The Grand Prix Survivor Pack

Kerrankin on torstailla otsikko. Ja totesin muuten tossa illalla kämpille tullessani että ei eilen mikään torstai ollut, tänäänhän se vasta on. Menee pojalla lujaa. Täällä muuten toi kesä.. eiku talviaikaan siirtyminen oli siirretty viikolla näiden Melbournen Commonwealth Gamesien takia, täällä kelloja siirretään vasta tänä viikonloppuna. Ja vain osassa maata, muutama osavaltio ei siirrä kelloja ollenkaan.

Mutta takaisin tähän päivään. Kyllä muuten taas ehti näkemään ja kokemaan. Heräsin kasilta, kävin kaupassa, ostin vähän syötävää kämpille ja kympin junalla keskustaan. Ja olin takaisin siinä klo 10 aikaan illasta. Voisi romaanin kirjoitella, mutta jos tyydytään vaan tällaiseen mun tyyliseen pikkunovelliin. Peittoaa Stephen Kingin novellit milloin vain. Jos ei juonessa niin ainakin pituudessa.

Keskustassa ekana oli vuorossa turisti-infossa vierailu, sellanen A4 taittuu kovin paljon muvammin taskuun kuin lähestulkoon-pokkari-koko lonely P. Siinä Federation Squarella oli sitten GP-lipunmyyntikoppi, lunastin lippuni pois. Paikallinen kaveri sanoi että autot kuuluu keskustaan asti, mutta enhän mä multakorva muuta kuullut kuin keskustan liikenteen ääniä.

Koska sen valokuvauskurssin yhtenä arvostelukriteerinä on käydyt näyttelyt, seuraavana suunta kohti National Gallery of Victoriaa. Se oli kahdessa eri osassa, oli aussinäyttely ja kansainvälinen. Mä etsin valokuvataidetta, oli vähän niukasti tarjolla. Ei siinä että mä mitään taiteesta ymmärtäisin, mulle Michelangelon ja paikallisen poropeukalon raapustukset menee aika samasta, mutta pitää nyt kurssin takia edes vähän yrittää.

Olikin kyllä taas melkoiset näyttelyt. Joku kaveri oli väkästellyt harakanpesiä ja toinen hullu oli ne laittanut lasivitriiniin. Nätisti ne oli valaistu. Niitä siinä sitten opas koululuokalle esitteli. Jaksoin seisoa paikalla vain sen aikaa että kyllästyin flirttailemaan nätille blonditytölle yleisössä, sitten siirsin itseni eteenpäin. Seuraava huone ei ollut yhtään parempi; valkoiselle seinälle oli viritetty ruosteista verkkoaitaa pätkä ja toisella puolella oli jätesäkki roikkumassa seinällä. Kun sitten vielä näin lattialla olevan maailman rumimman maton, jonka päälle ei saanut astua, arvelin että nyt riittää.

Poismenomatkalla sivusilmällä huomasin sitten valokuvanäyttelyhuoneen, mutta eipä silläkään kaudeasti ollut annettavaa. Otinpa esitteen, jotta voin todistaa olleeni paikalla. Arvelin vielä yhden huoneen käydä, ja se osoittautuikin hyväksi valinnaksi. Siellä oli öljyvärimaalauksia maisemista, aika vaikuttavan yksityiskohtaisia ne oli. Jos saisi edes vähän samanoloisia kaapattua kameralla, niin olisin tyytyväinen.

Ulos, ja nappasin ratikan kiertääkseni keskustaa hetken aikaa. Melbournella on todella vilkas ratikkaliikenne, bussit kulkee oikeestaan vaan sinne minne ratikat ei yletä. Kun sitten on vielä metro ja lautat, niin tän paikan julkinen liikenne on aika namiskassa. Ja kaikkiin pääse samalla lipulla, joka on voimassa ekalla leimauksella 2 tuntia. Tähän mennessä käydyistä paikoista ehdottomasti toimivin systeemi, voittaa jopa Singaporen metron.

