sellaset 5-10 euroa, aterian ravintolassa saat muutamaan euroon, kaikkea rihkamaa riittää ja tinkimistaidoista on kiinni kuinka halvalla rytkyjä saat. Olutkin on halvempaa ravintolassa kuin kaupassa, puolisen litraa irtoaa jollain 90 sentillä. Ja sitten vaihtoehtoisesti jos haluat parasta, niin rahalla sitäkin saa. On myös huippuhotelleja, joissa yö maksaa satoja euroja, ateriat on sitten myös reilusti kalliimpia.

Ja tuskin tämä kummemmin muista turistipaikoista eroaa, huijareitahan niissä kaikissa on. Mutta taitaa vaan olla itsellä sen verran aikaa viime reissusta oikein kunnon turistimestaan, että tämä jotenkin potkaisi kovempaa.

Ja koko vuodatus koottuna, hienoa oli tulla poikkeamaan, mutta en kyllä ole tulossa uudestaan. Vienpä länsimaiset rahani muualle ensi kerralla, eiköhän Aasiasta muitakin halpoja paikkoja löydy.

Seuraava pysäkki Sydney, toivottavasti eivät laita mua karanteeniin salmiakista. Oli ennustettu vain +24 astetta huomiselle, pitänee kaivaa pitkät housut esille... ;)

Ajantappamista

09.02.2006 klo 16.00

Nyt on eka tatsi surffaukseen otettu. Rakkautta ekalla kerralla. Alkuun vähän teoriaa ja sitten mereen. Aallot oli pienet, mutta tiheässä tahdissa tulevat, erinomaiset ekakertalaiselle. Seisoin laudalla heti ekalla kerralla koetettaessa, niin teki Timokin. Tästä se lähtee.

Käytettiin näin alkuun pehmolautaa, ettei satu kun se tulee päin, mutta ihan kontrollissa se lauta oli, vain kerran menin oikein kunnolla nurin, muuten meni ihan mukavasti. Ammattilaiset vetää lyhyellä laudalla, mulla on tiedossa ensin pitkän lasikuituisen käyttöä ja sillä tuntuman hakemista.

Yllättävän vakaa se lauta oli, kyllä sillä seisoo. Pitkät laudat on vähän vaikeampia kurvailla, mutta vakaita, siksi sellaisilla aloitetaan. Vähän alle pari tuntia oltiin vedessä, mutta kyllä se miehestä vedon vie pois. Raskasta puuhaa, koko ajan pitää olla hakemassa tasapainoa ja varsinkin se ylösnouseminen siinä alussa vie kyllä mehut.

Otettiin tuossa vielä vähän aurinkoa päälle, nyt on tunnin tirsat takana ja vielä hetkeksi altaalle ilta-aurinkoon, kohta onkin jo aika painella lentokentälle. Klo 22.35 lähtee lento, arvelin tästä lähteä siirtymään seitsemän jälkeen. Terminaali on kyllä pirun pieni, mutta katsoo nyt miten siellä saa ajan kulumaan.

On muuten pirun kuuma tuo asfaltti kun oikein porottaa, ilman sandaaleita ei paljoa ole asiaa siinä steppailla. Sama koskee hiekkaa rannalla, hyvää bisnestä tekevät paikalliset myydessään niitä kaislamattoja "halpaan" hintaan. On se melkoinen peli tuo aurinko.

Altaalle -->

Balin viimeinen ilta

08.02.2006 klo 22.45

Viimeistä iltaa Balilla vietetään. Päivä meni taas aurinkoa ottaen, nokkaunia vetäen ja Discoveryn dokkareita kaapelista katsellen. Oli Estonian uppoaminenkin dramatisoitu uudestaan.

Käytiin illasta tuossa vielä paikallisessa ostoskeskuksessa vähän vaatteita ostamassa, mukaan tarttui pari paitaa ja sandaalit, 12e. Ilmankos kaikki tarjoaa transportia, ei vaatteita tehtailemalla ainakaan täällä elantoa tee. Vähän after sunia ja aurinkorasvaa siinä samalla ostin.

Nyt olisi vuorossa sitten kamojen pakkausta, aamusta ysin aikaan on tiedossa surffitunti. Siellä menee sellanen kolmisen tuntia, ja sitten onkin jo vuorossa huoneen luovutus ja loppupäivä kuluu luultavimmin taas aurinkoa ottaessa ja lennon lähtöä odotellessa.

Lento lähtee mun tietojen mukaan klo 22.35, pitänee käydä vielä huomenna varmistamassa asia. Supermiehen soidessa taustalla, on mun aika lopetella tarinat tältä päivältä.

Ja lisää auringon ottoa

08.02.2006 klo 12.45

Päätä särkee. Tai ei oikeastaan enää niin paljoa, mutta aamusesta vähän jomotti. Ostin illan aikana kaksi drinkkiä, mutta ne olikin sitten sitäkin kookkaampia. Sellasessa pienessä kultakalamaljassa ne tarjoiltiin. Taisi niissä tuota alkoholiakin olla.

Loppuilta menikin sitten veden voimin. Tulipa pitkästä aikaa bailattuakin oikein kunnolla. Austin oli melkonen bilehirmu, joten pakkohan se oli mies jorata maanrakoon ja näyttää että Suomessakin osataan.

Yökerho oli sellanen merirosvolaivaan rakenntettu, aika kivanolonen paikka. Tietysti lava löytyi, jossa maksetut esitanssijat itseään pyöritteli. Nättejä. Paljon myös muut tytöt jaksoi hymyillä, hymyilin siis takaisin. Harmi vaan että 90% niistä on maksullisia, mutta yökerhossa ne ei vielä maksa mitään. Otinpa ilon siis irti, osaan minäkin tätä peliä pelata...

Timo viihtyi enemmän kanadalaisten seurassa, ne vasta kovia juomaan ovatkin. Kanukeilla oli havaittavissa enemmän sellaista perisuomalaista baariin ja känniin -tyyliä, tequila upposi toisen perään. Baarin sulkeutuessa sitten vielä jäätiin pihalle taksikuskeja hätistelemään ja jääkiekosta puhumaan. Väittivät Suomen häviävän heille. Oltiin eri mieltä. Väittivät meitä myös huonoiksi juojiksi, joten haastoimme heidät juomakisaan. Saas katsoa toteutuuko.

Hotellille saapuessamme totesin sitten että tuo huoneen avain, niinsanottu avaintekijä huoneeseen pääsyä ajatellen, oli sitten jäänyt matkan varrelle. Eipä siitä muuta kuin respasta vara-avainta noutamaan. No, tyhmiä turistejahan tässä ollaan.

Nyt aamusesta sitten kävimme avainta kyselemässä baareista, eipä siitä kukaan tiennyt. No, ei siinä hotellin nimeä ollut ja samanlaisia tusina-avaimia ne kaikki on. Rahallahan tästäkin selviää, kuuluu olevan sellanen 2 euron paukku uusista avaimista. Ei puhuta siis ihan TOASin hinnoista...

Eikun joo, joku tyttö tarjosi tequilankin siinä ihan loppuillasta. Kai siinä jotain tyrmäystippoja oli mukana. Taisi Javalta, tuosta naapurisaarelta, jossa maan pääkaupunki Jakarta sijaitsee, olla Balilla lomailemassa. Ilmankos jomottikin.

