Australian Alkeet, osa 1 - Australia

Australia, Down Under, Land of the Kangaroos. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Maa on kuudenneksi suurin maa maailmassa ja ainut, joka muodostaa oman mantereensa. Kokoa kuvaa se että maa on puolet suurempi kuin Eurooppa. Kansaa täällä on 20 miljoonaa, eli siis per neliökilometri ihmisiä jää vain kaksi. Valtaosa ihmisistä elää kuitenkin hedelmällisillä rannikoilla, Outback eli keskiosat ovat kuivaa ja asumatonta aluetta hyvin pitkälti. Beachejä täällä on sellanen 7000 kpl.
Ekat asukkaat saapui siinä 50 000 vuotta sitten, mutta Eurooppalaiset löysivät mantereen vasta 1600-luvulla. Britithän tän lopulta itselleen otti, vuonna 1770 tulivat ekat ja vankilasiirtokunta tänne perustettiin vuonna 1788. Australia itsenäistyi 1.1.1901, eli maa ei ole hirveän paljon Suomea vanhempi itsenäisenä. Tosin viimeiset siteet britteihin katkaistiin vasta 1986. Brittiläisyys näkyy täällä vahvasti vielä tänäkin päivänä, Union Jack löytyy lipusta, hallintomuoto on brittiläistä vastaava ja liikenne vasemmanpuoleista.
Australian valtiomuoto on perustuslaillinen monarkia. Sen valtionpää on Yhdistyneen kuningaskunnan Kuningatar Elisabet II, jonka valtaa edustaa liittovaltiotasolla kenraalikuvernööri ja osavaltiotasolla kuvernöörit. Käytännössä maata johtaa kuitenkin pääministeri hyvin laajoin toimeenpanovalloin. Poliittisesti maata hallitsee kolme puoluetta, Australian kansallispuolue (konservatiivinen), Liberaalipuolue, Australian työväenpuolue (sosiaalidemokraattinen). John Howardin johtama Liberaalipuolue on ollut valtapallilla 1996 lähtien.
Maantiede: Eteläinen pallonpuolisko, vuodenajat päinvastoin, kuumin aika jouluna. Tosin eipä tuo talvikaan niin kylmä ole, alle kymmenen ei viisari tipahda. Tosin kun maa on näin iso, niin se vähän riippuu paikasta jossa ollaan. Pohjoisen alueet on subtrooppisia, etelässä taas ollaan lähempänä Keski-Eurooppaa. Australian eläinkunta on kehittynyt pitkään muusta maailmasta erillään. Sille on piirteenomaista runsas pussieläinten lajisto, joista parhaiten tunnetaan kenguru, koala ja vompatti. Kenguruita on muuten sellanen 40 miljoonaa, joten luulisi sellaisen bongaavan jossain vaiheessa.
Maalla on myös hyvin tarkka karanteeni kaikelle maahan tulevalle, jotta ulkomaiset taudit tai muut tuholaiset eivät pääsisi maan omaleimaista luontoa pilaamaan. Eli älkää koittako lähettää mulle pähkinöitä tai kotimaista metwurstia, ne menee pilkkeiksi tullissa. Lisää karanteenista voi lukea karanteeniviraston (AQIS) sivuilta.

Australia on jaettu kuuteen osavaltioon ja useisiin territorioihin. Osavaltiot ovat Uusi Etelä-Wales (NSW), Queensland (QLD), Pohjoisterritorio (NT), Länsi-Australia (WA), Etelä-Australia (SA), Tasmania (TAS), Victoria (VIC) ja Australian Capital Territory. ACT hallinnoi myös erillistä aluetta Uudessa Etelä-Walesissa, joka tunnetaan nimellä Jervis Bay Territory, jossa on laivastotukikohta ja pääkaupungin satama.
