Likomärkänä

12.11.2006 klo 23.46

Tänään käytiin vähän kokeilemassa rajojamme. Aamulla vettä tihutti aika tasaiseen tahtiin, mutta päätimme silti koettaa onneamme trekkauksen kanssa. Vuoristoilmasta kun ei koskaan tiedä, se voi vaihtua kahdessa minuutissa vesisateesta auringonpaisteeseen. Ja ikävä kyllä tämä toimii myös toiseen suuntaan.


Eihän me ihan koko kierrosta läpi päästy käveleen, joku 1,5 tuntia käveltiin ylöspäin ja sitten oli pakko tulla alas. Ensinnäkin tuuli alkoi olla jotain aika uskomatonta (siinä 75 km/h tuntumassa), vesisade alkoi muuttua jäätäväksi rännäksi ja meidän uskomattoman loistava ja halpa varustuksemme ei oikein toiminut vesisateessa. Alaspäin tullessa oli ehkä pisin kolme varttia mitä oon kävellyt, läpimärkien vaatteiden kanssa kun ei toi tuuli oikein toimi. No, tulipahan tultua vauhdilla alas.

Istuttiin sitten siellä reitin alamajassa vähän aikaa lämmittelemässä, ja todettiin että ei sinne ylös oikein monella muullakaan ollut tänään asiaa. Maja oli siinä 1200 metrin korkeudella merenpinnasta, ja reitin korkein kohta jossain parissa tonnissa. Ja jokainenhan tietää mitä korkea ilmanala tekee vesisateelle? Mä ainakin suosin tätä leirintäalueen kuumaa ammetta enemmän kuin letkuissa makaamista lähimmässä sairaalassa. Toisaalta olisihan siinä saanut kopterikyydin.

Takaisin tultuamme ollaan sitten vaan kuivateltu itseämme, käyty kylpemässä, syöty valtava illallinen ja nyt onkin kohta aika käydä nukkumaan. Jaa, mutta käytiinhän me jotain luolia katsomassa, mutta aika vaatimattomia ne oli. Toivottavasti vesisade ja erityisesti pilvipeite poistuu huomisaamuun mennessä. Näkisi nyt edes vähän näistä huipuista, kun nyt kerran täällä ollaan. Tosin päätin tuossa takaisin päin kävellessä sieltä vuoristosta että tänne on kyllä pakko tulla takaisin. Vaikka näkyvyys ei oikein 50 metrin paremmalle puolelle yltänytkään, niin jo tuo riitti vakuuttamaan mut näköalan huikeudesta paremmalla kelillä.

Huomenna suunnataan siis kulkumme kohti Wellingtonia, Jaimen (noinhan hänen nimensä oikeesti kirjoitetaan) lautta eteläsaarelle lähtee iltapäivästä, joten siiheksi pitäisi kaupunkiin ehtiä. Mulla on päivän verran aikaa katsella kaupunkia ennen lentoa Queestowniin. Huomisen ohjelma auton palautettuamme illasta on kuitenkin melko selvä. Mä nukun. Rankkaa tää matkustaminen.