Saarielämää

sunnuntai, 03.12.2006 klo 21.55

Saarella asuukin odotettua enemmän ihan yksityisasukkaita, vaikka teitä tällä saarella ei ole. Vuorovesi oikeasti rajoittaa kulkua rantoja pitkin, nousuveden aikaan vain veneellä pääse ympäri. Ja se ero veden pinnassa on melkoinen, pari metriä veden pinta tuossa shufflaa vuorokauden ajasta riippuen.

En tässä viikonlopun aikana kovin kummasti mitään ole tehnyt, lähinnä maannut auringossa ja lukenut kirjoja. Eilen kävin kävelemässä tunnin mittaisen lenkin tuon eteläisen kärjen ympäri. Paikan työntekijä, Anna, tuli mulle kaveriksi, kun hällä oli vapaata. Tämä fijiläisrouva on saarella työskennellyt kolmisen vuotta, ja hänen kanssaan turistiin taas kaikenlaisesta.

Samalla reissulla poimin rannalta kookospähkinän, jonka Annan puolison, Kellyn, avustuksella lohkoin syömiskelpoiseksi. Myöskin antoivat mulle luvan muutaman mangon pihan puista poimia, melkoista. Banaaneita en sentään vielä ole saarella nähnyt, vaikka jokuinen puu tuossa pihassa kasvaakin. Hienoa tää sub-trooppinen ilmasto.

Oon tässä nyt muutaman päivän aikana lueskellut mun päiväkirjat läpi, korjaillut hieman kirjoitusvirheitä ja muuttanut ne yhtenäiseen muotoon. Kaikenlaista sitä onkin tullut puuhasteltua tän vuoden aikana, hyviä tarinoita. Huomenna taitaa olla aika alkaa käydä kuvia läpi ja etsiä niistä ne parhaat otokset tarinoita komistamaan. Uuden-Seelannin kuvat olenkin jo ehtinyt editoida. Vielä noiden lisäksi pitäisi vaihto-opiskeluraportti kirjoittaa ja käydä sitä DVD:n runkoa kasaamaan, joten kyllä tässä puuhaa auringon laskettua riittää. Mikäs näitä tässä aikani kuluksi väsäillessä, eipä tarvitse niitä sitten Suomen päässä pohtia.

Päätin myös lyhentää aikaani täällä viikolla, vaihdan ensi viikon aikana lentoni lähtemään 13.12. takaisin Australiaan. Arvelin siis sen Mana-saaren heittää mäkeen, kyllä mulla tällä saarella ihan tarpeeksi tätä saarielämää on. Perjantaihin asti olen tässä, sitten menen Lautokan suuntaan viikonlopuksi ja siitä muutamaksi päiväksi vielä Nadin läheisyyteen. Australiassa arvelin vielä käydä Newcastlessa Dylania morjestamassa ja rahojen loppuessa siirtyä Crescent Headiin Ralphin perheen huostaan.

Valot sammuu taas hetken päästä, voisin pienen tuokion katsella leffaa läppäriltä ja sitten painua pehkuihin. Huomenna voisin ottaa aurinkoa.