Päivä 5 - Päiväni kolmannessa maailmansodassa - kertomus Territory-daysta

01.07.2006, klo 22.30

Saavuin juuri East Point Reserven alueelta, kolmisen kilsaa pohjoiseen Darwinin keskustasta. Kolmeen kertaan tarkistettuani on uskottava että selvisin pyörämatkasta ilman reikiä ruhossani, näkökyky on tallella, raajoja ei puutu ja jopa pinsettiote onnistuu. Avasin siiderin kolmen hurraahuudon saattelemana.

Aamulla en ihan kasilta päässyt ylös, kolmen kymmenen minuutin torkun jälkeen sammutin puhelimen ja heräsin 09.38. Tuhti aamiainen (nuudeleita, omena, teetä ja pari paahtoleipää) napsittuani vuokrasin pyörän hostellin respasta, löin aurinkorasvaa pintaan, repun selkään, paidan pois päältä ja pistelin menoksi.

Tietty ensin läksin 180° väärään suuntaan, mutta tästä pikaisesti toivuttuani suuntasin kulkuni kohti Mindil Beachiä ja sen kautta pohjoiseen East Point Reserven linnoituksia kohden.

Matkalla nautin runsaasti vettä (oli muuten lämpöä) sekä pysähdyin kuuntelemaan hurrikaani Tracyn ääniä ja ihastelemaan "Sweetheartin" täytettyä ruhoa Pohjois-Territorion museossa. Selvitin myös että markettihulina on kuitenkin vasta huomenna ja tänään illasta isot ilotulitukset tapahtuvat Mindillin rannalta puolen kahdeksan aikoihin pimeän laskeuduttua.

East Point Reservessä oli toinen päiväni vierailemista museoista, nimittäin sotamuseo. Ei, en ole sotahullu, mutta vielä Ilmailumuseossa B52-pommittajaa meinasin käydä katselemassa. Tuo Itäinen Piste oli Darwinin tykkipesäke, pitäen sisällä pari valtavaa kanuunaa ja muutaman pienemmän toisen maailmansodan aikana japseja pois karkoittelemassa.

Darwinhan oli eka Australian mantereen osa, jossa sotaa käytiin oikeasti, japsit pommitti Darwinia muutaman vuoden ajan toisessa maailmansodassa. Eka pommitus oli se kaikkein tuhoisin, ottaen huomioon että kaupungilla ei ollut minkäänlaista ilmatorjuntaa. Virallisten tietojen mukaan 243 kuoli, mutta arvioitu oikea määrä oli lähempänä 1100. Kyllä sotasensuuri täälläkin toimii. Kaikki tiedot pommituksista julistettiin saman tien salaisiksi, virallisissa dokkareissa luki päällä että "saa avata vuonna 1995". Jopa henkilökohtaiset kirjeet tutkittiin ja faktat poistettiin. Melkoisessa kuplassa muu Australia on elänyt.

Nyt näillä on kova hinku kerätä kaikki mahdollinen tieto sodasta, vähän sama homma kuin meidän veteraaneilla, kohta ei niitä oikein enää ole. Muutenkin alueella tuntuu olevan vähän samanlainen veteraaniystävällinen meininkin kuin kotipuolessa. Ja muualla maassa vain surffattiin.

Juku, saksalaistytöt kävelivät juuri ohi ja niillä oli erilaiset kuteet (siis ei kaikilla samanlaiset) päällä kuin kolmena viime kertana heidät nähtyäni. Ehkä niillä on kuitenkin toivoa.

No, sotamuseosta poistuin kolmen aikoihin, ostin jäätelön ja siirryin merivedellä täytetyn Alexander-järven rannalle aurinkoa ottamaan. Pikainen pulahdus vedessä ja pikku torkut auringossa. Puolisentoista tuntia siinä vierähti (käytin äiti aurinkorasvaa, hattua ja käänsin kylkeä säännöllisin väliajoin), ja sitten olikin jo nälkä. Soitin Téan matkaan ja kävimme läheisestä kiinalaisesta ottamassa take awayt matkaan.

Siitä juuri sopivasti auringon laskiessa menimme rannalle muiden paikallisten kera piknikkiä nauttimaan, merituulen humina kaikkosi kiihtyvään ilotulitteiden kakoniaan. Sota oli valmis alkamaan.