Keskustan laitamilta löytyi Queen Victoria Market, siellä söin ravitsevan nuudelikana-aterian ja kiertelin aluetta. Se oli taas sellainen rihkama-ruoka-rytky -tori, jossa oli halvalla kaikkea. En ostanut.

Muutaman keskustan kaupan kautta kohti ratikkapysäkkiä, josta suunta kohti Albert Parkia. Kello oli vähän päälle kaksi, johan se oli aika vähän vauhdin hurmaa siirtyä nauttimaan.

Ruuhkaahan ei hirveesti ollut, radalla oli jotain tusina-autoja paikalle vaivautuneita viihdyttämässä, mutta mähän tulin paikalle vain tutkimaan parhaat pelimestat enkä autojen takia. Olihan siellä kaikkea, mitä nyt autourheiluareenalta voisi odottaa: autoja, tyttöjä, tyttöjä autojen sisällä, tyttöjä autoihin maalattuna, tyttöjä myyntikojuissa, lisää tuunattuja autoja, olutta, auringonpaistetta. Kiersin siinä muutaman tunnin aikana alueen ympäri, löysin omat suosikkikatselupaikkani ja näin jopa formulan. Tosin sillä ei paljoa ajettu, se roikkui narujen varassa ja kiilteli auringossa. Mutta näin kuitenkin.

Kuviakin tietty on, mutta laitan ne näkyviin kunhan pääsen oman langan päähän, en viitsi isäntien kaistaa turhaa kuluttaa.

Joko kyllästyttää? Ei mun päivä ohi ollut, kellohan oli vasta viisi. Takaisin ratikkaan ja etelään, suuntana St Kilda, pubimekka. Kyllähän siellä menoa oli, mutta pitää käydä se tarkastamassa tarkemmin vaikka lauantai-iltana, nyt alkoi kello olla niin paljon että suuntasin takaisin kohti keskustaa.

Kävin siinä sitten miettimään että voisin jotain pientä hommata Marylle ja Jimille, joten kävin siinä kehittelemään ideoita. Tosin kello oli päälle kuusi, ja valtaosa erikoisliikkeistä kiinni. Aloitin ostamalla olutta, siitähän kaikki tykkää. Kukkaset hylkäsin ideana, koska 1) ne on hankala kuljettaa 2) mun keinot niitä saada tähän aikaan oli laittomia.

Seuraavaksi keksin tarjota jotain suomirihkamaa. Ottaen huomioon että eteläisestä Australiasta Suomi-aiheisen tavaran löytyminen kun valtaosa liikkeistä on jo kiinni painii samassa luokassa kuin järjellisen elämän löytyminen päätalon alakerrasta, idea oli mielestäni niin järjetön, että se oli pakko toteuttaa.

Ostin siis sinisen lahjakassin, valkoisen tyynyliinan, 120 cm pojalle tarkoitetun paidan, ompelutarvikkeet, kumiankkoja, australian lipun, sinisen pringles-purkin, siniseen käärepaperiin käärittyä valkosuklaata, valkoisia minttumakeisia ja vesipullon. Vesi tuli mulle, muut meni lahjaan.

Siinä sitten junaa odotellessani ja junassa matkustaessani väsäilin pienen hyvittelylahjani kasaan, olisi pitänyt olla lakki siinä edessä almujen keräämiseen, sen verran huomiota ompelutoiminteeni aiheutti Melbournen asemalla. Hulluja nuo suomalaiset.

"The Grand Prix Survivor Pack" oli syntynyt. Olutta kurkun kostukkeeksi, makeisia ja sipsejä naposteltavaksi, Suomen lippu heiluteltavaksi jos jostain kumman syystä Mark Webber ei kisaa voitakaan vaan Suomen ylpeys Kimi suihkuttelee shampanjaa korkeimmalta korokkeelta. Ja voi sitä heilutella muutenkin. Laitoin mukaan vielä keltaisen kumiankan sinisellä rusetilla ja valkoisilla siivillä kohdetta pehmittämään. Kaikkihan ankkoja rakastaa, lutuisia otuksia. Siinähän miettivät mikä sen tarkoitus oikein on...

