Päivä 6 - Rentoa chillailua
02.07.2006 klo 22.45
Tänään ei tapahtunut mitään ihmeellistä. Hyvien yöunien jälkeen heräsin pirteänä aamun lämpöön ja suuntasin kohti keskustaa. Tavoitteena lukea sähköpostit. Siinä meni hetkisen aikaa, jonka jälkeen palasin hostellille aurinkoa ottamaan. Tom Clancy kului vauhdikkaasti, ja trooppisessa altaassa taas pulahdettuani otin suihkun ja torkuin hetken aikaa.
Sunnuntai-illan Mindil-markettia kohti painelin n. tunnin nokosten jälkeen, illallinen oli saatava. Oli muuten neljän päivän sisään kolmas kerta kun tuon parinkymmenen minuutin taipaleen tallasin. Tänään oli vuorossa afrikkalainen keittiö, jotain lihaa ja perunoita ruskeassa kastikkeessa riisin kera. Oli siinä pähkinääkin. Ja vielä lisäksi jonkinlainen suolainen lätty palanpainikkeeksi.
Téakin oli jossain alueella, mutta hän oli liian kiireinen didgeridoo-ostoksissaan. Mä siis seurasin liveperformansseja, joista Rumpuapinat olivat ehdottomasti viihdyttävimmät. Kyllä siellä tulenpyörittelijäkin taas oli, ja pari hippibändiä (itse asiassa aika menevää musaa). Otin vähän toisesta kuvakulmasta tulisedästä torstaihin verrattuna videota, pitää jonkinlainen rokkaava musavideo noista Newcastlessa kasata kun on aikaa.
Téan saatua ostoksensa tehtyä hän tarjosi mulle kyydin hostellille ja täällä sitä ollaan. Huomenna ysiltä lähdetään liikkeelle, pakkaukset on valtaosin tehty, vielä viimeiset elektroniikkalaitteiden virtatäydennykset kuntoon ja mä oon valmis siirtymään.
0 Comments:
Post a Comment
<< Home