Telkkarista tulee Wimbledon, oli taas pakko tulla piiloon keskipäivän aurinkoa. On tuo punoitus jo selästä laskenut, kahden jälkeen voisi siis lähteä altaan reunalle syventämään punoitusta uudestaan.

Lämpöä riittää

07.02.2006 klo 22.15

Päivä meni aikalailla aurinkoa ottaessa. Aamulla ylös kympin aikaan, aamupalat naamaan ja Kuta Beachille. Pakko kyllä myöntää, että tuo aurinko on aika tehokas lämmöntuottaja, koko päivän se kirkkaalta taivaalta poltteli. Vähintään +30, mites muuten.

Kutan ranta on aika nätti valkoisine hiekkoineen, mutta tuntuu että itse vesi toimii kaatopaikkana paikallisille, sen verran roskaa siellä oli. Puolisentoista tuntia siinä keskipäivällä siellä viihdyimme, sitten oli pakko lähteä pois. Vielä hotellin altaalla puhdistautuminen beachin hiekoista ja oli aika karata aurinkoa päiväunille huoneeseen.

Vähäsen tuo selkä punottaa, mutta ei vielä pahasti, eiköhän se siitä huomiseksi laske. Kävimme tuossa varaamassa torstai-aamulle surffitunnit, aika kai se on laudan päälle jo hypätä. 20 USD kolmisen tuntia mieheen, ei taida ausseistakaan saada noin halvalla. Ja kun alussa on pakko kuitenkin parempi ottaa vähän neuvoja, niin tästähän se on hyvä aloittaa.

Huomisaamulle emme sitä vielä suostuneet ottamaan, kun olisi tarkoitus lähteä vähän katselemaan Kutan yöelämää, tavattiin tuossa internet-kavilassa Austin, se norjalainen kaveri jonka tapasin Singaporessa sinne saapuessani ekana iltana. Hän on viettänyt surffaripummin elämää Kutan alueella puolisentoista viikkoa, joten tietää mestat. Ihanaa.

Käytiin myös ostamassa tuo Superman is dead -levy, tää on itseasissa aika hyvää. Vähän sellaista Juustopäät/Green Day -musaa, punk-rockia. Taksilla mentiin (nythän ei enää säästellä :), tuli halvemmaksi kuin Timon eilinen taksikeikaus... ;) Ja levykin oli sellasen kolme euroa, ihan aito Sony Indonesian levy kuitenkin. Onkin vähän aikaa siitä kun on viimeksi tullut CD-levyjä ostettua.

Mutta suihkun kautta yöelämään, näkyy!

Ympyrä sulkeutuu

06.02.2006 klo 23.55

Kuta Beachilla jälleen. Miksikö? Lyhyesti, 10 000 rupian (n. 80 senttiä) takia, pidemmän version löydät alta. Jatka siis lukemista.

Matka Toya Bungkahilta lähti liikkeelle joutuisasti, 50 000 paikallisella valuutalla oltiin jo Denpasarissa asti, josta olikin sitten hyvät jatkoyhteydet eteenpäin. Ensin jonkun paikallisen pickupilla kraaterista ylös Penelokaniin, josta kulki saaren pääväylää pitkin oikeita busseja Denpasarin ja Singarajan välillä melko säännöllisesti.

Siinä paikallisen bemoaikataulutietäjän taas tarjotessa meille palveluitaan vaatimattomalla 300 000 rupian hinnalla "suorasta" yhteydestä (aivan sama kuin julkinen), kävin pohtimaan elämän realiteetteja. Mitä tarkoittaa tyhmä?

Onko tyhmää jos pyytää? Onko tyhmää jos suostuu? Onko tyhmyys opittua vai periytyykö se geeneistä? Onko tyhmyys maantieteellistä, onko sitä joillain kansoilla veressä enemmän kuin toisilla? Näkyykö tyhmyys päällepäin?

Peilistä itseäni katsellessa en ole vielä löytänyt itsestäni mistään punakynällä merkittyä, kissankokoisin kirjaimin kirjoitettua "KOETA KUSETTAA MINUA, OLEN TYHMÄ" -tekstiä, mutta kovin se tuntuu paistavan päällepäin. Vai onko turisti aina tyhmä? Toihan olisi samaa kuin toteaisi että naiset ei osaa ajaa autoa. Ja siihen leikkiin en lähde, tiedän seuraukset.

Tuossa pitkän bussimatkan aikana Denpasariin Timon kanssa kehiteltiin pieni muistisääntö Balilla selviämiseen:

"Jos balilainen osaa englantia, siihen ei voi luottaa. Toisaalta jos se ei osaa, ei se ole takuu että siihen voi luottaa. Jos taas se ei puhu ollenkaan (apina, koira, mykkä tms.) ei sekään ole takuu, että se on rehellinen"

Kääntyy vapaasti englannittaen "Don't trust balinese". Tullee seuraavaan Lonely Planetin painokseen.

Tarkoituksena meillä oli mennä vielä viimeisiksi päiviksi Bukit Peninsulalle, aivan saaren eteläkärkeen katselemaan loistavia surffiaaltoja ja rentoutumaan hiekkarantojen ääreen. Halvallakin siellä olisi vielä päässyt, pikkukyliä ne siellä olivat. Yhteydet sinne olivat kuitenkin melko heikot, ja Denpasarin bemoterminaali oli sitten se käännekohta.

Tiesimme ihan tarkkaan että matka sinne ei maksa 10K paikallista enempää, tarjosimme siis 20 000. Turistilisä, tuplaten kaikki. Kun kuski vaati 30 000, ja jatkoi inttämistä vararikostaan, taittui vain se kamelin selkä. Honestly, my dear friend, we don't give a damn, totesimme, nousimme seuraavaan Kutan bussiin ja haistatimme pitkät koko aidolle Balille.

Kutalla painoimme ilmastoituun hotellihuoneeseen, satelliittitelevisiolla, uima-altaalla, jääkaapilla, ammeella ja lämpimällä vedellä. Niin, ja huonepalvelulla. Sellanen 8 euroa yö. Seuraavaksi painoimme lähiraflaan syömään pippuripihvit, jonka jälkeen ostimme jääkaapin täyteen kaljaa. Kun pihveistä jäi vielä nälkä, niin kävimme vielä macissä syömässä hampurilaiset iltapalaksi. Timo heilautti siitä sitten vielä taksilla n. 200m matkan hotellille, syitä voitte varmaan lukea enemmän Timon blogista.;)

Nyt riitti pennin venytys. Seuraavat päivät otetaan aurinkoa ja rinkkaa kannan enää vain tästä lentokentälle ja Australiaan. Sai reissupartakin lähteä, tarttuu aurinko paremmin. Täällä ainakin paikalliset tuntevat pelin hengen, ja kun et ole enää ainut turisti, eivät he jää roikkumaan käsivarteesi koko päiväksi. Muutama painotettu "no thanks" jo tehoaa. Ja ei tämä loppupeleissä niin hirveän kallis paikka ole, isot massat näyttää painavan hintojakin alas.

