Melkein demokraattisessa tasavallassa

lauantai, 09.12.2006

klo 17.06

Vallankaappaus tuli, ja ma makasin palmun alla onnellisen tietamattomana kaikesta. Keskiviikkona kuulemma tapahtui, joten maa on virallisesti epatasapainoinen nyt sitten. En oo paljoa ehtinyt uutisia lukea, mutta Lautokan kaduilla ei mitaan nay. Elossa ollaan.

klo 20.15

Tänään oli aika vaihtaa olemukseni muualle, joten Nananu-i-Ra jäi taakse. Maiseman vaihdos toi mukanaan paluun ihmisten ilmoille, sekä uutisten pariin. Mun onnellisesti kookospalmun alla riippukeinussa makoillessani olivat Suvassa pistäneet hulinaksi, tätä maata johtaa nyt virallisesti armeija.

Olen nyt Lautokassa, himpun verran pohjoiseen Nadista. Kaupungilla on rauhallista, vaikka sotilaat kaduilla parveilevatkin Suvan puolella, ei täällä puolella saarta odotusteni mukaan mikään ole muuttunut. Eikä tilanne Suvassakaan niin paha ole, tämä vallankumous näyttäisi olevan kovin paljon rauhallisempi kuin edellinen vuonna 2000. Hotellin nimi on Cathay, $19 kolmen hengen huonetta asuttaa minä ja Allen, reilusti päälle neljänkympin oleva elämäntapamatkailija Kaliforniasta. Hän on muuten ehkä ruskein valkoihoinen ihminen minkä mä oon nähnyt, mukaan lukien paikalliset.

Rob, Bethamsin omistajasetä antoi mulle aamulla kyydin rannalle veneellään, josta olin valmistautunut muutaman hikipisaran vuodattamaan tampatakseni 1,5 kilsan matkan tien ääreen bussia odottamaan. Mutta kun satamassa sattui olemaan englantilaispariskunta viisivuotiaan naperon kanssa menossa samaan paikkaan, hyppäsin kyytiin ja selvisin ilman hikoilua. He olivat menossa Suvan suuntaan, olivat ennen Fijiä olleet jo Meksikossa ja Hawaiilla. Kuka sanoi että lasten tulo haittaa matkustelua? Samanlaisella nollabudjetti-reppureissaajalinjalla olivat liikkeellä, jopa pikkupojulla oli oma reppu.

Bussi tuli aikanaan, ja siedettävään $7,5 hintaan kuskasi mut suoraan pelimestoille. Täällä raahasin rinkkani hotellille ja suuntasin kaupungille kiertelemään. Tällainen pikku-Nadi tää on, ilman turistiteollisuutta. Söin maailman täyttävimmän muna-curryn 3,5 dollarilla kulmakuppilassa ja kävin päivittämässä itseni ajantasalle internetin ääressä. Nyt illasta ollaan sitten Allenin kanssa juteltu huoneistossa. On muuten kaverilla jos jonkun verran tarinaa kerrottavana.

15-vuotiaasta on kuulemma maailmaa kiertänyt, ei oikein koskaan ollut sopeutunut ysistä-viiteen toimistoryöhön ja "kotona ollaan, kulta"-elämään. Matkustaa ehkä vähimmällä määrällä tavaraa mitä oon nähnyt, oiskohan sillä yksi vaihtovaatekerta kassissa. Kokemus tuo varmuutta. Kameralaukku on melkein suurempi kuin rinkka. Kertoi kuvaavansa harrastuksen puolesta, Nikonin filmikamera on tän reissun aikana vähän nikotellut, mutta filmiä on silti palanut. Kertoi kotiin päästyään aina rakentavansa paikasta pienen valokuva-albumin koristeltuna kartoin ja Lonely Planetin sivuin, jota voi sitten kavereille näyttää ja tarjota vaikkapa pieneksi matkaoppaaksi. Parhaat kuvansa hän kehystää toimiston seinälle näytille ja huonommat otokset lähettää tutuille tuliaisiksi. Maailmassa (ja Amerikassa erityisesti) on kovin monta ihmistä jotka eivät koskaan matkusta ruokakauppaa kauemmas, joten hän arveli näin hieman jakavansa kokemuksiaan tuttujensa kanssa. Hieno ihminen, sain monta hyvää vinkkiä elämän varrelle.