Keskivertoa vilkkaampi päivä, ei nää kaikki oikeesti tällasia oo. Mut mun pitäisi oikeestaan käydä julkaisemaan omaa travelleriopasta, "Maailman metropolit Matin mukana muutamassa tunnissa". Minuutti olisi rimmannut paremmin, mutta ei nyt sentään liioitella. Eihän tässä hirveesti ehdi yhdessä paikassa olla, mutta kyllä mä ainakin mielestäni oon nähnyt kaiken tarvittavan.

Nyt palkitsin itseni Carlton (yksi Melbournen kaupunginosa) Draught -oluella, telkkari suoltaa torstai-illan futista (tosin aussisäännöillä, vähän kuin rugbya mutta ei lähelläkään) ja kohta painun nukkumaan.

Aamulla taas kasilta ylös, keskustassa tulisi olla kympin aikoihin kun Timppa saapuu ja sitten siirretään katse kohti Great Ocean Roadia. Aurinkorasva - check, kv-ajokortti - check, juomaa nestehukkaa torjumaan - check, rento (mallia "ota löysin rantein") asenne - check, kaikki muu - tarpeeton.

Melbourne, Heathmontin esikaupunki

Täällä ollaan, kello on sellasen varttia vaille puoliyö. Matkustaminen on kivaa, mikään ei mee koskaan niin kuin on suunniteltu. Mutta siitä kohta lisää.

Aamulla käytiin lyömässä musiikkiprojekti kasaan ja cd-levylle, sitten alkoi lennon lähdön venailu. Vähän tutkiskelin siinä faktoja Melbournesta, otin päiväunet ja siivosin huoneeni. Neljän pintaan aika lähteä bussilla kohti lentokenttää, sinne oli sellanen puolen tunnin matka henkilöautolla, mutta busseilla meni tunti.

Newcastlen lentokenttä ei ole mikään hirveän iso, sellainen Lappeenrannan kenttä enemmänkin kuin kansainvälinen megakompleksi. Mutta kyllä sieltä koneita lähti. Kamat tuttuun tapaan ruumaan ja turvatarkastuksen läpi, koneeseen ja unta palloon. Puolitoista tuntia lentoaikaa, 18.25 lähtö ja perillä 19.55. Oli vähän turbulenssia laskeutuessa pilvien läpi, eipä ookkaan aiemmin noin hyppyyttänyt.

Lentokentältä löytyi melko helposti Skybus, vuoden jokaisen päivän menopeli keskustaan. Satoi mummoja tai pieniä vihreitä miehiä, Skybus kulkee. 20 minsaa keskustaan ja sitten vuorossa taas tuttu "missä helvetissä mä oikein oon" -fiilis. Siis se, joka iskee aina ensi askelilla uudessa paikassa, huolimatta kuinka tarkkaan oot karttoja lukenut. Oikeesti, mä hommaan ensi reissulle kompassin, niin on ainakin joku hippa missä pohjoinen sijaitsee. Kun ei noita tähtiäkään näe pilvenpiirtäjien takaa.

Siinä hetken aikaa pyörittyä, ymmärsin taas kuinka paikallinen joukkoliikenne toimii, etsin käsiini vähän syötävää ja aikataulun perille. Heathmont sijaitsee sellasen 10-15km itään ydinkeskustasta, junalla n. tunnin matka. Ja kuten ikäväkseni 3 minuuttia myöhässä oikealle laiturille saavuttuani huomasin, junia kulkee vain tunnin välein.