Eikä täällä kaikkea mahdollista turistin tarvitsemaa näytä olevan tarjolla. Itselläni on nimittäin ollut ranteessani hikinauha, jossa on superman-logo. Usean balilaisen siitä meille jo mainitessa, että "Superman is dead", kävimme miettimään mitä he oikein tarkoittavat. Kyseessä on paikallinen rock-bändi, kuulemma melko suosittukin. Arvelimme siis Kutaan saavuttuamme etsiä lukemattomista levyliikkeistä bändin levyn käsiimme ja alkaa levittää sitä ympäri maailmaa. Very cheap, tottakai.

Mutta yllätys olikin suuri, kun ei tallennetta mistään oikeen löytynytkään. Kyseessä kun on balilainen yhtye, niin eihän sitä voi piratisoida. Kyllä kaikki länsimaiset valtavirran ja vähän pienemmätkin levyt löytyy hyllystä, mutta ei tätä. Viimeisin huhu kertoo, että vesipuiston lähellä olevasta supermarketista voisi löytyä. Päätimme tuossa yhteistuumin että se levyhän hommataan, mennään vaikka taksilla hakemaan se jos ei muuten.

Tuetaan oikein paikallista. Suunnittelimme myös lähtevämme kaupiskelemaan levyä Australian mantereilla, halpaan hintaan. Ja jos kotisuomesta löytyy kiinnostuneita jälleenmyyjiä, niin ilmoittautukoon minulle. Me perimme vain nimellisen veroprosentin (government tax, paikasta riippuen 10-20%), loppu tuotto jää teille.

Tai sitten vaihtoehtoisesti vuokrataan skootteri ja lähdetään kauppaamaan transportia paikallisille kojumyyjille. Kun ei puolen tunnin tinkaamisen jälkeenkään kaupat synny, siirrytään ihmismarkkinoihin. Kyllä meistä aina sen verran suomiplayboyta löytyy, että "young boyta" voidaan kaupata. Eikö se vaalea iho ole oikea houkutin?

Paskat, otan uuden oluen. 3 days and counting.

Gunung Batur

06.02.2006 klo 11.00

Gunung Batur on nyt nähty. Kolmen jälkeen ylös ja tarkkaan harkitut tavarat reppuihin ja pihalle. Opas ei toiminut ihan spartalaisella tarkkuudella, piti tulla herättättelemään meitä klo 03.30, mutta vielä kymmentä vaille neljä ei miestä kuulunut. Lopulta hän paikalle saapui, tarjosi siinä ennen lähtöä vähän aamupalaa, jo ihan kaksi paahtoleipää välissänsä munakas, (eli siis sandwitch) banaani ja teetä.

Pimeetähän ulkona vielä oli, mutta ei kovin kylmää. Siitä sitten lähdettiin kiipeämään huippua kohti, taskulamput tuli tarpeeseen. Kello oli jotain hieman neljän päälle aamuyöstä. Emme ihan ilman taukoja ylös asti päässeet, mutta vain sellainen tunti ja vartti siihen meni. Ylhäällä kuivat kamat niskaan ja odottelemaan auringonnousua. Lämpimät vaatteet tuli tarpeeseen, ylhäällä oli jo melko kylmä, tuulikin vielä lisäksi.

Gunung Batur on toinen Balin toimivista tulivuorista, toinen on korkeampi Gunung Agung. Baturin huippu on 1717m merenpinnan yläpuolella, kun taas Agung nousee 3142 metriin. Baturissa on yhteensä seitsemän kraateria, eri vuosina syntyneitä. Me suoritimme pitkän reitin, eli näimme ne kaikki. Myös Agung näkyi Baturin huipulta.

Toya Bungkah on vähän reilun kilometrin korkeudella merenpinnasta, eli korkeuseroa meille kertyi himpan verran alle 800m. Ylös itäistä rinnettä matkaa oli 2,5 km, takaisin kiertoreitin takia vähän enemmän. Ylös noustessa alkoi vähän jo suomalainen sisukin hiipua, mutta perille päästiin. Luojan kiitos ei lähdetty Agungille, 4 tunnin kiipeäminen olisi voinut olla kertaluokkaa suurempi suorite.

Olimme siis ensin kiivenneet korkeimmalle kohdalle, ykköskraaterin huipulle. Kuuden pintaan alkoi valo vähän jo pilkottaa, muutaman kuvan siitä ehti ottaa, mutta sitten iski pilviverho päälle. Ei auta, nähty mitä nähty ja matka jatkui. Suuntana kakkoskraateri ja pienemmät kraaterit. Ylhäältä kakkoskraateria ei nähnyt, mutta onni kääntyi pienemmille kraatereille saapuessamme.

Pilviverho väistyi ja paljasti alueen kokonaisuudessaan. Itseasiassa koko Gunung Batur ja sen alla olevat kylät sijaitsevat yhdessä isossa kraaterissa. Alaspäin laskeutuessamme ilma kirkastui ja myös huippu paljastui. Harmi ettei jääty venailemaan huipulle, mutta samapa tuo. Takaisin majoituksella oltiin siinä puolen ysin aikoihin, eli koko reissuun meni sellainen 4,5 tuntia.

Opaskin osoittautui ihan mukavaksi tyypiksi, puhui englantia ja osasi vähän kertoa paikoista. Melkoinen homma kyllä olla vuoriopas, on varmaan kaveri saanut ravata vuoren rinnettä jonkin verran. 12-vuotiaasta sanoi vuorelle kiivenneensä ja 90-luvun alusta toimineensa oppaana. Tuo peruskunto voipi olla pojalla vähän eri luokkaa kuin meillä television laiskistamilla länsimaisilla.

Mutta televisiosta sellainen juttu, että havaittiin muuten eilen illalla telkkarista kovin tuttu tunnari. Idolsiahan ne siellä pyöritti, voipi olla melkoista menoa paikallisten poppistarojen pistäessä parastaan.

Selvisi muuten tässä sellainenkin asia kuin paikallinen lasten nimeämiskulttuuri. Paikalliset toimivat lapsia siunautuessa nimittäin niin, että lapset 1-4 nimetään aina samoilla nimillä, liekö indonesiaksi sitten ensimmäinen, toinen jne. Eihän siinä mitään, onhan sitä kuitenkin sukunimi erottelemaan muista. Mutta jos lapsia tulee yli 4, aloitetaankin kierros alusta. Kai se helpottaa lasten kutsumista nimellä tai jotain.

Nyt ruokailemaan ja sitten suuntana etelän hiekkarannat.

Matka Toya Bungkahiin

05.02.2006 klo 22.30

Voihan verme mikä päivä. Uskon ja luulen että paikallisissa on oikeasti joku rehellinenkin ihminen. Pakko olla. Tuntuu vaan että ei olla tavattu. Aika siis purkaa vähän tuntoja.

Aamusesta aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, ananaspannukakun ja sitruunateen voimin aika ottaa aamuaurinko vastaan ja samalla suunnitella tulevia reissuja. Todettiin, että vaihdetaan taas maisemaa, kun ei tuo sukellus/snorklaus enää maistunut. Tiedossa Toya Bungkah -kylä Gunung Batur -tulivuoren juurella.

Kamat kantoon ja tien varrelle odottamaan, eipä siinä varttia pidempään mennyt kun bemo porhaltaa paikalle. Pari paikallista siinä oli "auttamassa englannin kielessä", arveltiin että Singarajaan päästään 20 tonnilla (alle 2 euroa) yhteensä. 5 minuuttia neuvoteltuamme hinta pysyi 20 tonnia / pää, joten tyydyimme siihen.