Tästä vallankumouksesta nyt vielä. Näyttäisi että tää tulee olemaan aika vaisu, paikalliset eivät usko tän tapahtuvan heille taas kerran. Fijillä on nyt 20 vuodessa ollut neljä vallankumousta, ja edellinen oli vähän karata lapasesta. Paikalliset muistavat vuoden 2000 verenvuodatuksen ja kukaan (tuskin edes sotilasjohto) ei halua sen toistuvan. Pääministeri on erotettu, ja hän totesi vetäytyvänsä politiikasta eläkepäivilleen. Presidentti näyttäisi olevan armeijan talutushihnassa ja iso kasa muuta hallitusta on pistetty vaihtoon. Päivän lehdessä oli pitkä lista hallituspaikkoja tyrkyllä vapaassa työnhaussa, Mr. Baininaramalla on iso liuta paikkoja täytettävänä. Varmaan mäkin saisin paikan hallituksessa jos hakisin.

Suvassa sotilaat sulkevat virastoja, uhkailevat vapaata lehdistöä ja varoittavat ihmisiä jotka kritisoivat sotilasjohdon toimesta. Itseasiassa Fiji Times, yksi maan päälehdistä, jopa lopetti lehden julkaisemisen muutamaksi päiväksi armeijan uhatessa sensuurilla. Nyt lehti ilmestyy taas normaalisti armeijan vedettyä uhkauksensa takaisin, mutta tuo kertonee aika paljon tilanteesta. Fiji on virallisesti potkittu Commonwealthista (brittein aikanaan valloittamat maat) pihalle, Australia, Uusi-Seelanti, UK ja USA neuvovat kansalaisiaan perumaan matkojaan Fijille jos vaan mahdollista. Ei niinkään siksi että he pelkäisivät kansalaisilleen täällä mitään tapahtuvan, mutta turismidollareiden virran kuihtuessa kumouksen taloudellinen pohja kuihtuu kasaan. Tähän kun vielä lisää tuonnin tyrehtymisen maahan sanktioiden johdosta (ymmärrettävästi ulkomaat eivät hyväksy vallankaappausta kovin demokraattisena keinona ratkoa asioita), saas nähdä mitä tälle maalle käy.

Kolmannella kotimaisella sanottuna, this place is fucked.

Sika saarella

07.12.2006 klo 22.10

En minä, mutta yhdellä kaverilla sellainen oli lemmikkinä. Sain jopa silittää. Melkosta. Tuon lisäksi näin paljon kiviä, kaksi ranskalaista tyttöä ja hevosia. Aika vilkasta täällä.

Eilen oli aktiviteettien päivä, aamulla kävin saaren kävelemässä ympäri ja pienten torkkujen jälkeen melomassa. Kävelyreissu paljasti ettei tää saari ihan lintukoto ole, asumattomalle puolelle saarta päästyäni ikävä merkki ihmisasutuksesta oikein hyppäsi silmille. Rantakivikko oli nimittäin täynnä kaikenlaista muovirojua vesipulloista muovipusseihin, jopa auton renkaan näin. Viitisen tuntia arvelivat ympäri kävelyssä menevän, itse kulutin kolme ja puoli, vaikka aika rauhalliseen tahtiin kävelinkin.

Samalla reissulla törmäsin pariin ranskalaiseen, jotka haravoivat hostellinsa rantaa. Alueella oli ollut jonkunlainen maanjäristys jokunen kuukausi sitten, joka oli maan uumenista nostanut höyhenenkevyttä laavakiveä veden pinnalle kellumaan, joka nyt sitten ajautuu rannoille. Se on harmaata ja tuhoaa veneiden moottorit kun ne siitä läpi ajavat. Tytöt auttoivat hostellin henkilökuntaa rannan siivouksessa, ihan noin aikansa kuluksi. Kutsuivat mutkin avuksi, mutta mulla oli vielä puolet saaresta edessä ja nousuvesi teki uhkaavasti tuloaan, joten oli mentävä.