Ongelmahan ei mulle ole suuri, mun aika on rajaton ja kyllä mä aina perille löydän, lopulta. Mutta alkoi tuo kello olla jo lähempänä kymmenen illalla, ja oli kuitenkin torstai-ilta = hemmojen täytyy mennä töihin aamulla = ne ei varmaan ihan hirveen pitkään viitsi mua venailla ylhäällä pelaten pasianssia tai mitä ikinä täällä tekevätkään aikaa kuluttaakseen. En kuitenkaan ollut menossa 24h hostelliin...

No, junassa sitten pari puhelinsoittoa ja todettiin että tulevat noutaan mua asemalta, vaikka se ei kaukana ollutkaan niin halusivat varmistaa että löydän perille. Pikkutirsat junassa ja siinä 5 minsaa ennen junan oletettua saapumista raotin silmiäni ja totesin saapuvamme Heath-johonkin. Close enough, kamat kasaan ja pihalle.

Siinä sitten loittonevia junan perävaloja katsellessani hieraisin silmiäni uudestaan ja totesin olevani Heatherdalessa, sellaset 3 asemaa ennen oikeata määränpäätä. Ja seuraava juna saapuu puolen tunnin kuluttua, 23.30. Jihaa.

No, puhelin kauniiseen käteen ja hunajaisella äänellä "etsäviitsisi" -keino käyttöön. Hetkinen aikaa ja neito valkoisella ratsullaan saapui mua noutamaan, kaunis anteeksipyyntö ja sinisten silmien räpyttely ja kohta keskusteltiin sitten vähän Suomesta ja suunnistuksesta.

Rouvan nimi on Mary ja herra on Jim, sellainen 60+ pariskunta. Sukunimenkin kuulin, mutta en pysty muistaan. Mulla on tällanen oma pihamaja, johon mahtuisi kymmenkunta ihmistä nukkuun helposti, telkkari, jääkaappi, liesi & ruuanlaittovälineet ja jopa internet-piuha. Omalla avaimella tietty. Aikamoista.

Ehkä olisi juu voinut paremmankin ensivaikutuksen tehdä, mutta minkäs teet. Eiköhän tääkin suomalaisella charmilla hoideta kotiin, onhan mulla tässä neljä päivää aikaa. Kukkia tädille ja kaljaa sedälle?

Huomenna sitten vuorossa Melbourne citytour, aikaseen ylös ja pyörimään. Kyllä tää voitoksi muuttuu.

The Wonder of the Sea

Aamulla aikaisin ylös ja pieni puristus taideaineiden parissa. Kuvat tulostettu, portfolio valmis puolivälin esittelyä varten. Vielä huomenna aamusta kolmeminuuttinen editoitua ääntä kasaan ja CD:lle, niin onkin tää opiskeluviikko takana.

Kävin myös kiertelemässä keskustassa, rekisteröin auton nimiini ja kävin läpi surffiliikkeitä. Näyttää olevan parisenkymmentä noita liikkeitä tässä keskustan alueella, ihan kaikkiin en edes yrittänyt ehtiä. Matkaan tarttui märkäpaita, jalkahihna ja surffivahaa pitoa antamaan meren liukkautta vastaan. Postikulut itse lankulle on sellaset $60, taidan ottaa kotiinkuljetettuna. Ensi viikon alusta sitten vuorossa harrastusten laajentaminen.

Siinä lähtiessä sattui Timo parkkipaikalla vastaan, siellä se kontallaan oli valkoisen pakettiauton alle kurkkimassa ja renkaita potkimassa. Oli pari suomihemmoa tullut pakettiautoaan näyttämään, ja pienen vänkäämisen jälkeen pojat kaupat väsäsi. Mutta mun auto on silti enemmän violetti ;)

Illalla oli vielä tuossa kukkulan pubissa pieni info meressä selviämisestä, Science of the Surf nimeltään. Luennoitsija oli tohtori omalla alallaan, joka siis oli merivirtauksien tutkiminen. Oikeesti. Se vähän kertoili miten virtaukset kulkee rannoilla ja mitä pitää varoa ja tutkailla kun sinne aaltojen vietäväksi itsensä vapaaehtoisesti heittää. Ei siinä kovin kummasti enää uutta informaatiota ollut, kyllä mä teoriat nyt jo osaan. Katsoo sitten mitä siitä tulee kun pitäisi siirtää noi teoriat käytäntöön. Kivikkoista tietä luvassa...