Matka osoittautuikin kovin pitkäksi, reilu tunti, ehkä se hinta olikin kohdallaan oikeastikin. Mutta emmepä luopuneet rahoistamme helpolla. Kyllä kuski jo vähän päätään raapikin ja puuta siinä potki ennen kuin hintaan suostuimme.

Siitä sitten tienristeykseen odottelemaan, Singarajaan asti ei tarvinnut mennä. Muutama yksityiskuski siitä meille kyytiä hirmuhintoihin tarjosi, ei kuulemma ollut enää julkisia liikkeellä. Kello oli kyllä jo päälle kolmen sunnuntaina, voipi olla että piti paikkansakin. Kohta paikalle saapuu nuori kaveri autonsa kanssa, 10 minuutin venkslauksen ja kikkailun jälkeen hinnaksi muodostui sata tonnia, vähän alle yhdeksän euroa perille asti.

Pohdittiin siinä sitten vuoren rinnettä kiivetessämme että eipä tuota matkaa olisi paljon halvemmalla julkisillakaan päässyt, ja säästettiinpä aikaa kun ei tarvinnut vaihdella ajoneuvoja. Itse kaverikin oli letkeän oloinen parikymppinen nuorimies, kertoili vähän itsestään tavallista paremmalla englannilla ja kyseli suomesta. Melkonen pelimies, oli kuulemma 2 tyttöystävääkin.

Mutta liian helpostihan me oltaisiin perille päästy ilman koettelumuksia. Jo Banur -vuoren siintäessä horisontissa mukavassa alamäessä oli sitten poliisiratsia. Siinä kun kuskia vietiin jututettavaksi kävimme kelailemaan mitä hän oli kertonut itsestään. Kaverillahan ei muuten ole ajokorttia.

Eipä siinä, jo siinä valmistauduimme liftaamaan perille tai vaihtoehtoisesti toinen meistä rattiin, olihan meillä kuitenkin international driving licencet. Ja alamäkeä loppumatka, helppo homma. Asia kuitenkin selvisi, kuinkas muuten, rahalla. Sellanen 2,5e poliisin kouraan ja matka jatkuu. Itse ajokortin puute ei ollut ongelma, vaan se, että kyseessä ei ollut kaverin vakioreitti. Ihme maa.

Kun itse jo suunnittelin tätä kaveria mahdollisten tulevien lasteni kummiksi, olihan kyseessä rehellinen yksilö, oli aika romuttaa loputkin haavekuvat. Ensimmäinen pysähdys ekaan mahdolliseen paikkaan, jossa vaan on kiipeilyreittejä tarjoavia setiä kadunvarret täynnä. Ollaan kuulemma perillä. Vuorelle matkaa selvästi kymmenisen kilometriä, ja Lonely Planetin mukaan Toya Bungkah on ihan vuoren juurella. Taitaa lapset jäädä ilman kummia.

Emme siihen suostuneet jäämään, nämä "honestly" asiaansa kertovat kaveritkin kävivät jo jonkun verran ärsyttämään. Matka jatkui vielä hetken aikaa, kun viimein löysimme oikean hotellin, joka oli nimestä tunnistettavissa karttamme mukaan. Autosta ulos ja paikkaa tutkimaan. Hintana yölle bungalowissa (sellanen ulkomaja, jossa bambukatto ja vessa&suihku kylmällä vedellä) n. 4,5e. Ei tosin ensin olleet vesihanat auki, mutta kyllä se kaikki lutviintui. Tämä on meidän.

Nyt vähän tässä asioita tiedusteltuamme ja taustoja tutkittuamme tiedossa opas vuorelle, vähän snacksiä ylhäällä ja taattuja hienoja näkymiä, 250 000 rupiaa, joku 20-25e. Taidetaan ottaa vastaan. Kun ongelma vähän on, että paikallinen "valtion" virallinen opasfirma HPPGB:llä on vähän kyseenalainen maine, niin tää on vähän tällaista lottoa. Jos lähdetään kummemmin kyselemään, voipi olla että hinnat pompsahtaa. Ja kun ko. firma vaatii että mukana on vähintään yksi heidän opas sekä että heillä on monopoli alueella, on soppa valmis.

Juttu menee siis niin, että jos haluat auringonlaskun nähdä huipulta (niinkuin me), on sinulla pakko olla opas. Jos päivällä haluat mennä, pääset periaatteessa itseksekin, mutta "oppaita" riittää matkalla sinua ahdistelemaan tarjotessa palvelujaan. Ei kiitos.

Tuossa iltapalaa syödessämme sitten tuli paikalle paikan omistajan "veli". Hän oli "italialaisten" kanssa ollut päivän kiipeilemässä, vie ne huomenna toiselle vuorelle. Hätiin tulee siis tietysti kaverin "velipuoli", joka vie meidät sitten klo 04 alkaen katselemaan vähän vuorta. Perhana, taitaa olla koko saari sukua toisilleen. Kyllä se HPPGB:n pojat osaa jutella. Toivottavasti tulisi edes jotenkin englantia puhuva ja siedettävä opas tästä HPPGB:n "perheestä".

Huominen tarina kertoo sitten miten poikain kävi, vieläkö vedätettiin vai onnistuiko suomipoika luikertelemaan huijareiden kourista. Ja suosiko kelit, oliko näkymää vai joutuiko sitä pilvessä tallustelemaan. Se on ihan varma että tästä lähdetään etelään samantien huomenna kiipeilyltä palattuamme. Hiekkarannoille, sivistyksen pariin, alkaa pää olla täynnä näitä kusettajia.

Onhan se varma että niitä on sielläkin, mutta suunniteltiin tuossa että voitaisi viimeinen yö lyödä itsemme johonkin 15e/yö paikkaan, jääkaapilla, satelliittiitelevisiolla ja uima-altaalla. Tai sitten vielä kitkutellaan ausseihin asti.

Päivä oli ihan nätti, illasta vähän sadekuurot yllätti. Tai voi olla, että siihen vaikutti se että oltiin melko korkealla välillä, alkoi jo vähän kylmä tulemaan shortseissa. Pilvessä pidemmän aikaa matkattiin tänne saapuessamme vuoren rinteitä pitkin.

Paikallisesta ruuasta piti vielä mainita sananen. Tuntuisi olevan aika paljon kasvispainotteinen, Nasi Goreng on paikallinen herkku. Kyseessä on riisiä (yllätys) tuoreilla, hyörytetyillä kasviksilla höystettynä, joskus mukana on myös jotain lihaa, kuten kanaa, possua tai rapua. Special-versio sisältää myös paistetun kananmunan päällä. Kala kuuluu tietysti myös menuun, mutta näin turistikauden ulkopuolella sitä on tarjolla harvemmin.

Tietysti tarjolla on myös länsimaiset ranskalaiset ja pihvit & muut, mutta korkeampaan hintaan. Niihin ei ole paljoa tullut koskettua. Kyllä tuo vihannesmättökin ihan mukavasti täyttää, kunhan vaan sitä vetää tarpeeksi.

