The Jump

18.11.2006 klo 22.00

Tänään oli aktiviteettien päivä. Ilma ei ollut aurinkoinen, mutta eipä onneksi tullut vettä ihan taivaan täydeltä. Maanantaiksi pitäisi seljetä :) Eipä se menoa haitannut, aamupalan jälkeen oli mun aika siirtyä AJ Hacketin päämajaan tohon keskustaan punnittavaksi, kuulusteltavaksi ja allekirjoittamaan kaikenlaisia "emme ole vastuussa, jos satut sydämesi pysäyttämään" -lomakkeita. Kovin ovat varovaisia.

Bussimatka paikanpäälle kesti sellaset 40 minsaa, reitti kulki läpi yksityisalueen, johon ei muilla kuin ko. firmalla ollut asiaa. Melkosta kielekettä pitkin kyllä mäen päälle kiivettiin, mutta lopulta päädyttiin perille. Paikka oli rakennettu varta vasten benjiä varten, kolmisen vuotta olivat suunnitelmia raapineet. Hyppykori roikkui vaijereiden varassa 134 metriä alla virtaavan Nevis-joen päällä. Huhupuheiden mukaan tää on maailman korkein kaupallinen benji tällä hetkellä, Etelä-Afrikassa sijaitseva reilun parinsadan metrin ilmalento oli jouduttu sulkeen kuolonuhrin takia. Kuulemma jotain sydänvaivoja. Ensi shokista toivuttuamme (se on muuten aika p*rkeleen korkeella) vedettiin kokovartalovaljaat niskaan ja suunnattiin kohti koria.

AJ Hackett elvistelee virheettömällä turvallisuustilastollaan, vuodesta 1988 lähtien on joku reilut pari miljoonaa hyppyä hyppyyttäneet ilman kuolonuhreja. Eivätkä selvästi aikoneet aloittaa meidän ryhmästä, hyvä niin. Arpakone lauloi suomalaisturistin hyppäämään ekana, joten mua ne patistelivat kovasti liikkeelle. Seuraavat ryhmät olivat selvästi tulossa kovaa vauhtia, meidät piti saada pois jaloista. Ei se mua haitannut, teippasin kameran käteen ja kohta jo mua köytettiin hyppynaruun kiinni.

Kovin tyhjäksi vetää pään siinä lankulla seisoessa, en mä oikein kuullut mitä se kaveri siinä takana touhotti. Alla virtaa joki, vuoret seisovat majesteettisena ympärillä ja keho on täynnä adrenaliinia. Kaikkea sitä tuleekin tehtyä, ei sitä ihan joka päivä tule seisottua keskellä vuoristoa kuminaru jaloista roikkuen. Eipä siinä, virnistin kameralle ja suoritin oppikirjamaisen ponnistuksen ulospäin. Painovoima hoiti loput.

Vapaata pudotusta oli joku 3-4 sekuntia, jonka jälkeen köysi otti otteen. Itse nykäisy oli yllättävän hento, on tullut totuttua paljon rivakampaan tempaisuun kotipuolessa. Näillä kavereilla oli vielä patentoitu mekanismi kääntään mut oikeaan vertikaaliseen asentoon ylöstuontia varten, kunhan vaan tempaisin yhdestä köydestä ja kohta oltiinkin pää taas tutusti ylöpäin. Siinä odetellessa ylöspäin kelausta oli aika katsella vähän maisemia ja hymyillä lisää kameralle. Aika nättiä.

Kokonaisuutena itse hyppy oli ohi nopeammin kuin erään ystäväni ihmissuhteet, mutta oli se kyllä sen arvoista. Seuraavaksi onkin aika kääntää katse kohti laskuvarjohyppyjä. Vieläköhän mun hyppysertifikaatti on voimassa?

Aikamme sitten vielä pyörittiin kuvia katsellen ja kokemuksiamme vertaillen siinä yläasemalla, jossa oli jos jonkin sortin matkamuistoa hypystä taas tarjolla. Itse päädyin ottaan valokuvat, kun kamerani oli hypyn aikana muussa käytössä. DVD:kin olisi ollut tarjolla, mutta arvelin sen kasata itse omasta materiaalistani.

Paluumatkalla kävin pohtimaan loppupäivän rientoja. Ilma näytti vähän selkenevän, joten hostellilla raapaisin nopean lounaan, vaihdoin kuteet ja käänsin nokan kohti vieressä olevaa Queenstown Hilliä. Siis sitä samaa jota kävin pienen matkaa muutama päivä sitten kävelemässä, mutta nyt oli tarkoitus mennä loppuun asti.

Kukkulalla itsellään ei nyt mitään uutta ollut tarjota, mahtavat näkymät kun tuntuu puuduttavan pidemmän päälle. Tosin Ville Villivuohi perheineen tuli kyllä matkalla vastaan, mutta lampaita on kyllä tullut jo nähtyä ihan tarpeeksi. Hyvästä treenistä tuo parituntinen sessio kuitenkin kävi, korkeuseroa kun oli ihan kiitettävästi alkupisteestä huipulle. Hostellilla olin takaisin mukavasti ilmaisen keiton tarjoilun aikoihin. Loppuillan oon taas istunut kylvyssä, lukenut kirjaa ja editoinut hyppyvideota. Laitan senkin nettiin tossa pikapikaa, kunhan löydän tarpeeksi laajan kaista tän maan intternettiverkoista.

EDIT: video löytyy galleriasta, sinne siis!

Huomenna on aika vaihtaa maisemaa, Wanaka pohjoisessa on kohteena muutamaksi päiväksi. Keskiviikoksi olisi oltava takaisin, lento lähtee iltapäivästä takaisin kohti Aucklandia. Mitähän sotilaat Fijillä tälle hetkellä tekevät? Pitänee kaivaa jostain vähän uutisia alueen tilanteesta. Mutta ehtiihän sitä.