Mutta oon kuullut että tekemällä oppii. Luotan kuulemaani.

Kävin siinä keskustareissulla samalla vähän tutustumassa keskustan alueeseen omat renkaat alla (lue: p-rallia, p-rallia), ajelin rantateitä pitkin melko kauas etelään. Hyviä aaltoja on luvassa, rantaa riittää.

Aalloista tulikin mieleen, oon kai muistanut mainita että Surffikarnevaalit, oikeammalta nimeltään Surf Festit alkaa huomenna? Tulee kaikki maailman huiput paikalle, ei nyt formulaviikonloppuna vaan seuraavana on pääkisat. Ottavat vähän mittaa meren herruudesta. Ovat tätä kisaa mainostaneet eteläisen pallonpuoliskon suurimmaksi kisaksi, hyvän paikanpa ovat kekkereilleen valinneet.

Taidanpa parkkeerata autoni rannan tuntumaan, säätää pinokulaarien polttovälin kohdilleen, ottaa retkituolissa lokoisan asennon ja nauttia toivottavasti ei ihan kiehuvan kuumasta virvokkeesta näitä merien herroja tutkaillessani. Mutta vasta viikon päästä, ensin tutkitaan Victorian aluetta hetkisen.

2006-03-28
15.5,26.2,0
20.5,87,1,SE,4
26.2,61,1,SE,6

White Dream

Tämä päivä meni aika pitkälti niska limassa harkkatöiden parissa puurtaessa, mutta ehti siinä välissä vähän nokosiakin ottaa. Timokin tuossa meilaili Brisbanesta, suunitelma on seuraava:

Mä heilahdan keskiviikkoiltana sinne Nelsonin tädin luo kylään, tapan aikaani siellä ja jahtaan nättejä serkkutyttöjä (jos niitä on). Keskiviikkona painelen Melbournen keskustaan katsastamaan maan kulttuuripääkaupungin tarjontaa, otan ehkä yhden cafe laten jossain taiteilijaravintolassa joen varrella, ja kiertelen paikkoja muuten vaan.

Voisin myös samalla käydä lipun noutamassa sieltä GP-areenan lipunmyynnistä. Myös pieni tutkailu itse kisakehdosta onnistunee siinä samalla. Kun ei jalat enää kanna liftaan/käytän kaupungin vilkasta metroliikennettä päästäkseni takaisin esikaupunkiin sukulaisten (Nelsonin, ei mun -toim. huom.) hellään huomaan. Täyttävän ilta-aterian jälkeen katsotaan urheilua telkkarista omituisen sedän kanssa ja keskustellaan kumpi on miehekkäämpää, ravien seuraaminen vai autourheilu.

Kun olen hävinnyt väittelyn, siirrän itseni ihanan pehmeälle siskonpedille ja nukun yöni nähden unia varikkotytöistä. Perjantai-aamuna sitten Timo tupsahtaa pelimestoille, vuokraa auton lentokentältä ja ajaa sillä kohti tukikohtaamme eteläisessä Australiassa. Siintä suunnataan autobahnalle pitkin Great Ocean Roadia ja ehkä otetaan vähän aurinkoa jossain sademetsän suojissa.

Illalla takaisin majoitukseen ja unta palloon, viikonloppu vietetään sitten pakokaasun, yleisömeren, tähtitieteellisen kalliiden virvoikkeiden ja varikkotyttöjen kanssa. Jatkot on meillä.