Tuoreista hedelmistä puristetut mehut on kovin maukkaita, tarjolla on banaania, mangoa, ananasta ja papayaa, kaikkia kasvaa saarella. Myös milkshaket kuuluu valikoimaan. Niin ja jo mainitsemani pannukakut samoilla hedelmillä. Ihan herkkuja ovat, tosin n. euron hinnallaan jo melko kalliita verrattuna muuhun paikalliseen tarjontaan.

Nyt kellon lähennellessä yhdeksää aika painua pehkuihin, muutaman tunnin unet ja aamuyöllä kiipeilemään. Gecko tuossa katolla huutelee ja torakka kavereineen vetää GP:tä vessanpytyn ympäri. Aurinko nousee kuudelta, saas katsoa nähdäänkö sitä. Toivo elää.

Jellyfish & co

04.02.2006 klo 23.45

Aamuaurinko sarasti seitsemän jälkeen hilautuessamme aamupalalle, joka oli yllättävän hyvä verrattuna aikaisempiin. Tarjolla tosin vain teetä ja bananipannukakkua, mutta hyvää sellaista.

Päämääränä oli Timolla hylyn valtaus sukeltaen, itse tyydyin tutkailemaan tilannetta pinnalta snorklaten. Vedestä löytyikin melkoinen määrä kaloja, Nemo & kumppanit olivat paikalla turistia viihdyttämässä. Sukelluksesta varmaan löytyy enemmän Timon blogista Other Side Of The Globe.

Kuten päivän aikana myös kivuliaalla tavalla huomasimme, oli paikalla myös herra, rouva & koko suku Jellyfish, eli suomalaisimmin meduusa. Pieniä ne olivat, mutta sitäkin kivuliaampia. Kyseessähän on tämä läpikuultava, pallomainen vedenelävä, joka puolustautuu hyökkääjää vastaan pienillä myrkkyannoksilla, jotka ihmisen iholla tuntuvat hieman kuin nokkosen puremilta.

Nämä eivät onneksi olleet ihan yhtä kuolettavia kuin Australiasta löytyvät box-jellyfishit, jotka ovat kooltaan jopa metrejä pitkine lonkeroineen. Taitaa olla siellä uidessa kunnon kokovartalomärkäpuku paikallaan.

Päivä oli melko pilvinen, eikä näkyvyyskään kovin huima ollut, mutta kaikki ilo otettiin irti, aamun session jälkeen pienien päivänokosten jälkeen menimme snorklailemaan uudestaan. Korallia ei kuitenkaan ihan hirveästi paikalla ollut, tai ainakin meno oli aika kuollutta. Great Barrier Reef mielessämme palautimme kamat ja suuntasimme illalliselle "kaupungin" keskustaan.

Tässä taas hieman tilannetta tuumiessamme arvelimme huomenna jatkaa matkaamme, jos sää säilyy yhtä epävakaana. Suuntana Singaraja pohjoisessa ja Lovinan alue delphiineineen. Delphiinit eivät meitä niin kiinnosta, eli tiedossa on siis taas kovasti kieltäytymistä erikoistarjouksista.

Taas jos aurinko paistelee, niin miksipä emme tässä vähän aikaa nahkaamme kärvistelisi.

Kuulin muuten tässä tänään syyn miksi balilainen katukauppias myy tavaransa niin halvalla, ja juuri minulle: oman onnensa vuoksi. Tulee kuulemma epäonnea, jos turisti ei häneltä ostakaan. Niinpä niin. Alkaa tulla kovin skeptiseksi täällä, ruokapaikassa tänään omistajan koirakin tuntui katseellaan tarjoavan transportia tai ainakin rahaa pyytävän. Kyllä alkaa olla kohta jo ikävä sivistyneeseen maailmaan.

Tuli tuossa pieni flashback eilisestä reissusta. En ole kyllä ennen niin asialleen omistautunutta kaveria nähnyt kuin eilen oli saapuessamme Semanapuran bussi-/bemotermiinaalille.

Kun hän havaitsi silmäkulmastaan suomalaisen valkohipiäisen turistin pilkottavan paikalle saapuvan bemon takaritsillä, ei siinä jäänyt aikaa tuumailla. Liike tuli selvästi selkäytimestä, siitä kuuluisasta lihasmuistista.

Koko vartalo oli alusta alkaen täysin mukana liikkeessä, hermoradat synkronoituina kohteeseen, turistiin, ja jänteet sekä lihakset veivät kehoa mielen haluamaan suuntaan. Täydessä vauhdissa miestä oli hienoa katsella, tuli mieleen hidastukset 100m olympialaisten pyräyksestä, kaikkensa likoon laittavista huippu-urheilijoista. Pari turistia maaliviivan toiselle puolen syötiksi ja tämä kaveri olisi pessyt ne kaikki.

Puolessa matkassa suu vääntyi muodostamaan lauseita, kirjain kerrallaan sanat vääntyivät ulos suusta, karjunta oli hurjaa. Oli kuin olisi viidakon kuningasta kuunnellut.

T-R-A-N-S-P-O-R-T, S-P-E-C-I-A-L P-R-I-Z-E !!!

Kun emme ensin sanoista saaneet selvää auton muodostaman melun vuoksi, luulimme hetken kuskin ajaneen hänen ainoan poikansa yli surutta. Mutta totuus paljastui pian autosta ulos noustuamme. Emme valinneet hänen palvelujaan. Tylyt turistit.

Taas kerran, jos suomalainen osaaja omistautuisi asialleen puoliksikaan yhtä vakavalla asenteella kuin kyseinen herra, jäisi USA:t ja Japanit kauas kakkosiksi ja jopa tällä tarinan herralla olisi takataskussaan uutuuttaan kiiltelevä Nokian puhelin, ja Hesburgereita löytyisi joka kadunkulmasta. Suomalaiset, medborjare, nyt on aika nostaa Suomen talouskasvu nousuun! Ei muuta kuin joka jamppa kadunkulmaan notkumaan ja transportia tarjoamaan. Cheap, very cheap. Pienestä se lähtee.

Tulamben & Liberty -laivan hylky

3.2.2006 klo 18.30

Päivä meni reissatessa Ubudista Tulambeniin saaren koillisosaan. Tulambeniin on aivan rannan viereen uponnut Agung -tulivuoren purkautuessa amerikkalainen sotalaiva, joka oli satamassa sillä hetkellä, joskus toisen maailmansodan lopussa. Kaupunki on kasvanut täysin hylyn ympärille, ulkomaiset sukeltajat tuovat hyvin rahaa kaupunkiin.

Rahalla olisi päässyt suoraan charter-kyydillä perille asti, mutta eihän opintotuella revitellä. Tosin täällä kyllä voisi, mutta arveltiin ottaa kuitenkin maisemareitti ja tiristää rahahanat mahdollisimman tiukalle.

Budjetiksi lyötiin lähtiessä 5e per mies matkaan, mutta lopulta perille päästiin kokonaisuudessaan vähän alle 5 eurolla. Siis yhteensä. Se kyllä vaati aika paljon tinkimistä, hikeä ja pinnaa, mutta perillä ollaan. Aurinko laskee juuri, yksi olut otettiin reissun kunniaksi ja bungalowin terassilta kuulee kivasti kuinka aallot lyö rantaan.

Alkumatka meni joutuisasti, kaksi ekaa kaupunkia (Gianyar ja Semanapura) oli täynnä julkisia kulkuneuvoja, bemoja, meitä kuskaamaan. Selvennykseksi bemo = pakettiauto, joka on modifioitu kuljettamaan n. 9-12 ihmistä. Ja enemmänkin jos vain kyytiin mahtuu.