Iltapäivän olkalihasten treenausreissu ei nyt kummallisempi ollut, lainasin hostellin väeltä pikkuista kiikkerää merikajaakkia ja kävin sikaa morjestamassa. Samalla jututin myös muutamaa paikallista pikkupoikaa rantavedessä heidän leikkiessä. Ihmeellistä miten hyvin kaverit englantia ymmärsivät, vaikka vanhempi sukupolvi sitä ei aina tunnukaan ihan niin hyvin handlaavan. Oliskohan kyseessä jonkinlainen sukupolvenvaihdos?

Tänään aamusta satoi vettä, joten kasasin vaihto-opiskeluraportin. Helppoa rahaa, joka muuten tulee tarpeeseen tammikuussa. Illalliseksi söin ilmaisen purilaisen, jonka hostellin ostajapariskunta mulle tarjosi. Meinasi jäädä osa siitä syömättä, vaikkei se mikään kummoisen kokoinen ollutkaan, vatsalaukku on selvästi supistunut vähäisten ruoka-annosten takia. Muuten sitä samaa kuin koko viikko, tyhjäntoimittamista.

Huominen vielä tässä, lauantai-aamuna on pakko päästä pois. Onhan tää aika itselle hienoa, mutta liika on liikaa. Seinät kaatuu, pakko päästä tekeen jotain.

Hiljaisuuden kehto

tiistai, 05.12.2006 klo 21.43

Heinäsirkat soittelee ulkopuolella ja tuuli humisee palmupuissa. Aurinkoa on kovasti otettu ja aina lämpöhalvauksen uhatessa pulahdettu vilpoisaan meriveteen. Tai no, sekin tuntuu laskuveden aikaan matalimmissa kohdissa melkein kiehuvan, kyllä se varmasti päälle 30 asteen paikoittain on ollut.

Eilen kirjoittelin vaihto-opiskeluraportin ja tänään olen illasta opiskellut InDesignin käyttöä jolla sen voi taittaa vähän näyttävämpään muotoon. Tänään vuokrasin myös snorkkelit, joilla sateenkaarikaloja kävin katselemassa. Tän paikan koralliriutta alkaa heti tuosta rannalta, ja pesee Great Barrier Reefin snorklausalueet sata-nolla. Vähän on kuin akvaariossa olisi. Harmi ettei ole sitä veden alla toimivaa kameraa.

Hostelli jatkaa hiljaiseloaan, irlantilaispariskunta tuohon naapurikämppään tuli. Mä oon saanut edelleen olla itsekseni tässä neljän hengen dormissa, vähän on fiilis kuin erakolla. Auringon noustessa heräilen, aamupala, vähän kävelyä ympäri saarta, auringonottoa, uiskentelua, kirjojen lukemista ja illallinen viiden pintaan. Illan pimetessä olen läppärilläni puuhastellut valokuvia, ja kympin pintaan valojen sammuessa painunut pehkuihin. Tuossa mun ohjelma viimeisen neljän päivän ajalta. Mitään tietoa ulkopuolisesta maailmasta mulla ei ole, eikä kiinnostakaan.

Mun ruokavarainnot on riittänyt yllättävän hyvin, en mä oikein mitään täällä ole syönyt. Lihaan en ole koskenut kohta viikkoon (kun sitä ei ole), ja yhdellä lämpimällä aterialla päivässä olen tullut toimeen. Näitä saaren luonnontuotteita kun on yllin kyllin, niin niitä on tullut välipalaksi naposteltua. Ja toisaalta kun en mä täällä oikeen mitään ole tehnytkään, niin mihinkäs mä ylimääräisiä kaloreita tartteisin. Tuleepahan puhdistettua keho kuonatuotteista.

Saarielämää

sunnuntai, 03.12.2006 klo 21.55

Saarella asuukin odotettua enemmän ihan yksityisasukkaita, vaikka teitä tällä saarella ei ole. Vuorovesi oikeasti rajoittaa kulkua rantoja pitkin, nousuveden aikaan vain veneellä pääse ympäri. Ja se ero veden pinnassa on melkoinen, pari metriä veden pinta tuossa shufflaa vuorokauden ajasta riippuen.

