Päivä 12 - Telttailemassa

09.10.2006 klo 23.30



Tää teltta on pimeä. Kylkeä on käännettävä Saken ja Tylerin kanssa samaan aikaan, koska muuten ei mahdu. Ulkona on täysikuu, meri pauhaa vieressä ja ei tuule enää niin paljoa. Vesisadekin lakkasi, tähdet näkyy. Hiekkaa on suussa, korvissa, nenässä ja alushousuissa, mutta mä en valita. Ollaan saavuttu Fraser Islandille.

Yö oli kauhea, en vaan jostain syystä saanut nukuttua. Menin siis vessaan lukeen kirjaa, kunnes herätyskello soi. Kello oli 05.15 oli aika lähteä liikkeelle. Lautalla oltiin yhdeksältä, ja ennen sitä oli saatu tietopaketti kaikesta sannalla ajamisesta liittyvästä asiasta kuin myös muusta turvallisuusseikasta. Tiivistettynä: älä riko autoa, se maksaa ihan v***sti, ja varo dingoja. Allekirjoituksia kerättiin ja visa-kortin numeroita vaadittiin. Olisi Suomen Armeijakin ollut kateellinen koko touhun organisoineesta rouvasta.

Pää täynnä tietoa osattiin itsemme laivalle, myös auto tuntui olevan aika kukkukoillaan. Takana oli vähän tiivistä, kun viimeiset reput piti kantaa sylissä. Mutta mua se ei haitannut, mä olin ratissa.

Toi nelivetoauto joka meillä oli, tuntui kyllä tankilta mun Jebussin jälkeen. Mutta kyllä sillä sitten kuuhun asti mentäisiinkin. Itsehän en ole koskaan ennen nelivedolla ajanut (niitä kokeiluja Särkänniemen Hiacella ei lasketa), mutta ei se kovin vaikeeta ollut. Pehmeällä hiekalla ajo on vähän kuin ajaisi syvässä lumessa, paikalleen et halua pysähtyä. Autossa on kyllä voimaa vaikka muille jakaa, neliveto se olla pitää. Mistäs mä saisin tollaisen pelin?

Sisämaassa saarella oli 35km/h rajoitus, jota ei hirveästi tehnyt mieli ylittääkään. Välillä oli pienempää kuoppaa, välillä isompaa ja välillä olisi kuun kraateritkin kalvenneet vertailussa. Kaikesta selvittiin, edes työntämään ei vielä jouduttu. Välillä vaan vähän pelotti, saarella kun toimii bussiverkko (joo), sellaisia parikytämetrisiä monstereita saattoi tulla hiekkapoluilla kulman takaa vastaan, eikä sivulla ollut tilaa mihin väistää. Ja niillä oli etuajo-oikeus.

Käytiin päivän aikana vähän sademetsää katsomassa, makeanveden järvessä uimassa ja ajettiin paljon hiekkapolkuja. Vähän puuduttavaa se pitemmän päälle on, mutta mulla oli auton ainut jousitettu tuoli. Joskus kandee olla vapaaehtoinen. Lounaan ja loputtoman sisämaan jälkeen pääsimme viimein rannalle. Se on kuin motorbahn verrattuna sisämaan kinttupolkuihin, nopeusrajoituksetkin 80km/h. Jopa lentokoneita saattaa stripille laskeutua. Niistä ei tosin ollut vaaraa tänään, sää esti aikalailla ilmaoperaatiot.

En kyllä voi uskoa mun säkää näissä safareissa mitä on täällä tullut otettua. Ensin satoi Kakadussa kuivan kauden aikana ja sitten tänään taas tuli kaikenlaista taivaalta vuokranelivedon kyydissä istuessani. Sellasta pientä tihkua se on vaan ollut, mutta olisi se auringonpaiste ollut kovin paljon mukavampi. Myös tuulta on ollut kovasti, vähän tuo teltanpystytys meinasi kärsiä. Hassua nähdä pitkästä aikaa taas myrskyävä meri. Mutta kaikesta on ollut tapana selvitä, loputtomasta määrästä lihaakin päästiin osittain eroon kun saatiin kaasupolttimet pahimmalta viimalta suojattua ja illallinen valmistettua. Maistui muuten spagetti bolognaise hyvältä.

Vaikka paljon puhuttuja dingoja ei oo vielä näkynyt, pitää silti kaikki ruoka varastoida autoon, Pitää varoa ettei dingot vie mun lapsia, Tylerin kanssa kun me otettiin katras huostaamme. Isi ajaa ja äiti lukee karttaa. Illasta hetken aikaa iltaa istuttiin taskulampun valossa toisiin tutustuen ja ylimääräisistä nesteistä eroon joutuen, ja nyt on jo aika nukkua. Tässä me rannalla kämpätään, ei tosin ihan tuossa veden ääressä. Naapuriautojen ihmiset vähän meluaa, mutta eiköhän se melu tosta kohta vähene. Huomenna ei ennen yhtä iltapäivällä päästä tästä liikkumaan, pitää odottaa laskuveden tuloa ennen kuin rannalle uskaltautuu. Mikä ei haittaa mua yhtään. Nyt suljen silmäni.