Päivä 13 - The Ranger

11.10.2006 klo 01.45

Tää päivä meni aikalailla odotellessa. Syynä oli meidän telttailupaikka, se nousuvesi kun ei oikeesti sallinut meidän liikkua ennen yhtä. Ja tähän kun yhdistää sen faktan, että seiskan aikaan oli jo liian kuuma teltassa, niin kyllä tässä taas on ylhäällä oltukin. Saipahan kunnon aamiaisen kun ei ollut kiire mihinkään.


Viimein liikkeelle päästyämme sitten joudutttiin ensin etelään Eli Creekiä kohden. Matkalla oli ruosteinen laivanhylky, jota tietty piti valokuvata. Tuo vuono itsessään oli vähän pettymys, kun sitä pääsi käveleen sisämaahan kokonaiset 200 metriä. Pystyi sen silti kahlaamaan rannalle. En kahlannut.

Siitä sitten etsittiin Rainbow Gorge -niminen kävelypolu, jolla olikin sitten dyyniä. Eka kerta dyynin päälle juostessa meni vielä vitsinä, mutta toisella kertaa tuli ikävä nuoruuden intervallijuoksuja. Rambohan kun menee minne se haluaa, se on niin kova jätkä. Silti dyyniltä voi tehdä kuperkeikkoja alas. Kierroksessa meni tunnin verran, ja mä koetin selviytyä urakoinnistani kaksi.


Kierrokselta poistuttuamme alkoi kello ollakin jo paljon, joten etsimme paikkaa mihin teltat pystyttää. Pari ekaa paikkaa oli täynnä, joten mentiin vähän kauemmas etelään. Viimein löytyi siedettävä paikka, jossa ei ketään muita näkynyt olevan paikalla. Pienempi nelivetovaihde päälle ja sisämaahan.

Muut alkoi rakentaa telttoja, me mentiin Lindsayn kanssa kokeileen nelivetoa. Tyttö kun halusi kokeilla ajamisen ihanuutta, ja mä suunnittelin tytöstä huomisaamun kuskia. Pitäisi liikkua nimittän klo 06.00, koska rannan äärellä nuo nousu/laskuvedet vaikuttaa kummasti. Aamusta vielä pitäisi päästä etelään ajaan rantaa pitkin, ja loppupäivä menisikin sitten lauttaa kohden suuunnistaessa sisämaassa. On siinä pari pysähdystäkin.

Touhun Organisoinut Rouva ei ihan kaikkea meille osannut tähdentää. Ranger, jotka on vähän kuin poliiseita tässä puistossa, ja eräällä niistä oli meille asiaa. Kertoi siinä että tähän meidän leirintäalueelle olisi tarvinnut erikoisluvan, ja kun oli jo pimeä ei hän voinut meitä mihinkään siirtääkään. Vaihtoehtona oli $50 sakko jokaiselle tai ilmoitus vuokratoimistoon että taas ne on kämmännyt ohjeistuksessa. Ei kuulemma oltu eka ryhmä Koalan porukoista, joka oli väärällä alueella ollut. No, arvaapa kumpi vaihtoedoistamme valittiin?

Eipä siinä, ruoka tulille ja dingovahti valmiiksi. Yksi suurimmista syistä kun alueen luvanvaraisuudessa oli sen dingo-populaation vilkkaus. Jo ennen rangerin saapumista oli pari elukkaa bongattu ja illan aikana se vaan paheni. Silti vielä kerron tarinaa. Muutaman vuoden kuluttua koko saaren itäranta tulee oleen luvanvaraista, sulle määrätään paikka missä saa kämpätä yön. Ei vaihtoehtoja. Kandee olla ajoissa.

Ruokailtuamme istuimme aloillemme, oltiinhan me keskellä ei mitään. Muita kämppääjiä ei näkynyt, mitä nyt aina välillä muutama kiiluva silmä pimeydessä. Niitä koiramaisia otuksia valtelee ympäriinsä, tällä kertaa niillä on hampaat joilla tappaa. Lähin vertailukohta tässä olisi se saari, josta kertoi. Nyt on dingot nähty.

Ilta vähän venähti, johtuisiko parista kopasta kaljaa jäljellä janoisille työn raatajille. Tutustuttiin myös siinä sitten vähän toisiimme ja opittiin tuntemaan nimiä, ne ovat seuraavat:

Tyler ja Jadeine - länsi-Kanadasta, Vancouverin läheltä; Idian ja vaimo - päälle kolmekymppinen "vanha" pariskunta Israelista, Connie Saksasta, Nina ja Sanna, lounais-Ruotsista sieltä nättien hiekkarantojan luota (surffatakin voi), Lindsay ja Jackie etelä-Englannista Kentin lähistöltä.

Nyt teltta taas pimenee ympärilläni, tuo kuntoliikunta iltatuimaan ei vaan tunnu sopivan mulle. Dingot vaeltaa ulkopuolella, mutta kaikki kamat on autossa turvassa. Kuten myös Tyler. Meillä on aivan liikaa tilaa tässä Saken kansa kämpässä. Ja meidän saari ei nyt niin paha tunnu olevan, mitä nyt kakkareikä meni metrin syvyyteen.

Huomenna noustaan liian aikaisin, mä en aja autoa. Pakko mennä, silmä luppaa liikaan. Huomiseen.