Voi suru ja murhe, Australian ikoni otti ison veivin ja viskasi sen nurkkaa kohden. Osui ja upposi. Stingrayn iskun sydämeen oli pohjoisessa Queenslandissa ottanut, rauha hänen muistolleen. Ei tule enää
Steve Irwinin showta tulevaisuudessa, maa on surun murtama.
Mutta kyyneleet pyyhittyäni on itseni helppo kasailla, tänään suoritin yhden tentin ja kävin tuulisessa merivedessä pyörähtämässä. Paras aalto ikinä, vaikka vähän hyppyytti. Illasta oli vuorossa pieni yritys taas vähän laiskuuden kuopasta nousta, aloittelin tuon Darwinin reissun videoeditointiurakan uudestaan. Muutaman pikkupätkän voisin tässä viikon aikana saada tuotettua vaativalle yleisölle näytille.
Lauantai oli rauhallinen päivä, aamulla pakattiin 6 surffilautaa ja 6 kaveria autoon ja suunnattiin kohti Anna Bayta, 45 minsaa pohjoiseen Newcastlesta. Kyllä kannattaa olla paikallisia oppaana, ne tietää missä ne aallot taittuu. Sellanen parin tunnin sessio vedessä vietettiin, ja sitten mentiin paikallisbaariin ottamaan yhdet. Eivät baarihenkilökunnat olleet ennen nähneet EU-ajokorttia (mähän ajoin sen parran pois, babyface-look tuo taas henkkaritarkastukset takaisin ohjelmaan... :), joten taas kansainvälistä kuvaa tuli jaettua.
Illalla olin sitten väsynyt, kuolemanväsynyt. Mutta silti piti itsensä raahata keskustaan, Finnegansissa oli futiskerhon päättäjäistilaisuus. Ruokailu olisi maksanut 30 dollaria, en maksanut ja söin ylijäämäruoat. Sain myös tuon joukkueen kerhopaidan (viimein), hyvähän sitä nyt on kauden päätyttyä käyttää. Toimikoon muistona futiskaudesta täällä sitten.
Sunnuntai-aamuna revin sitten itseni ylös viimein kiertämään Hunter Valleyn viinitiloja. Blogini pitkäaikaisemmat ystävät muistanevat että mulla oli tuo suunnitelmissa tuolla maaliskuun puolella, mutta tavalliseen tapaani se vähän viivähti. Ei siihen tarvittu kuin Sarahin synttäripäiväkutsu, 25 muuta hänen kaveriaan ja vanhemmat reissua vetämään. Oli muuten loistava reissu.
3 eri viinitilaa oli ohjelmassa, välissä sämpylälounas mansikoineen ja tuoremehuineen ja loppuun tietty tyttöjen iloksi juusto- ja suklaakauppavisiitti. Vähäsen taivas repesi siinä reissun aikana, mutta pieni vesisadehan ei menoa haitannut. Koska viinithän olivat hedelmäisen pyöreitä, hieman tanniisia, myös ripaus rusinan ja omenan makua oli joukkoon uutettu. Tai mitäs mä niistä tiedän, mutta Nelsonin kanssa juotiin tyttöjenkin maistiaiset kun eivät enää loppuvaiheessa maistuneet. Kummia otuksia, laatutavaraa.
Tässä vaiheessa pitääkin ottaa puheeksi Ihanainen Goon. Tällä englantilaisella sivistyssanalla tarkoitetaan sitä säkkiviiniä, jota Suomenkin alkoissa myydään. Juu, se opiskelijan ystävä, 4 litran pussukka. Tosin täälläpäin se ei ole samaa kamaa tukkuostoksena mitä viinipulloista löytyy, vaan kyseessä on vähän kuin sitä ylijäämäkamaa kun pullot on pullotettu. Siitä tulee kamala päänsärky, ja paha olo seuraavana aamuna. Mutta se maksaa 8 dollaria / 4 litraa. Siitä voi jokainen laskea huvi-hyöty-suhteen ja päätellä mitä opiskelijat täällä nauttivat iltojensa kuluksi. Taitaa itse asiassa tulla jopa halvemmaksi kuin tuulilasinpesuneste kotipuolessa... Australiahan on siis viinintuottajamaa, ei taida kyseistä tuotetta Suomen tiluksilta löytyä. No, ei se pahempaa ole kuin fuksivuoden kotiviinit. Ainakin vähemmän käymätöntä hiivaa goon sisältää.
Joten kyllä viinitilan tuotokset tuon tavaran voitti, ei edes tarvinnut lantrata sitä spritella. Tänään kävin siis sen tentin tekemässä ja vähän musavideota editoimassa, kahden aikaan kävelin kohti IH:ta ja huomasin pojat laudat kainalossa. Olivat rantsulle lähdössä, joten 3 minsaa, lauta kainaloon, omena naamaan ja mukaan. Kovin oli tuulista, eikä oikein nuo aallotkaan ennustettavasti taipuneet, mutta silti oli yritettävä. Muutama säädyllinen aalto ensialkuun, kovasti selkään ottamista aalloilta ja pienet tauot rannalla siihen tarvittiin ennenkuin tärppäsi. Muut olivat jo toivosta luopuneet, mutta suomalainen sisu veti takaisin veteen.
Aikani merenkäyntiä vastaan taisteltuani sitten työ tuotti tuloksen, maailman valtavin aalto ja Matti juuri oikeassa paikassa. Näytti ihmiset rannalla pieniltä sieltä korkeuksista katsellessa. Rannalle asti tultiin ja hymy oli korvissa. Mukana meitä reissussa oli Andrew, Ricky, Ross, Nelson, Blake, Hillary, mä ja Sue. Nää nimet mä nyt vaan mainitsen tulevaisuutta varten, pitää alkaa noita käyttää useammin, kun enhän mä niitä parin vuoden päästä enää muista. Jos ja kun nää jorinani joskus vielä painettuun muotoonkin julkaisen, niin parempi noita on sitten muistella.
Hyväksyisiköhän Tite-osasto nää blogit painettuna dippatyöksi? Tai edes kandin-työksi, pelottavan lähellä tuo 31.7.2010 tuntuu olevan...
2006-09-4
12.3,20.0,0.6
16.5,46,0,Calm
18.5,40,1,SE,13