En tässä viikonlopun aikana kovin kummasti mitään ole tehnyt, lähinnä maannut auringossa ja lukenut kirjoja. Eilen kävin kävelemässä tunnin mittaisen lenkin tuon eteläisen kärjen ympäri. Paikan työntekijä, Anna, tuli mulle kaveriksi, kun hällä oli vapaata. Tämä fijiläisrouva on saarella työskennellyt kolmisen vuotta, ja hänen kanssaan turistiin taas kaikenlaisesta.

Samalla reissulla poimin rannalta kookospähkinän, jonka Annan puolison, Kellyn, avustuksella lohkoin syömiskelpoiseksi. Myöskin antoivat mulle luvan muutaman mangon pihan puista poimia, melkoista. Banaaneita en sentään vielä ole saarella nähnyt, vaikka jokuinen puu tuossa pihassa kasvaakin. Hienoa tää sub-trooppinen ilmasto.

Oon tässä nyt muutaman päivän aikana lueskellut mun päiväkirjat läpi, korjaillut hieman kirjoitusvirheitä ja muuttanut ne yhtenäiseen muotoon. Kaikenlaista sitä onkin tullut puuhasteltua tän vuoden aikana, hyviä tarinoita. Huomenna taitaa olla aika alkaa käydä kuvia läpi ja etsiä niistä ne parhaat otokset tarinoita komistamaan. Uuden-Seelannin kuvat olenkin jo ehtinyt editoida. Vielä noiden lisäksi pitäisi vaihto-opiskeluraportti kirjoittaa ja käydä sitä DVD:n runkoa kasaamaan, joten kyllä tässä puuhaa auringon laskettua riittää. Mikäs näitä tässä aikani kuluksi väsäillessä, eipä tarvitse niitä sitten Suomen päässä pohtia.

Päätin myös lyhentää aikaani täällä viikolla, vaihdan ensi viikon aikana lentoni lähtemään 13.12. takaisin Australiaan. Arvelin siis sen Mana-saaren heittää mäkeen, kyllä mulla tällä saarella ihan tarpeeksi tätä saarielämää on. Perjantaihin asti olen tässä, sitten menen Lautokan suuntaan viikonlopuksi ja siitä muutamaksi päiväksi vielä Nadin läheisyyteen. Australiassa arvelin vielä käydä Newcastlessa Dylania morjestamassa ja rahojen loppuessa siirtyä Crescent Headiin Ralphin perheen huostaan.

Valot sammuu taas hetken päästä, voisin pienen tuokion katsella leffaa läppäriltä ja sitten painua pehkuihin. Huomenna voisin ottaa aurinkoa.

Nananu-i-Ra - palanen paratiisia

perjantai, 01.12.2006

klo 19.30

Hyvää joulukuuta kaikille. Viimeistä viedään. Mulla jäi joulukalenteri ostamatta, mutta jospa mä raapustan tohon hiekkarantaan jonkinlaisen taulukon. Suurella todennäköisyydellä sitä ei kukaan tule tän kuukauden aikana pyyhkimään pois. Tervetuloa paratiisisaarelle.

Heräsin aamulla kasin aikoihin, lähinnä koska autoliikenne motellin vieressä muuttui turhan meluisaksi. Runttasin kamat kasaan ja heivasin repun selkään. Menomatkalla bussiasemalle kävin torin kautta ostamassa ison kasan hedelmiä ja supermarketista kaappasin vielä matkaan hieman muuta ruokaa. Rinkka painoi tämän johdosta reilusti yli lentokenttävaatimusten, mutta onneksi onnikoissa ei ole painorajoja.

Tämä expressi oli vielä vähän enemmän täynnä kuin edelliset, nyt jengiä jo seisoi käytävillä. Matkan aikana näin maailman pienimmän ostoskeskuksen, sokeriruokoviljelmiä, lehmiä, perinteisiä bure-maja kyliä ja joessa uivia pikkutenavia. Ja paljon hiekkatietä. Tämä valtatie ykkönen oli nimittäin vielä rakennuksen alla, 50 kilsaa siitä oli pelkkää monttua. Vieressä istuva kaveri kertoi että eka kivi siirrettiin 70-luvulla, ja ei se kovin paljoa valmiimmalta näyttänyt nytkään. Että osaa se byrokratia Tyynen valtamerenkin puolella.

