Ekan viikon fiiliksiä

16.02.2006 klo 03.31

Nyt on kahdelta illalta bileet takana. Eilen oli ihan perus tutustumisbileet, helvetisti jengiä ja halpaa juomaa. "Harjoitellut" tanssitkin vedettiin, mutta se oli ihan fiasko, lava oli täynnä jengiä eikä siinä mahtunut kunnolla suorittamaan. Kyllä mä muutaman sixsteppiaskeleen kävin vetäsemässä siinä soolo-osuudessa, mutta aika säälittävää puuhastelua se muuten oli.

Baari oli nimenomaan enemmän baari, tanssilattiaa ei oikein ollut. Mutta ilta meni siinä kierrellessä ja erinäisten ihmisten kanssa jutellessa. Viimeinen yöjuna lähti 02.25, joten sillä kotiin. Meillä kun on tässä kampuksella oma juna-asemakin. Yöbussit on luusereille.

Tänään sitten kävin puolen päivän aikaan ostoskeskuksessa vähän täyttämässä ruokakaappeja ja lakanat ostamassa, tässä uudenkarheissa lakanoissa makoillessa tätä juuri kirjoittelen. Bussilla piti mennä, mutta onneksi tuo paikallinen kertamaksu on vain 1,40 dollaria (0,85 euroa), ja se on sama myös yöllä. Ja se on tunnin voimassa.

Ostosreissulta ehdin juuri takaisin kämpille heittämään kamat jääkaappiin, kun oli jo aika suunnata busseille ja hohtokeilaamaan. Enhän mä mitään osannut, mutta hauskaa oli. Pitäisi saada sellaiset keilakengät tanssikengiksi, oli melko mageet ja sopivan liukkaat pohjista.

Tanssimisesta muuten, ovat nuo muut alkaneet kutsua mua uskomattomaksi tanssijalaksi. En jaksa oikeen ymmärtää, eihän ne oo vielä nähneet yksikään mua oikeesti tanssimassa. Kyllähän mulla energiaa riittää, mutta se nyt musta on vähän eri asia. Kai se on vaan kieroa aussihuumoria...

Tänään illasta oli sitten vuorossa pubiryömintä, aloiteltiin kampuksen pubista. Niin, meillä on tosissaan täällä omat anniskeluravintolat. Tällä hetkellä tiedän ainakin kaksi. Siellä tosin meno oli vähän laimeaa, jonot pirun pitkät ja kuuma kuin pätsissä. Mutta tässä alkaa pikkuhiljaa tottua hikoilemiseen, joten ei se menoa haittaa.

Tiedoituskaan ei ihan pelannut loppuun asti, kukaan ei oikein tiennyt mistä ilmaiset bussit keskustaan lähtee ja milloin. Viimeiseen bussiin itsemme Nelsonin (kämppis, paikallinen) kanssa raahattiin. Sinne oli muuten tulossa muitakin.

Tää tarttee oikeesti oman kappaleen. Nyt kaikki Hervantaan suuntaavassa yöbussissa tuskailleet korva tarkkana: se meno on ihan tissinläpsyttelyä. Täällä mukaan on ahtautumassa kaksi kertaa sama määrä kännisiä jenkkejä kuin bussiin mahtuu, kuski nostaa kytkintä heti kun bussiin ei vaan enää mahdu ja kaikki haluaa kyytiin. Siitäpä se homma lähtee käsistä.

Meni melkein vasen silmä mukaan sulloutuessa, mutta kyytiin päästiin. Meno olikin sitten jotain infernaalista, laulua ja tungosta riitti. Kuski jätti meidät jonnekin keskustaan, josta sitten kaikki hajaantui omille teilleen. Ei ihan yhtä hyvin järkätty kierros kuin meilläpäin. Mulla ei ainakaan ollut mitään hajua missä me oltiin.

Havaittiin siitä sitten yksi tutunoloinen paikka, suunnistettiin sinne. Brewery oli paikan nimi, ja meno hurjaa. Ei kuitenkaan haluttu jäädä sinne, oltiinhan pubikierroksella. Ulos, jossa tavattiin muutama aussipoika, olivat kampukselta niitä meidän tutoreita. Heidän mukana toiseen paikkaan, jossa sitten hukkasin Nelsonin ja se toinen kaveri oman kaverinsa.

Loppuilta menikin sitten tyyppejä metsästäessä, lopulta sitten tavattiin kaikki juna-asemalla yöjunaa odotellessa. Se kaveri jonka kanssa paikkoja sitten pääasiassa kierrettiin, oli nimeltään Pitt. On vähän fuksijaoston tyylisen poppoon vetäjä, joten siinä vähän vaihdeltiin ajatuksia illan aikana. Menevän oloinen heppu, mutta seurustelee. Eihän siitä bilekumppania saa.

Illan aikana tuli kierrettyä 5 eri yökerhoa/pubia, eikä kotiinkaan tarvinnut ryömiä. Ihan onnistunut keikka siis. Kaikista paikoista tykkäsin, täytynee käydä vielä uudestaankin. Yhtä niistä paikoista Pitt mainosti New South Walesin toiseksi helpoimpana mestana kaapata mimmejä messiin, se eka on kuulemma jossain Sydneyssä. Senssi goes Australia.

Tiedä siitä sitten, en oo tässä edes hirveästi vielä yrittänyt. Kunhan oon vasta jutellut ja tutustunut ihmisiin, opetellut englannin puhumista. Ei se flirttailukaan englanniksi ihan hirveän erilaista ole, pitää vaan löytää ne oikeat sanankäänteet. Yksi kämppiksistä, Andy, on kotoisin Plymouthista (UK) ja se onkin varsinainen sanasankari. Ei ne sen sukkeluudet ihan hirveän hankalilta kuullosta, kunhan tässä vielä vähän aikaa totuttele niin eikähän tuo multakin onnistu.

Alkaa muutenkin tuo kieli vähän kerrassaan taittumaan, pystyy täysipainoisesti osallistumaan keskusteluihin ja aina oudon sanan sattuessa vastaan sen voi kysyä kämppiksiltä. Ensimmäinen este on jo ylitetty, nykyään ihmiset ei enää kysy mistä mä olen kotoisin, vaan että mistä mun mun aksentti on peräisin. On vielä kuulemma tyttöjen mielestä ihana aksentti, yksi siitä mulle mainitsikin. Ja taas ei mun pää taivu ymmärtään, englantiahan mä vaan niille puhun.

Eli tässä neljännen orientaatioviikon päivän jo sarastaessa on hyvä todeta, että kyllä tuo sosialisoitumisen taito on vielä tallella. Ei se kielimuuri mikään ylittämätön este ole, mukavaa havaita että vaikka on heittänyt itsensä keskelle täysin uusia ihmisiä, kyllä niiden kanssa toimeen tulee.