Gunung Batur

06.02.2006 klo 11.00

Gunung Batur on nyt nähty. Kolmen jälkeen ylös ja tarkkaan harkitut tavarat reppuihin ja pihalle. Opas ei toiminut ihan spartalaisella tarkkuudella, piti tulla herättättelemään meitä klo 03.30, mutta vielä kymmentä vaille neljä ei miestä kuulunut. Lopulta hän paikalle saapui, tarjosi siinä ennen lähtöä vähän aamupalaa, jo ihan kaksi paahtoleipää välissänsä munakas, (eli siis sandwitch) banaani ja teetä.

Pimeetähän ulkona vielä oli, mutta ei kovin kylmää. Siitä sitten lähdettiin kiipeämään huippua kohti, taskulamput tuli tarpeeseen. Kello oli jotain hieman neljän päälle aamuyöstä. Emme ihan ilman taukoja ylös asti päässeet, mutta vain sellainen tunti ja vartti siihen meni. Ylhäällä kuivat kamat niskaan ja odottelemaan auringonnousua. Lämpimät vaatteet tuli tarpeeseen, ylhäällä oli jo melko kylmä, tuulikin vielä lisäksi.

Gunung Batur on toinen Balin toimivista tulivuorista, toinen on korkeampi Gunung Agung. Baturin huippu on 1717m merenpinnan yläpuolella, kun taas Agung nousee 3142 metriin. Baturissa on yhteensä seitsemän kraateria, eri vuosina syntyneitä. Me suoritimme pitkän reitin, eli näimme ne kaikki. Myös Agung näkyi Baturin huipulta.

Toya Bungkah on vähän reilun kilometrin korkeudella merenpinnasta, eli korkeuseroa meille kertyi himpan verran alle 800m. Ylös itäistä rinnettä matkaa oli 2,5 km, takaisin kiertoreitin takia vähän enemmän. Ylös noustessa alkoi vähän jo suomalainen sisukin hiipua, mutta perille päästiin. Luojan kiitos ei lähdetty Agungille, 4 tunnin kiipeäminen olisi voinut olla kertaluokkaa suurempi suorite.

Olimme siis ensin kiivenneet korkeimmalle kohdalle, ykköskraaterin huipulle. Kuuden pintaan alkoi valo vähän jo pilkottaa, muutaman kuvan siitä ehti ottaa, mutta sitten iski pilviverho päälle. Ei auta, nähty mitä nähty ja matka jatkui. Suuntana kakkoskraateri ja pienemmät kraaterit. Ylhäältä kakkoskraateria ei nähnyt, mutta onni kääntyi pienemmille kraatereille saapuessamme.

Pilviverho väistyi ja paljasti alueen kokonaisuudessaan. Itseasiassa koko Gunung Batur ja sen alla olevat kylät sijaitsevat yhdessä isossa kraaterissa. Alaspäin laskeutuessamme ilma kirkastui ja myös huippu paljastui. Harmi ettei jääty venailemaan huipulle, mutta samapa tuo. Takaisin majoituksella oltiin siinä puolen ysin aikoihin, eli koko reissuun meni sellainen 4,5 tuntia.

Opaskin osoittautui ihan mukavaksi tyypiksi, puhui englantia ja osasi vähän kertoa paikoista. Melkoinen homma kyllä olla vuoriopas, on varmaan kaveri saanut ravata vuoren rinnettä jonkin verran. 12-vuotiaasta sanoi vuorelle kiivenneensä ja 90-luvun alusta toimineensa oppaana. Tuo peruskunto voipi olla pojalla vähän eri luokkaa kuin meillä television laiskistamilla länsimaisilla.

Mutta televisiosta sellainen juttu, että havaittiin muuten eilen illalla telkkarista kovin tuttu tunnari. Idolsiahan ne siellä pyöritti, voipi olla melkoista menoa paikallisten poppistarojen pistäessä parastaan.

Selvisi muuten tässä sellainenkin asia kuin paikallinen lasten nimeämiskulttuuri. Paikalliset toimivat lapsia siunautuessa nimittäin niin, että lapset 1-4 nimetään aina samoilla nimillä, liekö indonesiaksi sitten ensimmäinen, toinen jne. Eihän siinä mitään, onhan sitä kuitenkin sukunimi erottelemaan muista. Mutta jos lapsia tulee yli 4, aloitetaankin kierros alusta. Kai se helpottaa lasten kutsumista nimellä tai jotain.

Nyt ruokailemaan ja sitten suuntana etelän hiekkarannat.