Kaveri siinä vieressä oli Suvan yliopistosta juuri valmistumassa, taloustieteitä oli lukenut. Juteltiin siinä jos joku tovi kaikenlaisesta, matka kun kesti lähemmäs neljä tuntia lyhyestä, noin 100km, matkasta huolimatta. Hän kertoi että kaverinsa yliopiston journalistipuolelta oli ollut vuoden 2000 vallankumouksessa ainut reportteri, joka oli laskettu itse panttivankitaloon tekemään muistiinpanoja. Kertoi myöskin että Fijin rugby-joukkue oli viime vuonna voittanut maailmancupin, ja tän vuotiset alkaa tänään. Vahvaa urheilijanuorukaista siis tästäkin saarirykelmästä kasvaa.

Bussi jätti mut siihen sataman viereen, tosin 1,5 kilsan pikku taival oli vielä sivutietä taitettava, jotta vedenrajan saavutin. Se meni yllättävän sujuvasti, huolimatta varmasti 30 kilon yläpuolelle kohoavasta lisäpainosta olkapäilläni. Jalka nousi rivakasti, kun tiesin Suvan epävakaat olot jättäneeni taakse. Kovasti olin hyvää kuullut tästä saaresta, mutta ongelmana oli lähinnä että paikkoja saarella oli vähän vaikea tavoittaa. Suvan suunnalla kun tää Turistille Matkoja Halvalla ry. ei toiminut yhtä tehokkaasti kuin Nadin puolella, en itseasiassa nähnyt ainuttakaan "turisti-infoa" kaupungilla.

Saarella toimii joku 4 hostellia sekä yksi isompi resortti isoille porhoille, ja tavallisia asukkejakin saaren pientä pinta-alaa kansoittaa. Paikan nimi on Nananu-i-Ra, sellainen 15 minsaa vesiteitse pääsaaren rannikolta. Saaren kävelee ympäriinsä noin 6 tunnissa rantaviivaa seuraten, ja silloinkin on osattava ajoittaa kulkunsa vuoroveden kanssa oikein. Ilmasto täällä tuntuu olevan lähempänä läntistä kuumuutta kuin idän vetisyyttä, tosin tää päivä on ollut vähän pilvinen. Kaikki saaren hostellit tarjoavat self catering-option, eli omilla ruuilla saa mellestää. Saarella on pieni putiikki, josta saa peruselintarvikkeita ostettua niiden loppuessa. Tosin tietty saarihinnoin.

Satamaan saavuttuani laskin rinkan selästä ja morjestin paikallisia. Siinä oli sellainen pieni peltimökki, jossa lupasivat soittaa mulle venekyydin saarelle dollarilla. Suvasta lähtiessä pienen ennakkoilmoituksen paikalle pirautin, joten nyt vaan piti varmistaa kyyti. En maksanut heti, vaan tarinoin hetken aikaa myyjätädin kanssa mukavia. Hän päätyikin soittamaan mun puolesta ilman veloitusta. Kävelin nurkan taakse laiturin päähän venettä odottamaan samalla antaen itselleni huomaamattoman yläviitosen.

Vene saapui piakkoin, ja kuskasi mut Betham's Backpackerin rannalle. Täällä ensin kuskasin kamani huoneeseen, jossa oli jo saksalainen (mistäpäs muualta) Michael paikkoja pystyssä pitämässä. Seuraavaksi raapusteltiin mulle visa-piikki respaan, joka toimi samalla saaren ainoana putiikkina. Yö kustantaa 20 dollaria, illallinen saaren ravintoloissa muutaman dollarin enemmän. Mä syön nuudeleita. Hyvänä uutisena tuli luottokortin hyväksyminen maksuvälineenä, säästänpä käteisen rahan ja matkashekin myöhäisempään. Noita kun ei rajattomasti ole, ja mun visallahan tunnetusti on vain taivas rajana.

