Päivä 10 - Paluu pohjolaan

06.07.06 klo 22.30

Aamuni aloitin seiskan aikaan pannukakuilla ja uutisilla Suomen opetusjärjestelmän upeudesta. Tai niin mä luulisin, uutiset oli saksankieliset ja mun taito rajoittuu "danke sjön" - tasoon ko. kielessä. Sen verran varmasti ymmärsin, että ainakin Maija, 9v, totesi että ruokailuissa saisi olla vähemmän spagettia.

Uutisia seurailin hetken aikaa saadakseni selvyyden edellisyön futispelin tuloksesta, mutta kuunneltuani saksalaiset, ranskalaiset ja italialaiset uutiset totesin että eihän nää suoria ole, vaan uusintoja edellisillalta, eli ennen peliä. Perhana. Intternetti sitten kertoi Ranskan matkustaneen Italian seuraksi Berliniin, Portugali jäi taas nuolemaan näppejään.

No eipä siinä, päivä oli aloitettu. Istuskelu Katherinessa sai riittää, päivän päämääränä oli löytää kyyti takaisin Darwiniin, joten ei muuta kuin työn ääreen. Muutaman johtolangan kariuduttua omassa hostellissa kävin alueen muita hostelleja kiertämässä lävitse ja vähän silmäilin kaupungilla kulkuneuvojen matkustajia sillä silmällä jos joku vaikka olisi seuraa vailla. Siis matkaseuraa. Ei onnannut, palasin hostellille huoneeni palauttamaan ja pakkaamaan tavarani kunnolla kasaan. Söin myös vähän lounasta ja totesin joutuvani ruokatarvikkeeni hylkäämään. Mutta onneksi pasta ei paljoa maksa.

Sitten reppu selkään ja keskustaan.

Harmikseni kuuluisa maan halki matkaava The Ghan ei Katherinessa pysähdy kuin vasta sunnuntaina seuraavan kerran, joten piti jotain muuta keksiä. Vielä muutamalta nuorelta seurueelta heidän suunnitelmia kysellessäni ja huomatessani että valtaosa matkaajista oli menossa etelään, istuin alas ja punnitsin vaihtoehtojani.

Se Varma Vaihtoehto elikkäs Greyhound-bussit kulkee kahdesti päivässä, puoli kahdelta ja himpun yli kuusi. Kello oli tässä vaiheessa vähän päälle puolenpäivän, ja lähinnä mietin onko se 70 dollaria nyt niin paljon matkasta. Olisin ehtinyt ekaan bussiin helposti, mutta toisaalta jos myös illalla kulkee toinen vuoro, niin miksikäs ei yrittää säkää taas kerran. Eihän mulla niin kiire ole.

Kun en kerta itse osannut päätöstä tehdä, otin lantin avuksi. Valehtelematon onnenarpa totesi että tänään on mun päivä, joten hilasin repun selkään ja kävelin puolisen kilometriä pois kaupungin keskustasta paremmille mestoille pitkän suoran äärelle. Siellä laskin repun taas maahan, otin huikan vettä, hivutin aurinkoisen ilmeen kasvoilleni ja nostin peukalon pystyyn.

Ekana tavoitteena oli saada kyyti roadtrainilta, eli niiltä hurjan pitkiltä rekoilta jotka vetää ylimontaa perävaunua. Ei kelvannut mun seura rekkamiehille, eikä oikein totta puhuakseni muillekaan. Vanhukset olivat aivan turha yritys, kai ne pelkäsi että mä ryöstän niiden eväät ja kun nuorten seurueiden mobiilit olivat jo valmiiksi täyteen ahdetut, ainut palaute mitä sain oli olan kohautus ohi kiihdyttävistä autoista.

Kai mä jonkun 1-2h olin siinä hengaillut kun tärppäsi. Rafael (ei tietääkseni sukua enkelille), philippiineiltä maahan muuttanut ilmastointikorjaaja oli matkalla päivän keikalta takaisin kotiin Darwiniin. Eli eka pysähtynyt auto ja sama matka. Ei se kolikko valehdellut taaskaan. Neljän tunnin matka meni rupatellen, kirjaa lukien ja nukkuen, kaveri toi mut jopa hostellin ovelle saakka. Ja autossa oli vielä ilmastointikin. Mitä hyvää mä oon elämässäni tehnyt tän ansaitakseni?

Tuttuun ja turvalliseen Frogshollowiin tein comebackin, ostin ruokaa ja söin, otin suihkun ja istuin ulkoilmaan katselemaan viilenevää Darwinin yötä oluen kera. Huomenna nukun pitkään, kiillotan jäniksenkäpäläni ja kiertelen taas vähän ilmoitustauluja. Ja ehkä otan vähän aurinkoa.