Päivää voisi verrata suomalaiseen uuteen vuoteen, se on itseasiassa juurikin sitä; paikalliset pikkupennuista isovaariin ovat ostaneet kaupan isoimmat jytyt ja niitä laskettelevat ilmaan mistä sattuu. Eikä ne ihan kaikki täysin selvin päin ole, näinpä jopa ohi ajavasta autosta tulitteita ammuttavan. Tosin täällä on 24 astetta plussaa eikä miinusta, mutta mitäs pienistä. Ja kun tähän ynnää vielä sen, että on kyseessä kuiva kausi alueella, pieniltä tulipaloiltakaan ei vältytä. On muuten kiirettä näyttänyt pitävän palokunnan pojilla. Ihme jos eivät koko kylää polta.

Auringon laskettua seitsemän jälkeen se varsinainen räiske alkoi, silmänkantamattomiin oli välkettä taivaalla. Virallinen tulituskin oli aika ookoo, toiselta puolen lahtea me sitä Téan ja melko monen muun piknikkiseurueen kanssa vietettiin. Meillä ei tosin ollut retkituoleja, kylmälaukkua tai taskulamppuja, mutta backpackkeri taaplaa tyylillään. Ja se yleensä on se halvin mahdollinen.

Muutama tunti siinä istuskeltiin, ysin aikoihin käveltiin takaisin Téan autolle ja mun pyörälle, ne olivat parkissa siinä Alexander-järven tuntumassa. Téa oli kuulemma siinä viettänyt muutaman viime yön autossa nukkuen, ilmainen majoitus ja suihkut & muut ylellisyydet vieressä. No mikäs siinä.

Mun oli aivan pakko vielä pulahtaa yöuinnille (ei nakuna) järveen, Téa seurasi rannalta mun kamoja vartioiden. Väitti että tulee kylmä - vesi oli +23, ilma +24. En ihan voinut yhtyä mielipiteeseen. Mutta olipa eka kerta järvessä uidessa ilotulituksia seuraillen, sinne keskelle ulappaa pulikoin ja hetken aikaa kelluskelin selälläni taivasta katsellen.

Siinä sitten mun kuivatellessa vähän jutusteltiin, suunniteltiin tulevaa ja lopulta oli mun aika ottaa pyörä taas alleni ja aloittaa urhea reissuni hostellia kohti. Téa jäi autolleen kämppäämään, toivotti turvallista matkaa ja sitten mentiin.

Ottaen huomioon että pyörässäni ei ollut valoja ja että pyöräilijä muuttuu oivaksi kohteeksi pikku tuiterissa olevalle ilotulite-Ilpolle, reissuni oli yllättävän onnistunut. Välillä tuntui että hengissä ei selvitä, 3 millin Kevlar-panssaria ja rynnäkkökypärää tuli ikävä. Niin ja että matkan aikana eksyin vain kahdesti, törmäsin melkein sulkupuomiin, puuhun, pariskuntaan ja sammakkoon, ajoin melkein sillalta alas ja havaitsin ajavani keskellä futiskenttää, on oltava tyytyväinen.

Pyörä ei ollut mikään ihmellinen, taisin olla eka vuokraaja viimeisen vuoden aikana (hämyhäkin verkkoa vähän kasvoi ja ruoste oli jo hieman ottanut vallan), mutta oivaksi peliksi se itsensä todisti. Päivän liikunta-annos oli taattu ja tropiikin tuulen viimoessa korvissa ei voinut kuin hymyillä. Siiderini olen ansainnut.

Vaikka ilta paikallinen uusivuosi onkin, niin tämä poika jättää sen tällä kertaa väliin, koska:

A) en ole tarpeeksi kännissä
B) arvostan kaikkeja aisteja niin paljon, että haluan ne säilyttää tulevaisuudessakin
C) simmu nuokkuu niin paljon että ei poika enää kykene
ja D) rajoitettu budjetti ei taivu todennäköisiin tolkuttomiin hintoihin anniskeluravinteleissa tänä yönä

Huomenna käydään ehkä Ilmailumuseossa, tai sitten vaan lojutaan altaalla. Illalla Mindil Markettiin ja maanantaina kapsäkit kantoon ja luonnonpuistoja kohti. Vielä ei muuten ole muita halukkaita kyydin tarvitsijoita ilmaantunut. Harmi.