Kyllä aina saa haaveilla. Ja niistä haaveista puheen ollen, voitin muuten tänään eBayn huutokaupan, kahdestoista kerta toden sanoo, eikö juu? Olis tuollainen surffilaudan poikanen tiedossa tuossa ensi viikolla, joko noutaen Bondi Beachiltä tai postitse Newcastleen. Pitää nyt katsoa kumpaan tässä oikeen venyy, jaksaako vielä kerran lähteä Sydneyn ghettoja koluamaan vai pitäisikö jo tyytyä "rahalla saa ja ulkonäöllä pääsee" -taktiikkaan ja ottaa kotiinkuljetus.

Ai niin, ja uusi kämppisehdokas kävi tuossa näytillä. Tytsiä pukkaa. Kohta meidän epäpyhä yhdeksästä koostuva lukumäärämme siirtyy kohti täysiä kymmeniä. Tulkoon valkeus.


2006-03-27
13.2,27.0,0
16.4,96,3,Calm
26.2,59,4,SE,4

Viikonloppua vaan kaikille

Perjantaina käytiin vähän ulkona, tai ainakin niin mun bussilippu sanoi että keskustaan oli menty. Lauantai-aamuna heräsin biitsin vierestä ranta-asunnosta, oli yksi futiskavereista kaapannut mut mukaan taksitolpalta haahuilemasta. Hauskaa oli kai ollut. Kyllä täälläkin nähtävästi on mahdollista humaltua.

Lauantai menikin sitten aikalailla hengaillessa, pidettiin kämppisten kanssa vähän italialaista iltamaa. Oli pitsaa, pastaa, italialaista salaattia, patonkia (ihan tarpeeksi lähellä italiaa kun täältä katsoo) ja kaikkea muuta hyvää. Mukavaa oli.

Tänään oli sitten eka virallinen sarjapeli futiksessa, Cessnok tunnin ajomatkan päässä oli kohteena. Tosin ei ne mua laskeneet velä pelaamaan kun oli lisenssien kanssa jotain ongelmia. En ookaan noin kovasti halunnut kentälle pitkään aikaan, mutta minkäs teet. 2-1 pojat voitti, eli hyvä alku sarjalle.

Tosin sellainen melko pahasti silmiinpistävä asia pelistä tuli huomattua, erotuomaritoiminta ei ole ihan mitään huipputasoa täällä. Mä olin aivan varma että kentällä tulee ruumiita, ekan viiden minsan jälkeen homma karkasi pillimieheltä täysin hallusta. Tajuttoman paljon jälkipeliä ja todella törkeitä taklauksia, joista selvisi tuimalla ilmeellä. Ihme touhua. Toivotaan että kaikki pelit ei ole samanlaisia.

Illasta käytiin vähän katselemassa kun oli asuntoloiden väliset krikettikisat, en itse mahtunut pelaamaan kun olin missannut noi harjoitukset viikon aikana muiden kiireiden takia, mutta kovasti kentän laidalla kannustettiin.

On vaan aika tylsä peli seurata, ei siinä kauheesti actionia ole. Päädyttiin sitten heittelemään amerikkalaista jalkapalloa kentän laidalla, ennenkuin kyllästyttiin koko touhuun. Vielä yksi elokuva illasta ja homma on purkissa, nyt aika taas vähän puristaa koulujuttuja ennen keskiviikkoista reissua Melbourneen. Siellä meneekin sitten loppuviikko, maanantai-aamuna aikaiseen on lento Newcastleen ja sieltä sitten suoraan esittelemään aikaansaannoksia harkkatöissä.

pe:
2006-03-24
17.2,24.4,8.4
19.7,95,6,Calm
23.1,69,5,S,4

la:
2006-03-25
17.5,24.2,0.8
22.0,58,3,SE,22
23.1,52,6,SE,28

su:
2006-03-26
15.4,23.0,0.2
17.4,97,6,Calm
23.0,60,2,SE,2