Matka Toya Bungkahiin

05.02.2006 klo 22.30

Voihan verme mikä päivä. Uskon ja luulen että paikallisissa on oikeasti joku rehellinenkin ihminen. Pakko olla. Tuntuu vaan että ei olla tavattu. Aika siis purkaa vähän tuntoja.

Aamusesta aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, ananaspannukakun ja sitruunateen voimin aika ottaa aamuaurinko vastaan ja samalla suunnitella tulevia reissuja. Todettiin, että vaihdetaan taas maisemaa, kun ei tuo sukellus/snorklaus enää maistunut. Tiedossa Toya Bungkah -kylä Gunung Batur -tulivuoren juurella.

Kamat kantoon ja tien varrelle odottamaan, eipä siinä varttia pidempään mennyt kun bemo porhaltaa paikalle. Pari paikallista siinä oli "auttamassa englannin kielessä", arveltiin että Singarajaan päästään 20 tonnilla (alle 2 euroa) yhteensä. 5 minuuttia neuvoteltuamme hinta pysyi 20 tonnia / pää, joten tyydyimme siihen.

Matka osoittautuikin kovin pitkäksi, reilu tunti, ehkä se hinta olikin kohdallaan oikeastikin. Mutta emmepä luopuneet rahoistamme helpolla. Kyllä kuski jo vähän päätään raapikin ja puuta siinä potki ennen kuin hintaan suostuimme.

Siitä sitten tienristeykseen odottelemaan, Singarajaan asti ei tarvinnut mennä. Muutama yksityiskuski siitä meille kyytiä hirmuhintoihin tarjosi, ei kuulemma ollut enää julkisia liikkeellä. Kello oli kyllä jo päälle kolmen sunnuntaina, voipi olla että piti paikkansakin. Kohta paikalle saapuu nuori kaveri autonsa kanssa, 10 minuutin venkslauksen ja kikkailun jälkeen hinnaksi muodostui sata tonnia, vähän alle yhdeksän euroa perille asti.

Pohdittiin siinä sitten vuoren rinnettä kiivetessämme että eipä tuota matkaa olisi paljon halvemmalla julkisillakaan päässyt, ja säästettiinpä aikaa kun ei tarvinnut vaihdella ajoneuvoja. Itse kaverikin oli letkeän oloinen parikymppinen nuorimies, kertoili vähän itsestään tavallista paremmalla englannilla ja kyseli suomesta. Melkonen pelimies, oli kuulemma 2 tyttöystävääkin.

Mutta liian helpostihan me oltaisiin perille päästy ilman koettelumuksia. Jo Banur -vuoren siintäessä horisontissa mukavassa alamäessä oli sitten poliisiratsia. Siinä kun kuskia vietiin jututettavaksi kävimme kelailemaan mitä hän oli kertonut itsestään. Kaverillahan ei muuten ole ajokorttia.

Eipä siinä, jo siinä valmistauduimme liftaamaan perille tai vaihtoehtoisesti toinen meistä rattiin, olihan meillä kuitenkin international driving licencet. Ja alamäkeä loppumatka, helppo homma. Asia kuitenkin selvisi, kuinkas muuten, rahalla. Sellanen 2,5e poliisin kouraan ja matka jatkuu. Itse ajokortin puute ei ollut ongelma, vaan se, että kyseessä ei ollut kaverin vakioreitti. Ihme maa.

Kun itse jo suunnittelin tätä kaveria mahdollisten tulevien lasteni kummiksi, olihan kyseessä rehellinen yksilö, oli aika romuttaa loputkin haavekuvat. Ensimmäinen pysähdys ekaan mahdolliseen paikkaan, jossa vaan on kiipeilyreittejä tarjoavia setiä kadunvarret täynnä. Ollaan kuulemma perillä. Vuorelle matkaa selvästi kymmenisen kilometriä, ja Lonely Planetin mukaan Toya Bungkah on ihan vuoren juurella. Taitaa lapset jäädä ilman kummia.

Emme siihen suostuneet jäämään, nämä "honestly" asiaansa kertovat kaveritkin kävivät jo jonkun verran ärsyttämään. Matka jatkui vielä hetken aikaa, kun viimein löysimme oikean hotellin, joka oli nimestä tunnistettavissa karttamme mukaan. Autosta ulos ja paikkaa tutkimaan. Hintana yölle bungalowissa (sellanen ulkomaja, jossa bambukatto ja vessa&suihku kylmällä vedellä) n. 4,5e. Ei tosin ensin olleet vesihanat auki, mutta kyllä se kaikki lutviintui. Tämä on meidän.