ACT on vain pääkaupungin sisältävä alue, joka luotiin kun eivät osanneet ratkaista kiistaa pitäisikö Sydneystä vai Melbournesta tehdä pääkaupunki. Kiista poikki, luodaan uusi kaupunki puoleen väliin. Canberra oli syntynyt.
Australialla on myös useita asuttuja saaria, joilla on territorio-asema: Norfolkinsaari, Joulusaari ja Kookossaaret. Tämän lisäksi on joukko asumattomia saaria: Korallimeren saarten territorio, Heard ja McDonaldinsaaret ja Australian Antarctic Territory.
Suurimmat kaupungit ovat Sydney (4 milj. as.), Melbourne (3,4 milj.), Brisbane (1,4 milj.), Perth (1,2 milj.) ja Adelaide (1,1 milj.). Pääkaupungissa Canberrassa on 315 000 asukasta.
Elämisen taso on täällä hyvin lähellä länsimaista teollisuusmaata, eli korkea. Australialla on rikas, länsimainen sekatalous, jonka bruttokansantuote henkeä kohti on hieman korkeampi kuin Yhdistyneessä kuningaskunnassa, Saksassa, Ranskassa ja Suomessa. Maa on sijalla kolme Yhdistyneiden kansakuntien vuoden 2005 Human Development Indexissa ja kuudentena The Economist-lehden maailmanlaajuisessa elämänlaatuindeksissä vuonna 2005.
Maa tuottaa 95% maailman opaaleista, 70% villasta ja on maailman eniten naudanlihaa tuottava maa. Onhan toisaalta tuota maatakin missä karjan laiduntaa. Täältä löytyy myös maailma pisin suora rautatiepätkä (478km), suora tienpätkä (148km) ja yhtäjaksoinen aita (5531km).
Lisätietoa helposti seuraavien linkkien kautta, näistä pääosin tänkin infopläjäyksen keräsin:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Australia
http://www.australia.com
Mutta valtaosan tästähän te tiesittekin, kai mullakin joku oma mielipide asiasta on?
Vaikka en vielä ole maasta ehtinyt nähdä kuin vain lentokoneesta vähän keskustan aavikkoa ja Blue Mountainit Sydneystä länteen, Sydneyn ja Newcastlea, niin uskallan väittää että kyllä tää aika jees paikka on. Vaikka otsoonikato onkin kova, en ole itseäni vielä onnistunut polttamaan (kop kop). Ilmasto on suurin ero Suomeen, hiki on koko ajan. Kuulemma talvella on vähän viileämpää.
Muuten elämäntapa, julkinen liikenne, opiskelu, ruuat, televisio-ohjelmat on aikalailla samaa huttua kuin kotipuolessa. Ei tää kulttuurishokki nyt niin kauhean paha ole ollut. Ja englannin kieli on kivaa kuunneltavaa, kauhulla muistelen Indonesian "keskusteluja" paikallisten kanssa. Täällä saa oikeesti puhua!
Ihmiset on todellakin rentoja ja iloisia, tietysti ei voi sanoa että kaikki on puheliaita ja iloisia, mutta valtaosa ainakin. Pitkien etäisyyksien maa tämä todellakin on, lentokoneella täällä kannattaa liikkua jos meinaa yhtään kauemmas mennä. Henkilöautoja tuntuisi olevan aika paljon, kaupunkien ulkopuolella ja muualla kuin itärannikolla julkinen liikenne ei taida olla hirveän tiheää. Ihan vertailun vuoksi, jos haluaisin tästä lähteä tuttuja morjestamaan Gold Coastin tuntumaan Brisbaneen, niin matkaan tulisi varata sellanen reilu 10 tuntia suuntaansa.
Vielä loppuun on pakko mainita, että myös viinitiloja maasta löytyy melko rutkasti, ainakin NSW:n alueelta. Tuossa alle sadan kilsan päässä Hunter Valleyssä on oikea keskittymä, tässä kovasti on jo tutustumisreissua suunniteltu.
0 Comments:
Post a Comment
<< Home