Koska emme tyytyneet tavalliseen ja helppoon reittiin etelästä rannikon kautta kohti Tulambenia, vaan halusimme kulkea Gunung Agung -tulivuoren rinteitä pitkin vähän paikkoja katsellen oli seuraavaksi tiedossa hieman viivästyksiä. Selatiin päästyämme mukavan kuorma-autosedän kyydissä totesimme että paikallisen valtauskonnon harjoittajilla elikkäs hinduilla oli joku uskonnollinen seremoniafestivaali käynnissä ja julkiset kyydit oli aika kiven alla.

Kaikki pakettiautot oli täynnä valkoiseen hattuun pukeutuneita uskovia matkalla temppeleihin. Tarjolla olisi, ei kovin yllättävästi, ollut tietenkin isomman rahan yksityisiä kuskeja, jotka olisivat vieneet vaikka kuuhun, mutta kun ei budjetti antanut periksi. Periaate on periaate, siitä ei vaan tingitä.

Tunnin verran odoteltuamme ja neuvoja kyseltyämme paikalle saapui kolmihenkinen perhe matkalla Amlapuran (joku suurikin terminaali idän suuntaan meneville julkisille, kauttakulkusatama siis meille kohti lopullista pämäärää) suuntaan temppeliin hartautta harjoittamaan, ja kyllähän heille muutama suomipoika kyytiin mahtui. Kyytiin siis vain.

Amlapurassa he jättivät meidät n. 1,5 km päähän keskustasta, eli tiedossa hikeä ja kieltäytymistä kyydittäjistä. Rinkat (mulla n. 19kg, Iimolla samoilla tienoilla) selkään ja menoksi. "Keskustasta", joka näytti lähinnä kujalta, löytyi LP:n suosittelema ravintola, joka tosin taisi olla täysin unessa. Kyllä me ruokaa saatiin, kaveri kadun puolelta toi jotain lihakebakoita, riisiä ja jotain lihakeittoa pyytämättä, menua kyllä näytettiin, mutta ei me siitä mitään saatu valita. Ja turha kai sanoa että oltiin ainoat asiakkaat ja kukaan ei osannut sanaakaan englantia.

Hinnaston mukaan ruokailun olisi voinut suorittaa n. 80 sentillä, mutta meillä loppulasku nousi sitten n. 1,5 euroon per henki. Ja kun ei niitä kylmiä lihoja oikein uskaltanut syödä, niin riisillä sitten mentiin. Kyllä taas turistia koijjattiin, tosin tällä kertaa se tuli halvaksi.

Valtaosa matkasta takana, viimeinen etappi vielä edessä. Rahaa mennyt n. 3e matkoihin ja 3e riisiannokseen, yhteensä siis kahdelta hengeltä. Koska kello oli jo neljän tienoilla, oli tiedossa vähän ongelmia julkisten kyytien suhteen. Tai niin ne yksityiskuskit meille kovasti pyrkivät väittämään. Lopulta pitkällisen yksityiskyydistä kieltäytymisten jälkeen paikalle saapui julkinen, jonka kanssa myös hetken neuvoteltuamme saimme hinnan kohdalleen ja matka alkoi.

Meren jo tuoksuessa ilmassa ja puiden välistä veden pilkoittaessa kerroimme kuskille mihin hotelliin haluamme, taas LP:n suosituksia lukeneena. Tietysti hän jätti meidät kaverinsa hotellin eteen, josta hetken aikaa rantaa pitkin käveltyämme löysimme oikean paikan. Yö 3e/mies, heti rannan vieressä oleva sijainti ja kuuluisa Liberty-laivan hylky heti vieressä.

Kuten eräskin tuttu kotipuolessa sanoisi, kyllä mä/me vaan ollaan fiksuja!

Seuraavaksi vuorossa kunnon yöunet, Timo jo vähän sukelluskursseja ottaneena taitaa heti aamusesta lähteä hylkyä kohti, itse taidan tyytyä snorklaukseen pinnalta. Vielä voisi tässä käydä illallisen vetäisemässä hotellin ravintolassa, nukuttaa sitten paremmin. Varmaan muutama yö viivytään tässä, kun ei nuo muutkaan tarjolla olevat paikat Balillta hirveästi vaihtelua tarjoa.

Loppuun voisin vielä tässä päivän verran paikallista liikennekulttuuria kokeneena todeta seuraavaa:

1. Ryhmittyä saa mihin vain, väistämisvelvollisuutta ei ole, isoin/röyhkein menee ensin.
2. Ohittaessa pitää töötätä, että muut väistää.
3. Oikeastaan töötätä pitää silloin kun siltä tuntuu. Ja varsinkin jos turisteja kävelee kadulle rinkat selässä. Tai kun joku tekee liikenteessä jotain väärin. Tärkeätä kunhan vaan tööttää.
4. Mopon/skotterin kyytiin mahtuu helposti koko perhe, isi ajaa ja äiti & 2 lasta kulkee takana kyydissä.
5. Jos ei ole siunautunut perhettä vaan työ (=vihreiden lehtien kaupiskelu) on tällä hetkellä tärkempää, kulkee myös bisnes mopon kyydissä mukavasti. Mielellään 1x2 metrin lavalla kuljetettuna.
6. Mopoa ei saa ajaa ilman kaikille pakollista ajokorttia. Mutta jos on tarpeeksi vanha että ylettää istuimelta tankoon, saa mopoa kuitenkin ajaa.
7. Mopedilla kulkee kaikki.
8. Ei väliä vaikka et omistaisi taksilupaa, voit silti toimia yksityisenä taksina. Kunhan hinnasta sovitaan. Ja kaiken muun voi aina siirtää myöhemmäksi, tärkeätä että turisti pääsee perille.
9. Maan hallitukselle on tärkeätä että paikalliset tiet ovat ajokelpoisia. Eli siis niissä ei ole metriä syvempiä kuoppia aika-ajoin.
10. Mustan hiekan siivilöinti, lastaus rekka-autojen (Mitsubishi) lavalle ja kuljetus eri paikkoihin on suuri bisnes. Sitä tekee kaikki.

Viimeinen kohta olisi kai oikeestaan kuulunut eilisen listan kohtaan elinkeinorakenne, kohdaksi D. Mutta menköön.

Nämä asiat todettuani totean, että oli hyvä päätös jättää skootteri/auto/fillari/mikä tahansa muu kävelyä nopeammin kulkeva kulkuväline hommamatta ja antaa paikallisten hoitaa ajaminen.

Ubudin tanssit

2.2.2006 klo 23.15

Kuta Beachin alueella aamulla herättyäni ja ravitsevan continental breakfastin (pari paahtoleipää ja teetä) nautittuani lainasin naapuripöyän naisilta Lonely Planetia tutkiakseni Kutan muuta majoitustarjontaa hätävaraksi. Ei oikein tehnyt sen hetkinen majapaikka vaikutusta.

Tyttöjä ei näkynyt missään ja Timokin oli paikalle saapunut lähipubiin, joten arvelin toteuttaa ns. ylimääräinen lasti yli laidan -operaation ja kadota hotellista vähin äänin. Kamat mukaan ja pubiin vaihtamaan kuulumisia, tällä kertaa suomeksi. Oli ihan kivaa välillä taas suomea jutella, muidenkin kuin itsensä kanssa.