Huone on tällainen pikkuinen maja, jossa oikeasti pitäisi nukkua 4 henkeä. Samassa tilassa on oikein mukava pikkukeittiö jääkaappeineen ja kaasuhelloineen. Hanavettä ei saa juoda, mutta vieressä onkin vesisadesäiliö janon yllättäessä. Nyt meitä on kaksi, ja Michael vaihtaa maisemaa huomisaamulla. Eli siis huomenna mulla on Tyynenmeren saarella hiekkarannan vieressä oma maja. Voisi olla huonomminkin.

Itse hostelli on melkein tyhjä, eikä paremmin mene viereisilläkään paikoilla. Meitä on näissä neljässä paikassa ehkä yhteensä kymmenkunta. Ja nyt pitäisi olla turistikausi ja kaikkien paikkojen piukkaan pakattuja. Hallitusta kiittäen. Arvelin tässä viihtyä niin kauan kuin rahavarat kuivuu, eli varmaankin viikon. Tai sitten siirryn muualle kun ruoka loppuu. Ravintolan annokset ei tosissaan oikeen houkuttele, käytän rahat mieluummin muualla. Telkkaria ei oo lähettyvillä, ja sähkötkin katkaistaan iltakympiltä. Tulkoon hiljaisuus.

Musta tuntuu että mä oon löytänyt paikkani.

klo 22.50

Öljylampun valossa tulee parhaat älynväläykset. Päätin tossa äsken käydä kuutamouinnilla. Ja myöskin alkaa taittaa päiväkirjoista ja kuvista koottua tulevaa bestselleriä, mullahan on nää tarvittavat ohjelmat tässä koneella valmiina. Ja aikaahan on.

En ookaan ennen julkaissut kirjaa. Onko se vähän liian aikaista omaelämänkerralle?

Viimeistä iltaa Suvassa

torstai, 30.11.2006

klo 18.55

Tää on aika karsee paikka, en viihdy. Ehkä lähinnä siksi että oon tässä ihan keskustassa, joka on aivan liian yliautoitettu. Eli siis liikaa autoja, liian vähän tilaa. Ilma on myös melko surkea, kostean kuuma ei oikein maistu. Ja kun vielä tää mun motelli on kovin hämyinen, niin eiköhän tuossa ole mulle ihan tarpeeksi.

Tänään kävin katselemassa melko surkeassa kunnossa olevaa museota, kirjastoa ja muutenkin kävelemässä kaupungilla. Museossa opin että maassa harrastettiin kannibalismia vielä 1900-luvun alussa, joidenkin tietojen mukaan jopa niin myöhään kuin 1950-luvulla. Melkoisia veijareita. Heimosodissa viholliset keitettiin ja syötiin viimeiseen mieheen nöyryyttääkseen heidät. Mikäs sen paremmin kuin pistelemällä poskeen.

Kirjastossa lueskelin lehtiä, joiden mukaan sotilasjohdon vaatimuksia olikin kolmen sijasta ainakin yhdeksän. Poliisikomentaja on huhujen mukaan vaihtanut perheineen maisemaa Australiaan, koska heidän henkeensä oli uhattu armeijan puolesta. Armeija 1 - hallitus 0. Melkoista demokratiaa. Australian vapaaehtoistyöntekijöitä on siirretty Suvasta kohti läntisiä osia, ja Australian sotilaslaivat partioi Fijin rajoilla juuri kansainvälisten vesien puolella. Motellin yksi huonetoveri (sanojensa mukaan toinen fijiläisistä Vietnam-veteraaneista USA:n armeijan mukana, niin no...) sanoi että armeija vaan aukoo suutansa, jos ne oikeesti jotain tekee, UN lopettaa avun maahan ja se on Fijin menoa. Arveli myös ryöstävänsä pankin, jos tilanne eskaloituu, mäkin voisin kuulemma osallistua, jaettaisiin rahat tasan. Mitähän tuo tekisi mun viisumitilanteelle? Keino se tuokin parantaa köyhän opiskelijan asemaa, toisaalta. Lyhyesti, tää paikka on valmis räjähtämään.