Nyt vähän tässä asioita tiedusteltuamme ja taustoja tutkittuamme tiedossa opas vuorelle, vähän snacksiä ylhäällä ja taattuja hienoja näkymiä, 250 000 rupiaa, joku 20-25e. Taidetaan ottaa vastaan. Kun ongelma vähän on, että paikallinen "valtion" virallinen opasfirma HPPGB:llä on vähän kyseenalainen maine, niin tää on vähän tällaista lottoa. Jos lähdetään kummemmin kyselemään, voipi olla että hinnat pompsahtaa. Ja kun ko. firma vaatii että mukana on vähintään yksi heidän opas sekä että heillä on monopoli alueella, on soppa valmis.

Juttu menee siis niin, että jos haluat auringonlaskun nähdä huipulta (niinkuin me), on sinulla pakko olla opas. Jos päivällä haluat mennä, pääset periaatteessa itseksekin, mutta "oppaita" riittää matkalla sinua ahdistelemaan tarjotessa palvelujaan. Ei kiitos.

Tuossa iltapalaa syödessämme sitten tuli paikalle paikan omistajan "veli". Hän oli "italialaisten" kanssa ollut päivän kiipeilemässä, vie ne huomenna toiselle vuorelle. Hätiin tulee siis tietysti kaverin "velipuoli", joka vie meidät sitten klo 04 alkaen katselemaan vähän vuorta. Perhana, taitaa olla koko saari sukua toisilleen. Kyllä se HPPGB:n pojat osaa jutella. Toivottavasti tulisi edes jotenkin englantia puhuva ja siedettävä opas tästä HPPGB:n "perheestä".

Huominen tarina kertoo sitten miten poikain kävi, vieläkö vedätettiin vai onnistuiko suomipoika luikertelemaan huijareiden kourista. Ja suosiko kelit, oliko näkymää vai joutuiko sitä pilvessä tallustelemaan. Se on ihan varma että tästä lähdetään etelään samantien huomenna kiipeilyltä palattuamme. Hiekkarannoille, sivistyksen pariin, alkaa pää olla täynnä näitä kusettajia.

Onhan se varma että niitä on sielläkin, mutta suunniteltiin tuossa että voitaisi viimeinen yö lyödä itsemme johonkin 15e/yö paikkaan, jääkaapilla, satelliittiitelevisiolla ja uima-altaalla. Tai sitten vielä kitkutellaan ausseihin asti.

Päivä oli ihan nätti, illasta vähän sadekuurot yllätti. Tai voi olla, että siihen vaikutti se että oltiin melko korkealla välillä, alkoi jo vähän kylmä tulemaan shortseissa. Pilvessä pidemmän aikaa matkattiin tänne saapuessamme vuoren rinteitä pitkin.

Paikallisesta ruuasta piti vielä mainita sananen. Tuntuisi olevan aika paljon kasvispainotteinen, Nasi Goreng on paikallinen herkku. Kyseessä on riisiä (yllätys) tuoreilla, hyörytetyillä kasviksilla höystettynä, joskus mukana on myös jotain lihaa, kuten kanaa, possua tai rapua. Special-versio sisältää myös paistetun kananmunan päällä. Kala kuuluu tietysti myös menuun, mutta näin turistikauden ulkopuolella sitä on tarjolla harvemmin.

Tietysti tarjolla on myös länsimaiset ranskalaiset ja pihvit & muut, mutta korkeampaan hintaan. Niihin ei ole paljoa tullut koskettua. Kyllä tuo vihannesmättökin ihan mukavasti täyttää, kunhan vaan sitä vetää tarpeeksi.

Tuoreista hedelmistä puristetut mehut on kovin maukkaita, tarjolla on banaania, mangoa, ananasta ja papayaa, kaikkia kasvaa saarella. Myös milkshaket kuuluu valikoimaan. Niin ja jo mainitsemani pannukakut samoilla hedelmillä. Ihan herkkuja ovat, tosin n. euron hinnallaan jo melko kalliita verrattuna muuhun paikalliseen tarjontaan.

Nyt kellon lähennellessä yhdeksää aika painua pehkuihin, muutaman tunnin unet ja aamuyöllä kiipeilemään. Gecko tuossa katolla huutelee ja torakka kavereineen vetää GP:tä vessanpytyn ympäri. Aurinko nousee kuudelta, saas katsoa nähdäänkö sitä. Toivo elää.