Nautimme siinä sitten vähän lounasta ja suunnittelimme tulevaa. Päätimme yksin tuumin vaihtaa maisemaa samantien, suuntana Ubub saaren keskiosissa. Palasimme vielä hostellille kyselemään kyytiä, ja sehän järjestyi ihan kelpo hintaan, oma kuski ja kyyti suoraan pelimestoille.

Timolla oli onneksi Bali&Lombok LP mukana, joten sitä siinä sitten tavailimme ja pohdimme minne suunnata. Taidetaan ainakin Tulambenissa saaren koillisosissa käydä muutama päivä snorklailemassa, ehkä Banur-tulivuoren alueella käydä vähän maisemia katselemassa. Vielä on vähän suunnitelmat auki.

Ubudissa muutaman hostellit kierrettyämme löysimme riisipellon vierestä kolmannen kerroksen kahden hengen lukaalin, aamupalakin kannetaan ovelle (pientä, vaatimatonta 10% valtion vaatimaa lisämaksua vastaan, tietty).

Siitä sitten ylimääräisen painolastin selästä saatuamme tiedossa oli Ubudin kiertelyä, kehuttu Tourist Information Centrekin oli aika kämänen. Onneksi on Lonely P. Päätimme käydä illalla katsomassa vähän balilaista tanssia, mutta ensin hetkeksi hotellille lepäämään.

Illalla sitten oli vuorossa tanssishow, eturivin paikat ja kamera laulamaan. Meinattiin päästä itsekin mukaan showhun, vierestä vanha herrasmies kävi vähän tanssitaitojaan esittelemässä. Olisivat ottaneet mut, oisin opettanut niille ripaskaa.

Sitten vielä vähän Internet 3000 -kahvilaan postit tarkistamaan, superhyper 512kbs nopeuden ylitse. Oli niillä sentään linux-myllyt, hienoa palvelua. Viisumi ausseihin oli saapunut, kätevästi emailitse, ei siinä tainnut ihan kokonaista työpäivää mennä meilin aikaleimojen mukaan. Hieno juttu, taitavat mut nyt sitten hyväksyä maahankin, eikä tarttee maitojunalla tulla kotiin.

Sadekausi täällä tosiaan on menossa, kuuroja tulee pienistä virkistävistä aina syvänmerensukellusta vastaaviin piristyksiin, mutta ei se menoa haittaa. Jos ilmankosteus Singaporessa oli 90%, niin täällä sen täytyy olla lähempänä 120%. Ja hyvältä tuntuu :)

Kuten taisin aiemmin muuten mainitakin, unohdin aurinkolasini kotiin lähtiessä. Ei siinä että sateella niitä hirveästi olisin tarvinnut, mutta välillä se aurinkokin pilkahtelee. Kaiken muun taisin muistaa mukaan ottaakin, mutta lasit jäi. Singaporessa lasit olisi maksaneet 1-2 euroa, täällä en ole edes uskaltanut katsoa hintoja. Totesin, että silmäni pärjäävät varmasti paremmin ilman ko. laseja kuin niiden kanssa, ostan sitten down underista kunnolliset.

Pohdittiin tuossa katuja kävellessämme maan elinkeinorakennetta. Tulimme tulokseen, että maa elää A) turisteilla, B) riisillä ja C) transportationilla, joka oikeastaan kuuluu kohtaan A. Jos edes murto-osa näistä sedistä jotka kyytiä joka välissä tarjoavat lennätettäisiin välineineen Suomeen, ei tarvitsisi enää ikinä odotella taksin palveluita yöllä yökerhosta poistuessa. Siitä vaan ovesta ulos tullessa olisi heti kolme mahatmaa käsipuolessa taluttamassa sua kyytiin.

Innostuisikohan taksilaitos?

Huomenna on onneksi taas uusi päivä. Jakartassa painetun, New York Timesin julkaiseman Herald -lehden mukaan jopa aurinkoinen, +30. Uskoo ken haluaa.

Bali

2.2.2006 klo 00.50

Täällä sitä ollaan. Maahan saapuessa piti maksaa 25USD viisumi, kestää 30 päivää ja sillä sai siistin immigration-tarran passiin. Non-extendable, eli kuukauden päästä ne potkii mut viimeistään pois. Koneessa täytettiin kaikenlaisia lippulappusia, maahan ei saa tuoda huumeita, viinaa, tupakkaa, liikaa käteistä, lintuja tai kaloja. Eikä pornoa. Onneksi en käytä. Tietenkään.

Lentoasemalla olikin sitten havaittavissa lomasaarelle saapuminen, "kantajia" oli kaikkialla. Sama meno jatkui Kuta Beachillä. Itse hostelli ei oo kovin kummonen, eivät respassa tuntuneet tietävän mun tulosta mitään, kunhan katselivat netissä tekemääni varausta läpi (paperilta jonka itse heille ojensin) ja käänsivät 9USD:n summan rupioiksi, sellaset rapiat 100 000. Melkonen kurssi täällä, nostin miljoona rupiaa, tekee jonkun pyöreen 100e. En muuten ookaan ennen ollut miljonääri.

No, juurikaan torakoita ei näy ja mulla on kahden hengen huone yksinään, n. 10e. Ei paha. Ilmastointi tosin on tuuletin katossa, saas kattoa miten täällä saa unta. Toivottavasti ei tullut totuttua liian hyvään singaporessa.

Käytiin tuossa sitten vielä vähän kävelemässä Kutan aluetta läpi, tytöt pysähtyi heti ekalle tourist information -pisteelle. Cheap prize only for you. Mikäs siinä turistia huijatessa jos se on noin helppoa.

Alkaa vähän käpy palaa kyseisiin yksilöihin, jos voi olla blondi, niin nämä on juuri sitä. Vaikka toinen on brunetti. Kaikki on tosi cool ja fancy, mun mielestä tää paikka on vaan väkisin kyhätty kylä turisteille. Äkkiä pois. Taidan tytöt lempata aika lailla heti kun vaan on mahdollista, pärjätköön omillaan.

Kuulostaisi vettä satavan ulkona, ehdin juuri alta pois. Kiersin sellasen varmaan 3-4km lenkin alueen ympäri pääteitä pitkin. Tai ei niitä voi teiksi kutsua, sellasia kujia ne vaan on, jossa taksit ajaa p***uralliaan huudellen kadullakulkijoille "Taxi, Taxi". Ja sitten on motoristipoikia, jotka tarjoaa nuoria tyttöjä ja vauhtia ja vaaratilanteita. Tulee kylmiä väreitä.

Ja baareja, niitä sitten riittääkin. Päätien varrella on ensin pubi, sitten pubi, sitten night club, joku ruokapaikka, pubi, McDonald's, tourist information ja sitten kaikki alkaa alusta. Eipä taida tulla täällä viihdyttyä kovin kauaa. Onneksi varasin hostellin vain yhdeksi yöksi.