Kävin myös vähän tuliaisia shoppailemassa torilla, oonkin vähän venaillut kunnon tinkimistilanteita. Mun pelot kun osoittautui turhiksi, valtaosa paikoista pitää kiinteät hinnat tuotteillaan, ja tinkiäkseen pitää osata oikeisiin paikkoihin. Siinä tiukan hinnanväännön tuiskeessa juttelin vähän torimyyjien kanssa, ei heillä kovin hyvin mene. Turistit ovat kaikonneet tyystin, tavallisen 200-300 dollarin päiväansioiden sijaan nykyään osa joutuu tyytymään muutamaan kymppiin, jotkut eivät myy mitään. Päädyin maksamaan vähän ylihintaa muutamasta tuotteesta, en tinkinyt ihan viimeiseen asti. Kävi sääliksi. Lopulta muutama euro ei mun tän vuoden konkurssissa enää niin paljoa paina.

Muutenkin uutiset välittää maan turismiteollisuuden surkeaa tilaa. Varauksia perutaan, ihmiset lyhentävät lomiaan ja työntekijöitä joudutaan laittaan pihalle. Viimeisin tempaus on tarjoukset paikallisille, jopa 70% alennuksia hinnoissa olen nähnyt. Epätoivoisia ratkaisuja. Jopa 50 000 turismialan työntekijän työttömyyttä ovat veikanneet poliittisen tilanteen johdosta, joka on paljon. Tilanne on todella paha isku maan taloudelle.

Mutta Matti-poika auttaa heikkoa hädässä. Huomenna lähden pohjoiseen, vesisade riittää. Nananu-i-Ran saari olisi kohteena, katsotaas saanko hinnat neuvoteltua kohdilleen. Jos en, jatkan matkaa suoraan Lautokan suuntaan lähelle Nadia. Siellä voisi sitten antaa uuden silmäyksen sille Mana-saaren paratiisille ja sen tarjouksille. Viikon verran täydellä ylläpidolla ei kuulostaisi pahalta ollenkaan, eikä se nyt viime vertailujen mukaan niin paljoa kalliimpi olisi kuin tuo Nananu-i-Ra, jossa arvelin itse kokata. Kävin vertailemassa hintoja FVB:n Suvan toimistossa, nääs. Hyvä tietää vähän faktoja ennenkuin tinkii.

Mutta pitää nyt katsella tätä menoa, vielä olisi kolme viikkoa jäljellä. Vähän pohdituttaa jaksanko mä täällä niin pitkää maata. Paistaa se aurinko Australiassakin. Aika näyttää.

klo 20.30

Illastin tuossa maittavan nuudeli-sipulipaistoksen saksalaisen vanhan hipin kanssa. Oli 70-luvulla muuttanut pois kylmän soden kauhuista Uuteen-Seelantiin, ja on asunut Fijillä 17 vuotta. Omistaa muuten oman saaren. Kannattaa olla hippi. Tosin ihan yhteiskuntaystävälliseltä hän tällä hetkellä näytti, ei voinut kertoa ulkomuodosta miehen taustaa. Hän rakentaa saarelleen omaa eläkepesäkettään saksalaisen vaimonsa kanssa, oli jokunen vuosi sitten sähköasentajan hommista luopunut.

Tarjouduin tietty ilmaiseksi työvoimaksi kiviä kantamaan, onhan mulla vakuuttava tausta lapsityöläisenä perheemme mökillä. Ei kai Fijin kivet voi niin erilaisia olla. Ja mikäs siinä olisi pari viikkoa viettää autiosaarella. Harmi vaan heidän asuintilat on vähän liian pienet jopa heille, itse talo kun ei ole vielä asuttavassa kunnossa. Pitänee siis pitäytyä vanhassa suunnitelmassa.

klo 22.15

Jaahas. Mr Baininarama (armeijan komentaja) kertoi juuri uutispäivityksessä armeijan vaatimusten takarajan umpeutuvan huomenna klo 12 keskipäivällä. Jos hallitus / pääministeri Qarase ei kykene vaatimuksia täyttämään, armeija ajaa hallituksen alas ja vaaleja ei järjestetä pitkään aikaan. Myöskin poliisikomentaja Hughesin ero varmistui. Täällä alkaa tapahtua. Taitaa olla aika nostaa kytkintä. Aikaseen aamulla.

