Sydney-Newcastle pikapikajunassa

tiistai, 12.12.2006 klo 16.30

Vielä se kerran piti siis tähän jumalanhylkäämään kotteroon istua ja tehdä matka kohti ruusuntuoksuista Newcastlen satamakaupunkia. Tuttuakin tutummasta kolmen ja puolen tunnin matkasta on takana kaksi, kotoisen näköiset maisemat vilistää junavaunujen ikkunan takana ja fiilis on korkealla. Taskussa on Australian dollareita eikä mitään Fijin leikkirahaa, ihmiset puhuu taas oikealla tavalla ja se tuttu bon voyage -ilmiö potkii takaraivoon. Edes pilvinen sää ja vain +22 asteen lämpötila ei meinaa mitään. Mun on hyvä olla.

Yöllä ei tullut paljoa nukuttua, kello soi 04.45. Kuuden aikaan olin bussiasemalla ja parissa minuutissa jo liikkeellä. Kuka puhui että Fijin julkinen liikenne toimii huonosti, pisin aika mitä jouduin odottamaan kyytiä kolmeviikkoisen rupeaman aikana oli jossain puolen tunnin kieppeillä, vaa'an kallistuessa alle kymmenen minuutin nenänkaivuusessioihin.

Lentokenttä oli yllättävän vilkas sinne saapuessani seiskan pintaan, mutta asiaa selitti alle 13-vuotiaiden tyttöjen verkkopallo-joukkueen kotiinpaluu samalla lennolla. Oli reissua selvästi yhdistetty lomareissuun, sellaista ravun punaisuutta oli tasaisesti havaittavissa isästä pikkuveljeen. Ja kyllä oli jengillä matkatavaraa! Itse kannoin 17 kilon laukkuani rinta rottingilla, kun kanssamatkustajilla kassit pursuivat vaunuista pihalle. Kovaa hommaa tuo perhematkustaminen.

Maasta poistuminen onnistui ilman huolia, en koettanut kantaa kiellettyä valaanhammasta maasta. Lentokoneena tänään oli Air Pacificin lippulaivat, Boeingin 747-400. On muuten massiivinen kone. Taisin ko. koneessa viimeksi olla Frankfurthista lentäessäni kohti SIngaporea. Kolmen ja puolen tunnin matka meni joutuisasti koneen viihdetarjonnasta nauttiessa, Minä, Sinä ja Dupree jaksoi naurattaa aikansa. Ehkä vähän enemmän kuitenkin viihdytti vieressä istuvat verkkopalloilija-tytöt lentopelkoineen.

Sydneyyn saapuessa tuntui kuin kotiovelle olisi astunut, ja vielä kun maahantulovirallisuudetkin menivät lentäen läpi, kohta havaitsin olevani tuttuakin turvallisesti Australian mailla. Eivätkä edes pommitutkituttaneet mua tällä kertaa.

Vaihdoin matkashekkini paikallisvaluutaksi, heivasin Fijin dollarit mäkeen ja otin askeleen kohti välipalaa McDonald'sissa. Oli muuten aika hyvin mitoitettu tuo mun fijivaluutan tarve, ylimääräistä rahaa jäi kokonaiset 1,15 dollaria. Fijin päässä muuten oli pakko ostaa yksi paikallisolut, en kai mä maassa voi käydä maistamatta sen erikoisuuksia. Ei ollut olut erikoinen. Enkä edes tuntenut itseäni alkoholistiksi, vaikka kello ei paljoa päälle kahdeksan aamulla vielä ollutkaan. Järkeilin asian sillä, että kotipuolessa viisari huiteli vasta puolen yön tienoilla, täysin laillinen aika juopotella.

Sää ei tosissaan oikein nyt herkuttele, piti kaivaa huppari laukusta, mutta eiköhän tää tästä. Newcastlessa meinasin olla sunnuntaihin asti, jolloin Kate poistuu alueelta kotiaan kohti. Ilmainen kyyti pelipaikoille on siis taattu. Tää viikko ostellaan tuliaisia, nautitaan elämästä ja ehkäpä jopa surffilaudalle saattaisin jonkun kerran kiivetä. Kyllä tää tästä.