Kohti etelää

08.11.06 klo 18.05

Aamun sarasteassa venyttelimme jäseniämme aamuauringossa, söimme aamupalaa ja kyselimme neuvoja mihin mennä. Kanadalainen supermatkaaja kertoi meille kaikista cooleista paikoista, joissa voi pitää superhyperfantsua aikaa sekä respan täti vähän neuvoi. Tämä kanadalainen oli ehkä eniten amerikkalaisin kanukki jonka oon tavannut, ei se suutaan pitänyt kiinni hetkeäkään, eikä se ketään kuunnellut. Harvinaisen ärsyttävä ihminen, mutta häneltä saimme vinkin pienestä & halvasta geothermal -uimalasta matkan varrella.


Kasasimme siis kamamme ja otimme suunnan länttä kohti. Ihan pohjoiskärki hylättiin ajatuksena, kun se veisi turhan paljon aikaa eikä koettu saavamme rahoillemme vastinetta tarpeeksi. Noin kolmen vartin ajon jälkeen oltiinkin sitten jo Ngawhan kylvyissä, oli kyllä kaikenlaista mineraalia vesiin sekoitettu. Tai siis ei niihin mitään oltu sekoitettu, maan uumenista se vesi luonnollisesti kumpusi. Oli mustaa, vihreää, likaisen näköistä ja todella kuumaa vaihtoehtoa tarjolla. Taisivat olla kaikki siinä 34-47 asteen välillä, ja jokainen niistä auttoi johonkin eri vaivaan. Totesin että mun nahkani kuumuuskerroin loppuu siinä 44 asteen tuntumassa, kuumimpaan en vaan kyennyt astumaan.

Vaivojen sulattua pois, ajettiin lähemmäs länttä. Matkalla oli Opononin hiekkadyynit ja Waipouan Kauri-puu metsä. Molemmissa valokuvattiin paljon, ja kohta jo syötiinkin lounasta. Oli muuten melko valtava puu tuolla metsässä, nimeltään se oli Te Matua Ngahere (The Father of the Forest), ympärysmittaa puulla oli 16 metriä, halkaisija oli n. 5m ja ikää sellainen 1000-2000 vuotta. Ei mikään pikkupötikkä.

Nyt ajetaaan juuri ohi Aucklandin, suuntana on Hamiltonin yliopistokaupunki 100 kilsaa etelään. Huomenna varmaan katsellaan Hobittilaa ja tehdään jotain muuta.

klo 19.20

Matkan vielä jatkuessa, voisin matkaseurasta vähän jotain mainita. Oh-My-God -Gital, minähän en puhu enkä pukahda -Matthias ja Very-Very-Very Wau! -Jaume alkaa näyttää todellista luontoaan. En mä nyt ihan vielä niitä vihaa, mutta ei ne ihan täysin mun tyylisiä ihmisiä ole. Gital on uskomaton hienohelma, joka jaksaa puhua kuinka hieno heidän kotinsa on, kuinka paljon hän tykkää bailata ja miten paljon parempaa on kaupunkielämä. Matthias on se hiljainen raukka, joka kantaa tytön kassia kun häneltä on kynsi katki. Heidän taustastaan; olivat työskentelemässä Ruotsissa samassa paikassa ja päättivät että lähdetään katsoon maailmaa. Fijillä ovat jo olleet, Australiaan ovat suuntaamassa ja varmaan itä-Aasiassakin käyvät. Heillä on kuukausi takana ja kahdeksan edessä. Eivät kuulemma ole vielä riidelleet, jota en yhtään ihmettele, Matthias ei oikeen osaa pitää puoliaan. Mä oisin tytön syöttänyt merieläville kolmen päivän jälkeen Fijillä.

Jaume on vähän enemmän elämää nähnyt menijä, kolmekymppiä on jo paukkunut, mutta silti se jaksaa olla kovin pihalla ihan tavallisista asioista. Ajosuunnista sillä ei oo mitään hippaa, kuten ei tosin paljoa muillakaan autossa. Mustahan se kartturi sitten väkisin on tullut, mutta tällä tavoin mä oon aikalailla saanut päättää mihin mennään. Ehkä se on myös tuo espanjalainen tausta, mutta kovin kaveri jaksaa olla innoissaan kaikesta. Maailmaa jo jonkun verran nähneeksi kaveriksi silti kaikki tuntuu olevan hirmu uutta. Intian kautta oli tänne tullut, ja on myös Suomessa ja Ruotsissa käynyt, sekä vähän muuta Eurooppaa nähnyt. On myös asunut neljä vuotta Lontoossa, mutta eipä se näköjään tuo kielitaito ihan kaikilla mene vietettyjen vuosien mukaan. Kyllä häntä silti ymmärtää. Gital on muuten 19 ja Matthias 24.

Eli katsoos nyt tässä mitenkä tässä tullaan toimeen, mulla lento lähtee jokatapauksessa 15.11. Wellingtonista Queenstowniin. Auto pitää palauttaa päivä tuota ennen aamusta, joten kaupungissa ollaan varmaan 13. päivän illasta. Vielä on paljon nähtävää.

Eivät muuten ruotsalaiset olleet poistuneet Fijillä siitä lentokenttäkaupungin vierestä viikon aikana mihinkään, ja olivat lyhentäneet lomaansa viikolla kun tytölle ei maistunut. Sääliksi käy, surullista loman tuhlausta. Ei ole itsenäisen matkailun voittanutta.

klo 23.06

Hamilton, Jay's Backpackers. Oltiin kympiltä hostellilla, respa oli mennyt kiinni kaksi tuntia ennen. Ottivat kuitenkin sisään, saatiin hostellin ihan vikat pedit. Käytiin ensin yhdessä hostellissa keskustassa, joka oli kiinni. Sieltä soittivat meidät tänne pikkuruiseen taloon, joka elättää itsensä hostellina. Huoneita on varmaan kolme, mutta tunnelma on tiivis. Tästä mä tykkään. Jos voisin, olisin vaikka viikon tässä.

Uutisetkin tuli katsottua pitkästä aikaan, tilanne Fijillä näyttäisi olevan tiukka mutta tasainen. Parin viikon päästä näkee sitten mitä sitä tulee tehtyä, lähteäkö tetsaamaan ristituleen vai pitääkö vaihtaa kohdetta lomalle. Nyt ei kuitenkaan ole aika murehtia sitä, vielä on liikaa Uutta-Seelantia näkemättä.