Suva, vallankumouksen kehto

keskiviikko, 29.11.2006 klo 23.37

Sain tuossa juuri toisen Uuden-Seelannin videon viimeisteltyä, kunhan löydän kunnon nettiyhteyden niin voisin sen laittaa nettiinkin. Ihan ookoo tarjouksen tästä hotellin vierestä löysin, parisen tuntia kävin meilejäni katselemassa. Kummasti tää elämä nykyisin on langan päässä, mulla voisi kuukausi ilman nettiä tehdä tiukkaa. Yritetään nyt kuitenkin.

Aamupäivästä tein muutaman tunnin bussimatkan kohti pääkaupunkia, Coral Coast tuli nähtyä. Matkalla olisi ollut muutama varmaan ihan näkemisen arvoinen paikka, mutta käteisen rahan puutteessa arvelin tulla sivistyksen kehtoon. Eikös pääkaupungit aina ole niitä paikkoja missä pilvenpiirtäjät hipovat taivasta?

Ei täällä. On täällä muutama ehkä 10-kerroksinen talo, mutta muuten on melko kymäinen pääkaupunki. Autoja on liikaa, meluisa satama ihan vieressä ja yökerhoja pääkadun varrella turhan paljon. Ilma on sateinen, kuten odottaa saattoi. Löysin tälläisen motellin keskustasta, jossa näyttäisi vanhempaa jengiä majoittuvan työmatkoillaan. Hinta kohdillaan $15 / yö, kyllä täällä muutaman yön nukkuu.

Kävin myös vähän kaduilla kiertelemässä, ei näkynyt automaattiaseita eikä maastopukuisia miehiä. Tosin ei paljoa näkynyt turistejakaan, muutaman kaukaasialaisen ihmisen bongasin. Vähän oli fiilis kuin akvaariossa. Täällä on rauhallista, paikalliset eivät usko kapinaan. Ja mitäpäs ne sille voisivatkaan tehdä.

Luin bussimatkan aikana lehteä, joka kertoi vähän lisää taustaa kärhämälle sotilasjohdon ja pääministerin kesken. Vuonna 2000 oli siis edellinen kapina, jolloin nykyinen armeijan komentaja touhun lopetti. Hän antoi vallan nykyiselle pääministerille luoda hallitus, joka näyttäisi nyt sitten olevan muuttanut suuntaa sovituista kuvioista. Täten armeijan komentaja on päättänyt että hallitus saa luvan lähteä. Ei kuulosta kovin demokraattiselta, eihän?

Mutta kuunnelkaapas vielä hetki. Armeijan komentajalla on kolme vaatimusta, joiden toteutuessa vallankumoukselta voitaisi välttyä. Ekaksi hän ei hyväksy hallituksen kaavailemaa armahdusta vuoden 2000 kumouksen syyllisille (joista suuri osa onkin nykyisessä hallituksessa). Toiseksi hänelle ei käy päinsä hallituksen kaavailema laki, joka tekisi rantojen ja vesialuiden käytön maksulliseksi kaikille muille etnisille ryhmille paitsi originaalisille fijiläisille. Ja kolmanneksi poliisijoukkojen komentaja, joka on vähän niinkuin hallituksen talutuspannassa, pitäisi erottaa ja palauttaa Australiaan, mistä hän tänne muutama vuosi sitten tulikin.

Pääasiassa kyse on siis rasismin vastustuksesta, jolla on historiallisesti melko vankat juuret tässä maassa. Mitäpä muuta sitä voi odottaa, kun maassa on aikalailla yhtä paljon kahden eri etnisen ryhmittymän ihmisiä, joilla on hieman eri näkemys asioista. Pidetäänpä siis ne suomen-ruotsalaiset vähemmistössä, tai sitten kuskataan ne vaan Ahvenanmaalle.

Telkusta tulee rugby unionia, näyttäisi Wales ja New Zealand pelaavan. Maailman isoin ja karvaisin mies kuorsaa tuossa vieressä, taidan laittaa korvatulpat. Mitähän tuolle hajulle saisi tehtyä? Pumpulitupot nenään? Ehkä tässä muutaman yön viihtyy, mutta tuskin tällä alueella kovin paljon pidempään tulee vietettyä.