Viikonloppuna viimein vähän aikaa itselle
Viikonloppu alkaa olla takana, mukavaa vähän olla välillä vähän itsekseenkin. Lauantain delphiiniristeily meni ihan mukavasti, jopa muutama vedeneläväkin näkyi. Aurinkokin paistoi aika kivasti, näytti mittari kertovan päälle 30 astetta. En muuten palanut, eli kyllä mun iho alkaa tottua. Tosin vaikutusta voi olla myös 30 kertoimisella aurinkorasvalla, jota tuli hölvättyä aika tunteella ihoon.
Risteily lähti siis paikasta nimeltä Nelson Bay, n. tunnin ajomatkan päässä pohjoiseen Newcastlesta. Risteilyn jälkeen oli mahdollisuus mennä joko rannalle itseään lisää kärventämään tai käydä kaupoilla. Valitsin shoppailun. Yhdet shortsit tarttui matkaan ja kävin vähän ruokaostoksiakin siinä hankkimassa.
Kampukselle palattua oli aikalailla veto poissa, vähän ruokaa siinä väsäsin ja pesin pyykkiä. Loppuilta menikin sitten kuvagallerian pystyttämisessä, nyt se viimein on auki osoitteessa http://laanecoorie.1g.fi. Lisäilen kuvani sinne sitä mukaa kuin ehdin, niitä kun pitää vähän photoshoppailla aina vähän ensin ja palvelinpään softa ei ole ihan mikään maailman nopein.
Sunnuntai-päivä valkeni puolen yhdentoista aikoihin aurinkoisena, löin itseni ensin altaan reunalle (on muuten näkymä tuosta oman huoneen ikkunasta siihen, kai oon muistanut mainita..?) hetkeksi aurinkoa ottamaan. Loppupäivä kuluikin sitten aika pitkälti shoppaillen, lähdettiin Timon kanssa Charleston Squarelle, puolen tunnin bussimatkan päähän isoon ostoskeskukseen.
Molemmilla oli rinkat mukana, ja kyllä me ne aika hyvin täyteen saatiinkin. Valtaosassa liikkeistä oli kesänloppualennukset menossa, paras tarjous mikä itsellä tarttui matkaan oli -75%. Itsellä meni rahaa joku 170 dollaria, Timo taisi päästä vähän vähemmällä. Mutta kun tuota tavaraa ei niin kauheesti ollut mukana maahan tullessa, niin yllättävästi sitä sitten kertyy.
Taitaa tulla laivarahti tarpeeseen takaisin lähtiessä, johan mulla se 20kg oli täynnä jo tullessa. Mutta se on sen ajan murhe, nyt on sitten vaatteitakin vähän mistä valita, ei uloslähtiessä tarttee ottaa niistä kahdesta paidasta sitä vähemmän hikistä päälle.
Oli ensin tarkoitus mennä illasta keskustaan kuuntelemaan bluesia, mutta aikataulujen virheellisen tulkitsemisen vuoksi se jäi nyt tänään väliin. Parempi niin, oli aikaa järkkäillä huoneessa tavarat paikoilleen viikon jäljiltä.
Siinä samalla tutkiskelin vähän tuota tulevaa opiskeluohjelmaakin. Niin, mulla on tosissaan luentoja/harkkoja viikossa kokonaista 11 tuntia, mihinhän sitä päänsä pistäisi väliajoilla? Ja kun ne painottuu alkuviikkoon, niin voin periaatteessa keskiviikkona 12 pintaan lähteä matkustelemaan ja tulla sunnuntaina illasta takaisin. Tai vaikka vasta maanantaina aamusta, kun eka luento alkaa vasta kahdelta iltapäivällä. Voipi olla että aamut menee surffatessa...
Tosin niissä taitaa olla ihan kivasti kotihommia, katselin tuossa pikaisesti kurssivaatimuksia. International Mediassa ei ole lopputenttiä ollenkaan ja markkinoinnissa tentti vastaa vain 40% arvosanasta. Academic Englannista ei mitään tietoa, kai ne olettaa ettei vaihtarit osaa käyttää netistä löytyviä palveluja, joten niillä ei kurssista ole mitään tietoa siellä.
Timon kanssa tuossa suunniteltiin vähän sitä auton ostoa, tai oikeastaan Timo suunnitteli. Mä en nyt oikeen vielä osaa sanoa ostanko vai enkö, bussillakin kulkee itseasiassa aika halvalla. Tosin autosta saa rahansa aika pitkälti takaisin kun sen myy lähtiessä. Pitää nyt vähän tässä katsella tarjouksia ja paljon riippuu myös miten pysäköinti kampuksella onnistuu. Mutta olisihan sellanen avoauto pehmeällä suljettavalla katolla aika kiva kauppakassi/ranta-auto ;)
Pitäisi varmaan vähän pistää tietoa noista kämppiksistäkin, mutta en niitä vielä tunne hirveän hyvin. Sellanen kuvilla koristeltu syväluotaava analyysi on luvassa, mutta antaa sen vielä hieman odottaa. Laitan ensin ton kuvagallerian kondikseen.
Tuossa äsken kotipuolestakin soittivat, Skype tuntuu pelaavan ihan kivasti. Eli jos jotakuta kiinnostaa kysellä kuulumisia, niin tällä samalla nickillä mut sitäkin kautta löytää. Seuraavana toimenpiteenä on yhteys mun kotiserveriin, jos saisi vähän noita kuvia talteen sinne. Saas katsoa miten käy.
0 Comments:
Post a Comment
<< Home