Nananu-i-Ra - palanen paratiisia

perjantai, 01.12.2006

klo 19.30

Hyvää joulukuuta kaikille. Viimeistä viedään. Mulla jäi joulukalenteri ostamatta, mutta jospa mä raapustan tohon hiekkarantaan jonkinlaisen taulukon. Suurella todennäköisyydellä sitä ei kukaan tule tän kuukauden aikana pyyhkimään pois. Tervetuloa paratiisisaarelle.

Heräsin aamulla kasin aikoihin, lähinnä koska autoliikenne motellin vieressä muuttui turhan meluisaksi. Runttasin kamat kasaan ja heivasin repun selkään. Menomatkalla bussiasemalle kävin torin kautta ostamassa ison kasan hedelmiä ja supermarketista kaappasin vielä matkaan hieman muuta ruokaa. Rinkka painoi tämän johdosta reilusti yli lentokenttävaatimusten, mutta onneksi onnikoissa ei ole painorajoja.

Tämä expressi oli vielä vähän enemmän täynnä kuin edelliset, nyt jengiä jo seisoi käytävillä. Matkan aikana näin maailman pienimmän ostoskeskuksen, sokeriruokoviljelmiä, lehmiä, perinteisiä bure-maja kyliä ja joessa uivia pikkutenavia. Ja paljon hiekkatietä. Tämä valtatie ykkönen oli nimittäin vielä rakennuksen alla, 50 kilsaa siitä oli pelkkää monttua. Vieressä istuva kaveri kertoi että eka kivi siirrettiin 70-luvulla, ja ei se kovin paljoa valmiimmalta näyttänyt nytkään. Että osaa se byrokratia Tyynen valtamerenkin puolella.

Kaveri siinä vieressä oli Suvan yliopistosta juuri valmistumassa, taloustieteitä oli lukenut. Juteltiin siinä jos joku tovi kaikenlaisesta, matka kun kesti lähemmäs neljä tuntia lyhyestä, noin 100km, matkasta huolimatta. Hän kertoi että kaverinsa yliopiston journalistipuolelta oli ollut vuoden 2000 vallankumouksessa ainut reportteri, joka oli laskettu itse panttivankitaloon tekemään muistiinpanoja. Kertoi myöskin että Fijin rugby-joukkue oli viime vuonna voittanut maailmancupin, ja tän vuotiset alkaa tänään. Vahvaa urheilijanuorukaista siis tästäkin saarirykelmästä kasvaa.

Bussi jätti mut siihen sataman viereen, tosin 1,5 kilsan pikku taival oli vielä sivutietä taitettava, jotta vedenrajan saavutin. Se meni yllättävän sujuvasti, huolimatta varmasti 30 kilon yläpuolelle kohoavasta lisäpainosta olkapäilläni. Jalka nousi rivakasti, kun tiesin Suvan epävakaat olot jättäneeni taakse. Kovasti olin hyvää kuullut tästä saaresta, mutta ongelmana oli lähinnä että paikkoja saarella oli vähän vaikea tavoittaa. Suvan suunnalla kun tää Turistille Matkoja Halvalla ry. ei toiminut yhtä tehokkaasti kuin Nadin puolella, en itseasiassa nähnyt ainuttakaan "turisti-infoa" kaupungilla.

Saarella toimii joku 4 hostellia sekä yksi isompi resortti isoille porhoille, ja tavallisia asukkejakin saaren pientä pinta-alaa kansoittaa. Paikan nimi on Nananu-i-Ra, sellainen 15 minsaa vesiteitse pääsaaren rannikolta. Saaren kävelee ympäriinsä noin 6 tunnissa rantaviivaa seuraten, ja silloinkin on osattava ajoittaa kulkunsa vuoroveden kanssa oikein. Ilmasto täällä tuntuu olevan lähempänä läntistä kuumuutta kuin idän vetisyyttä, tosin tää päivä on ollut vähän pilvinen. Kaikki saaren hostellit tarjoavat self catering-option, eli omilla ruuilla saa mellestää. Saarella on pieni putiikki, josta saa peruselintarvikkeita ostettua niiden loppuessa. Tosin tietty saarihinnoin.

Satamaan saavuttuani laskin rinkan selästä ja morjestin paikallisia. Siinä oli sellainen pieni peltimökki, jossa lupasivat soittaa mulle venekyydin saarelle dollarilla. Suvasta lähtiessä pienen ennakkoilmoituksen paikalle pirautin, joten nyt vaan piti varmistaa kyyti. En maksanut heti, vaan tarinoin hetken aikaa myyjätädin kanssa mukavia. Hän päätyikin soittamaan mun puolesta ilman veloitusta. Kävelin nurkan taakse laiturin päähän venettä odottamaan samalla antaen itselleni huomaamattoman yläviitosen.

Vene saapui piakkoin, ja kuskasi mut Betham's Backpackerin rannalle. Täällä ensin kuskasin kamani huoneeseen, jossa oli jo saksalainen (mistäpäs muualta) Michael paikkoja pystyssä pitämässä. Seuraavaksi raapusteltiin mulle visa-piikki respaan, joka toimi samalla saaren ainoana putiikkina. Yö kustantaa 20 dollaria, illallinen saaren ravintoloissa muutaman dollarin enemmän. Mä syön nuudeleita. Hyvänä uutisena tuli luottokortin hyväksyminen maksuvälineenä, säästänpä käteisen rahan ja matkashekin myöhäisempään. Noita kun ei rajattomasti ole, ja mun visallahan tunnetusti on vain taivas rajana.

Huone on tällainen pikkuinen maja, jossa oikeasti pitäisi nukkua 4 henkeä. Samassa tilassa on oikein mukava pikkukeittiö jääkaappeineen ja kaasuhelloineen. Hanavettä ei saa juoda, mutta vieressä onkin vesisadesäiliö janon yllättäessä. Nyt meitä on kaksi, ja Michael vaihtaa maisemaa huomisaamulla. Eli siis huomenna mulla on Tyynenmeren saarella hiekkarannan vieressä oma maja. Voisi olla huonomminkin.

Itse hostelli on melkein tyhjä, eikä paremmin mene viereisilläkään paikoilla. Meitä on näissä neljässä paikassa ehkä yhteensä kymmenkunta. Ja nyt pitäisi olla turistikausi ja kaikkien paikkojen piukkaan pakattuja. Hallitusta kiittäen. Arvelin tässä viihtyä niin kauan kuin rahavarat kuivuu, eli varmaankin viikon. Tai sitten siirryn muualle kun ruoka loppuu. Ravintolan annokset ei tosissaan oikeen houkuttele, käytän rahat mieluummin muualla. Telkkaria ei oo lähettyvillä, ja sähkötkin katkaistaan iltakympiltä. Tulkoon hiljaisuus.

Musta tuntuu että mä oon löytänyt paikkani.

klo 22.50

Öljylampun valossa tulee parhaat älynväläykset. Päätin tossa äsken käydä kuutamouinnilla. Ja myöskin alkaa taittaa päiväkirjoista ja kuvista koottua tulevaa bestselleriä, mullahan on nää tarvittavat ohjelmat tässä koneella valmiina. Ja aikaahan on.

En ookaan ennen julkaissut kirjaa. Onko se vähän liian aikaista omaelämänkerralle?