Lähdön aika

maanantai, joulupäivä elikkäs 25.12.2006 klo 23.30


Australian joulu ei ole niin paha ollenkaan, kyllä näillä toivoa on. Vaikka joulukoristeet palmupuussa silti näyttävät omituisilta. Päivä syöpöttelyä, juopottelua, leutoa ilmastoa, auringonpaistetta, rannalla istumista ja vielä kerran aalloissa pulikointia.

Joulun aika tänä vuonna ei ihan vetänyt vertoja viime vuodelle, jolloin ulkolämpötila oli siellä +40 celsiuksen paremmalla puolella. Mary kertoi tarvinneensa tuuletinta ulkona varjossa istuessaan, kun ilma oli liian kuuma muuhun. No, kyllä meillä tänäänkin aurinkoa oli, enkä mä nyt ilmaa kylmäksi voi haukkua. Viihdyin.

Aamu alkoi kevyellä voileivällä sekä isolla lasilliselle kylmää vettä pääsärkyä helpottamaan, enhän voinut itseäni täyttää ennen aamun urheilutuokiota. Tosin ennen rannalle suuntaamista oli tiedossa lahjapakettien avaus, Martinin kanssa saatiin rokkaavat Crescent Head- t-paidat. Meidän lahjatkin hyväksyttiin, korillinen suklaa/keksi/kahvituotteita perheen vanhemmille ja suklaarasia suomi- t-paidalla Katelle. Oli meillä kuusikin ja kaikkea, vaikka se olikin vain isohko oksa kuusipuusta koko puun sijaan. Koristelut oli silti kohdillaan.

Pakettivuoren läpi kahlattuamme Morayn kanssa suunnattiin vielä kerran point breakille Crescent Headin ytimeen. Moraylla oli videokamera mukana, jolla hän mun räpellyksiä hieman tallensi. Eihän se nyt ihan valtavirran surffileffojen tasoa ollut, mut ihan hyvää materiaalia näytti olleen. Enköhän mä siitä jotain saa kasailtua...

Eikä itse surffikaan kovin paljoa parempi olisi voinut olla. Aallot tulivat koillisesta, olivat sellaisen 2-3 jalkaa korkeita muutamalla isommalla pommilla aina välissä höystettynä ja olivat mukavan säännöllisiä. Vielä kun tuulikin oli mun puolella ja tuulivat merelle pitäen aallon kasassa hieman kauemmin, en voinut paljoa enempää vaatia. Meitä oli ulkona sellainen kymmenkunta kaveria aallokkoa jakamassa, ja kaikille riitti omansa. Pienen kivien ylityksen jälkeen oli aika loikata aaltoihin ja ottaa kaikki ilo aamusta irti.

Kyllähän mukana kaikki pakolliset laudalta putoamiset, ylitse rullaavat aallot, paljon melontaa ja muu touhuun kuuluva ajanhukka oli, mutta eipä meinannut. Sellaisen kymmenkunta aaltoa tuli reilussa tunnissa ratsastettua, joka on mun taidoille todella monta. Ja ne oli vielä sellaisia tasaisia kyytejä, muutaman kyydistä oli pakko hypätä pois tai olisin joutunut rannalle asti. Joka oli sellaisen 300 metrin päässä aaltojen alkulinjasta. Uskomatonta.

Loppupäivä meni fiilistellessä aamun surffisessiota, ja tietty jouluruokaillessa. Joululounaaksi nautittiin kylmiä leikkeleitä, katkarapuja, sushia, barbequekalaa, salaatteja ja herra ties mitä muuta. Ei jäänyt nälkä. Päivä ei muuten mitenkään ihmeellinen ollut, mulle vähän jäi fiilis ettei joulu ihan niin iso juttu ole täälläpäin kuin kotona. Päivän aikana naapureita kävi perhettä morjestamassa sekä Katen ja Carmelin kavereita poikkesi kylässä. Me Martinin kanssa katseltiin tyytyväisenä telkkua.

Nyt illasta pakkasin kamani valmiiksi huomista (ja vähän seuraavaa päivääkin) reissua varten, kokonaisuutena rinkka painoi 18 kiloa. On siis vielä varaa torsäillä lentokentällä lisäpainoa ennen rinkan heijaamista lentoyhtiöiden kuljetettavaksi. Kate antaa mulle aamuyöstä kyydin Kempseyyn, bussi lähtee viiden pintaan aamusta (kestää muuten 8 tuntia lentokentälle, uskomatonta), lento kuudelta illalla Sydneystä, pysähtyy Bangkokissa ja Lontoossa laskeutukseen Helsinki-Vantaalle neljältä iltapäivästä 27. joulukuuta. Tuohon kun vielä laskee mukaan aikaeron ja venailut lentokentillä, koko reissu kestää sellasen reilun 40 tuntia tästä talosta ulos astuttuani. Voe heleveltti.

Tää reissu alkaa olla kasassa. Suomessa nähdään!