Ei taida oikein olla sesonki täällä, taidetaan olla tyttöjen kanssa melkein ainoat asiakkaat hostellissa. Tavattiin kävelymatkalla yksi aussisetä, se vähän kertoili että ennen pommituksia oli kadut olleet täynnä turisteja, pääasiassa ausseista, mutta nykyään moni on lopettanut täällä käymisen kokonaan. Harmi sinällään, mitä kävin rantaa pikaisesti katselemassa, niin ihan nätiltä se näytti. Ja jos paikan talous koostuu pääasiassa turismista, niin voi voi.

Ei mutta kappas, torakoita ei näy, mutta tuossa lattialle vilistää pikkuinen sammakko. Siistiä.

Timo, se toinen Newcastle-vaihtari, tulee huomenna aamuveneellä tänne. Katsellaan siinä sitten varmaan joku hostelli jossa ollaan ensi yö, tsekkaillaan Kuta läpi ja sitten ehkä vuokrataan auto. Tarkoituksena olisi kierrellä Bali läpi, pois turistirysistä ja kohti vähän enemmän alkuperäistä menoa. Ehkä voisi myös trekkailla sen tulivuoren huipun. Katsoo nyt.

Mutta nyt suihkuttelemaan. Vaikka tuskin siitä mitään hyötyä on, ihan yhtä hikinen sitä on kuitenkin 5 minsan päästä. Mutta edes tavan vuoksi. Öitä.

Lähdössä

1.2.2006, klo 17.00

2,5h aikaa koneen lähtöön, Singaporen lentokentällä taasen. Johan jäi vielä päiväksi, poikaparka. Mitenhän selviää yksin julmassa maailmassa, oli vähän rassukan oloinen kaveri. Asuu kuulemma Tukholman keskustassa, hyvällä paikalla vielä. Eli visiitti Tukholmassa taitaa olla ohjelmassa tulevaisuudessa... ;)

Niin, selvisi tuossa asioita setviessämme että irkkutytöt on sitten tulossa samalla lennolla Balille, samaan hostelliin ja vielä lentämässä samalla koneella ausseihinkin. Melkoista. Taitaa olla korkeammat voimat pelissä. Saas katsoa mitä tästäkin vielä tulee, melkoisia koheltajia ovat, ainakin toinen niistä.

Nyt kun päivä pyörähti helmikuun puolelle, oli aika hakea viisumia ausseihin pääsyä varten. Syynä tähän kengurumaan hullu politiikka viisumien suhteen: opiskelut loppuu oikeesti 23.11., mutta virallisiin papereihin se on merkitty 31.12. Ja sitten kun ne laskee kuukauden AINA ekstraa viisumin pituuteen, tuloksena on tammikuun puolella haettuihin viisumeihin maassaoloajan kasvaminen yli 12kk --> keuhköröntgenit ja muut turhat terveystarkastukset = rahaa palaa.

Tuberkuloosin vaara kun Suomessa on niin pirun korkea.

Muutamassa päivässä sen pitäisi tulla näppärästi sähköpostiin tulostettavaksi, jos kaikki menee hyvin. Jos ei, sitten on siirryttävä Plan B:hen. Sitä mikä se on, en vielä tiedä. Mutta kun arska paistaa noin kivasti niin en oikein jaksa huolehtiakaan.

Taidanpa tästä lähteä kuluttamaan viimeiset Singaporen dollarit pois, voisi myös rupioita vaihdella, on vielä noita hätävara-euroja jäljellä kivasti. USA:n dollarit mä arvelin säästää oikeeta hätätilannetta varten. Ja täytyyhän tytöille pitää seuraa.

Balin aika

Tässä nyt sitten muistiinpanoja Balin ajasta, taas tulevat kaikki kerralla.

EDIT 25.02.06

Arvelin tähän laittaa vähän tietoja Balista, jotta olisi helpompi seurata mun menoa. Alkuun Balin kartta, jossa näkyy oikeestaan kaikki paikat joissa käytiin:

Map of Bali

Ja sitten vähän tietoa maasta, luonnollisesti Wikipediasta:

Bali on saari Indonesiassa Jaavan itäpuolella. Ketjun seuraava saari idässä on Lombok. Balin pinta-ala lähisaarineen on 5 561 km². Saaren asukasluku on noin kolme ja puoli miljoonaa. Saaren pääkaupunki on Denpasar (491 500 asukasta), muita isoja kaupunkeja ovat Singaraja (100 000), loput on oikeastaan kyliä. Ubudia pidetään saaren kulttuurin keskuksena. Korkein kohta on tuliperäinen Agung, 3 142 m. Saari muodostaa oman provinssinsa.

Bali on nykyään ainoa hindulaisuuden keskus Intian ulkopuolella. Kansainvälinen turismi alkoi jo 1920-luvulla. Toisen maailmansodan jälkeen Balista tuli osa Itä-Indonesian tasavaltaa ja 1945 osa itsenäistä Indonesiaa (Indonesian yhdysvaltoja).
12. lokakuuta 2002 Kutan kaupungissa, Balilla sijainneeseen yökerhoon tehtiin pommi-isku, jossa kuoli 202 henkilöä. Suurin osa uhreista oli turisteja. Heistä 88 oli kotoisin Australiasta. Bali on suosittu turistikohde. Suurin osa väestöstä saa elantonsa maanviljelystä, myös kalastusta harjoitetaan.

Bali ja indonesia ovat laajimmiten puhutut kielet Balilla, ja monet balilaiset ovat kaksikielisiä tai jopa kolmikielisiä. Englanti on yleinen kolmas kieli saaren suuren turismin vuoksi. Balin kieli on rikas ja monivivahteinen kieli kuvastaen väestöä. Kieli on saanut hyvin paljon vaikutteita balilaisesta kastijärjestelmästä, mutta tämä on muuttumassa yhä vähemmän äännetyksi.

Toisin kuin suurin osa muslimi-enemmistöisestä Indonesiasta, valtaosa Balin väestöstä harjoittaa balilaista hinduismia, joka on muodostunut yhdistelmästä olemassa olevia paikallisista uskomuksista ja hinduismin vaikutteista Kaakkois-Aasiasta ja Etelä-Aasiasta. Noin 92% Balin väestöstä harjoittaa tätä uskontoa. Vähemmistöuskontoja saarella ovat islam (5.7%), kristinusko (1.4%) ja buddhismi (0.6%) (vuoden 2003 tilastot).

Ilmasto on trooppinen, johtuen läheisestä sijainnista päiväntasaajaan nähden. Palmuja kasvaa siellä täällä ja luonto on muutenkin todella ihana. Keskiarvolämpötila vuoden ajalta on +31 astetta celsiusta. Seuraava taulukko kertoo miten vuodenajat jakautuvat:

Month Min°C Max °C Average Rain Average Humidity Season
January 26 32 300mm 85% wet
February 26 32 280mm 75% wet
March 25 32 215mm 70% wet
April 25 33 100mm 65% dry
May 25 32 85mm 60% dry
June 23 31 75mm 60% dry
July 23 31 55mm 60% dry
August 23 31 40mm 60% dry
September 24 32 90mm 65% dry
October 25 33 100mm 75% wet
November 26 32 150mm 80% wet
December 26 32 295mm 85% wet

Eli siis turistiaika ja paras aika vierailla on tuolla kesä-syyskuussa. Lähteenä taulukolle yllä on Bali-Paradise. Joo, tiedetään, ei oo akateeminen lähde, mutta eipä oo wikipediakaan... ;)